Pari mainiota Mossaa!

Aika lailla tasan vuosi sitten olen postannut edullisen luonnonkosmetiikkamerkki Mossan tuotteista, jotka sain silloin testiin. Kaikki olivat aika hyviä, mutta yhtä tuotetta minun on nyt vuotta myöhemmin palattava uudelleen hehkuttamaan. Olen käyttänyt Mossan Youth Defence Purity White Currant Cleansing Creme-Moussea kakkosvaiheen putsarinani lähes päivittäin jo yli vuoden, ja sitä on edelleen jäljellä. Tuote on siis aivan hillittömän riittoisaa, mutta mikä tärkeintä, se on tehnyt iholleni tosi hyvää!

Hedelmähappoja sisältävä putsari on yllättänyt minut ihan totaalisesti. Viime kesänä havahduin jossain kohtaa siihen että hetkinen, ihoni kuorimiselle tuntuu olevan tarvetta nykyisin yhä harvemmin. En siis katso kalenterista milloin ihoani kuorin vaan teen sen tarpeen mukaan, yleensä kerran pari kuukaudessa. Iho pysyi sileänä ja kirkkaana eikä sen pintaan kertynyt kuollutta ihosolukkoa tavalliseen tapaan. Siinä kohtaa totesin että mainoslauseena pitämäni kevyesti kuoriva efekti tosiaan toimii. Herkkä ihoni piti tästä myös talvikäytössä, eikä ärsyyntynyt.

Yhdellä painalluksella putsaria tulee ulos reilun herneen kokoinen määrä ja se onkin riittävä määrä. Kosteissa käsissä voiteen saa vaahdotettua kermaiseksi ja pehmeäksi vaahdoksi joka riittää helposti kasvoille ja kaulalle. Huomionarvoista on, että tätä ei hedelmähappojen vuoksi suositella laitettavan silmien alueelle. En muutenkaan kokenut tämän olevan mitenkään erityisen hyvä meikinpoistaja. Olen jo useita vuosia noudattanut kaksoispuhdistuksen rutiinia, eli poistan ensin meikin kasvoilta puhdistusöljyllä ja putsaan kasvot sen jälkeen vielä toisella tuotteella. Tämä Mossan vaahto on siis aivan ässä siinä toisen vaiheen putsarina.

Hintaa tällä on alle 12€ joten pitkäkäyttöisyydessään hinta-laatusuhde on kyllä erittäin hyvä. Olen bongannut tätä usein alennuksesta muutaman euron halvemmallakin.

Luonnonkosmetiikkamessuilla pääsin tutustumaan Mossan juuri lanseerattuihin vartalovoiteisiin. Testaukseen sain tyrninsiemenöljyä sisältävän version, mutta näitä on myös kiinteyttävä karpalovoide sekä raikkaan kosteuttava karviaismarjaversio. Intense Nutrition Body Oil-Infused Nourishing Body Lotion on ihanan täyteläinen vartalovoide, joka hemmottelee kuivaa ihoa omega3-pitoisilla öljyillä mutta imeytyy silti oikein hyvin. Tätä ennen käytössäni oli juoksevampi ja kevyempi vartalovoide joka ei selvästikään riittänyt iholleni. Oli oikein ihanaa korkata tämä tyrnituubi käyttöön ja nyt se on jo tyhjentynytkin. Tuoksu oli kevyesti sitruksinen, oikein kiva. Hintaa vartalovoiteilla on 13,90€ / 200ml.

Mossaa saa tilattua mm. maahantuojan Naturalgoodscompanyn omilta sivuilta, Biodellystä sekä Hyvinvoinnin tavaratalosta.

Mukavaa viikonloppua!

Saunaköllijät 🙂

Tuotteet saatu blogin kautta. Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

Lokakuussa loppuneet tuotteet

loppuneet_10_2016

Lokakuun loppuneiden saldo oli suorastaan surkea. Päädyin siivoilemaan hyllyjäni joten vanhentunutta kosmetiikkaa lähti mappi ö:hön joka kasvattaa tuota yhteisläjää.

loppuneet_10_2016_1

Dr.Organic Tea Tree Skin Lotion on ihan unohtunut hyllyyni. Olen ostanut tämän Tallinnasta kesällä 2013 (!) alunperin miehelleni. Hän ei tätä sitten käyttänyt joten teepuuöljyvoide jäi minun hommikseni. Täyteläinen voide jonka teepuuöljyn tuoksu ei nyt ihan miellyttänyt. Ei toiminut siinä mihin ostin eli vartalon ihon tukkeumien ennaltaehkäisyyn. Dr.Organiceja saa muuten Tallinnan Kaubamajan lisäksi nykyisin myös Elevenistä.

Patyka Marine Crystals Revitalising Boddy Scrub tuli ensimmäisen Jolie boxin mukana kesäkuussa. Se, että sain tämän kulutettua loppuun viidessä kuukaudessa kertoo siitä että olen kunnostautunut vartalonkuorinnassa mutta myös että tämä ei ollut mikään pöllömpi tuote. Ei kuitenkaan ole niin ihana että lähtisin hankkimaan lisää. Minulla on muutama avaamaton Yves Rocherin vartalokuorinta jemmassa ja palaan niihin ihan mielelläni. Patykan rakeet olivat suhteellisen isoja ja niitä oli vähän harvassa. Kuorintatulos oli kuitenkin ihan hyvä. Tämä huuhtoutui iholta vähän nihkeästi pois, muutaman kerran löysin kuorintarakeen palasia iholtani vielä suihkun jälkeenkin. Tuoksun yrttisyys ei noussut suosikiksi.

loppuneet_10_2016_2

ACO White Flowers Shower Cream* on ollut kyllä kesän ja alkusyksyn lempisuihkusaippuani. Mainitsin tästä aiemmin täällä suosikkilistauksessani. On aina saavutus saada suihkusaippua loppumaan joten olen tästä iloinen. Käytössäni suihkarit kestävät aina ikuisuuden.

Bio-Oil 200ml on Kanadan ostoksia. Suomesta näitä isoja 200ml pulloja ei saakaan. Tätä kuluu paljon vauvamahan ihonhoidossa.

The Body Shop Camomile Silky Cleansing Oil poisti meikit tosi hyvin mutta jätti lievästi öljyisen tunnun iholle. Tämän kanssa tuntuikin siltä että kakkosvaiheen putsarille on tarvetta. Etiketti lähti irtoamaan itsestään joten loppuvaiheessa pullo ei ollut kovin nätti. Nykyään pakkaus on uudistunut, en tiedä onko sisällölle tehty samalla jotain. En ostaisi uudelleen vaikka tämä ei mitenkään surkea ollutkaan, on vaan niin paljon parempiakin puhdistusöljyjä. Nyt korkkasin käyttöön Kanadasta ostetun Burt’s Beesin öljyputsarin.

loppuneet_10_2016_6

Lioele Dollish Veil Vita BB on ensikosketukseni korealaiseen kosmetiikkaan, olen saanut tämän näytteen kanssabloggaajalta. Voide oli valkoista ja iholle hierottaessa siihen tuli sävyä mukaan. Tummuudeltaan tämä oli vaalealle iholleni juuri hyvä mutta näytti iholla sävyltään liian harmaalta. Jos sävy olisi oikea, olisin voinut harkitakin tämän metsästämistä jostain, ihotuntuma ja peittävyys olivat hyvät. Tuoksui aivan aurinkovoiteelta.

Elämänsä lopun näkivät Duroyn luomivärinlevitin jonka pinta oli rikki sekä kaksi kuivahtanutta ”beautyblenderiä”. Tuon pinkin olen ainakin saanut blogin kautta (merkkiä en tosin muista koska pakkaus on poissa), ensimmäinen niistä halkesi pesussa mutta tuosta vaaleasta minulla ei ole mitään muistikuvia. Se onkin ihan kovaksi koppuraksi kulahtanut. Suosin nykyisin jauhemaisia pohjia joten näitä meikkisieniä tulee käytettyä aika harvakseltaan. Nyt minulla on vielä kaksi Beautyblenderiä niihin hetkiin kun tartun nestemäiseen meikkivoiteeseen.

Siinä olivatkin kaikki loppuun käytetyt, loput ovat sitten vanhentuneita tuotteita.

loppuneet_10_2016_3

Lavera Sun Spray SPF20 on purkkismimmien illanvieton vaihtoläjästä napattu tuote. Käytin tätä pari kertaa Kanadassa. Parasta ennen-päiväys on mennyt toukokuussa joten turha tätä on hillota talven yli. Pidin tästä enemmän kuin testaamastani SPF30-aurinkovoiteesta. Spray näkyi iholla vähemmän mutta esti ihon palamisen kuitenkin.

Dermalogica mediBac Clearing Mattifier ja Overnight Clearing Gel tulivat osana vajaa pari vuotta sitten ostamaani mediBac-kokeilusettiä. Näiden päiväykset ovat menneet jo alkuvuodesta ja koska en näitä ole hetkeen kaivannut, saavat lähteä. MediBac-sarjan kasvonaamion ostin täysikokoisena, näistä muista ei tullut suosikkeja. Aikuisiän akneni on kyllä myös helpottanut joten näin tujuille tuotteille ei ole tällä hetkellä tarvettakaan. Tuolta mediBac-postauksesta voi kurkata kuinka hurjalta leukaperäni näyttivät keväällä 2015.

Lush Breath of God-voideparfyymi* tuoksui mieheltä joten jäi muutaman testauksen jälkeen vanhentumaan kaappeihini. Vuosi sitten vanhentunutkin jo, hups.

loppuneet_10_2016_4

Voi näitä Korresin kiiltoja! Vanhimmat näistä ovat 7-8 vuotta vanhoja ja olen rakastanut näitä NIIIN kovasti. Kirsikkaöljyä sisältävät kiillot hoitivat huulia ja näissä kiilloissa oli ihan mukavasti pigmenttiäkin. Nyt saavat kuitenkin lähteä, en edes muista milloin olisin viimeksi käyttänyt näitä ja tosiaan ikää näillä on hävettävän paljon. Samaan syssyyn saa lähteä Korresin oranssi huulipuna (oikealla) ja Cliniquen Glosswear for Lips-kiilto (vasemmalla), nekin jo liian vanhoja.

loppuneet_10_2016_5

Minulla on huono tapa jättää puolikuivia eyelinereitä pyörimään laukkujeni pohjalle ”hätätapauksia varten”. Siitä syystä en ole saanut aiemmin aikaiseksi heittää pois Maybelline Waterproof Liquid Eyelineriä (ostettu ulkomailta), Peggy Sage Eyeliner Waterproofia ja Lumenen Intense Liner Waterproofin mustaa ja harmaata sävyä (postaus Lumenen lineristä täällä). NOW Solutionsin Peppermint-huulirasva on iHerbin kaupanpäällisiä, löysin tämän siivotessani avaimia täynnä olevaa lipaston laatikkoamme. Parasta ennen 1/2012, hah. Varsinainen muinaisjäänne on Maybelline Moisture Whip Lip Liner, luulen ostaneeni sen peruskouluaikoina. Ollakseen teini-iässä tämä huultenrajauskynä on aika hyvässä kunnossa, se oli aika kermainen tuoreenakin joten ei ole juurikaan kuivahtanut vuosien saatossa. Olen vähän huono käyttämään huultenrajauskyniä joten sillä ehkä vähän selittelen miksi olen sallinut tälläisen vanhentuneen tuotteen hengailun meikkivarastoissani…

Sellaisia tässä kuussa! Vauvan syntymää odotellaan edelleen, laskettu aika meni jo keskiviikkona joten saisi jo alkaa tapahtua. Ajastan muutamia postauksia eteenpäin, mutta voi olla että blogissa hiljenee ajastuksien loputtua hetkeksi sitten kun saan tissimonsterin syliini.

Pesukoneen päällä on lämmin hengata!
Pesukoneen päällä on lämmin hengata!

*tuote saatu blogin kautta.

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

Kirpeän puolukkainen Rento Lapinmarja

Tuoksut ovat tärkeä osa kosmetiikkatuotteiden käyttöelämystä. Toki käytän paljon hajusteettomiakin tuotteita, mutta on tuotteita joissa tuoksu on iso osa niiden persoonallisuutta. Saunatuotesarja Rento lanseerasi aivan ihanan kirpeän tuoksuiset Lapinmarja-tuotteet joiden tuoksu on kyllä ihastuttanut toden teolla.

rento_lapinmarja_tuotteet

Marjan tuoksu kosmetiikassa on tähän astisessa elämässäni ollut joko makeaa tai esanssista. Tämä on ensimmäinen kerta kun purkkia nuuhkaistessani vastaan tulee kirpeän hapan, aito puolukka. Ja se on ihanaa! Virkistävän erilaista. Ja täytyy sanoa että purkkien pakkausdesign viehättää silmääni.

Lapinmarja-tuoteperheeseen kuuluvat löylytuoksu, pesugeeli ja suihkussa käytettävä kosteusvoide. Sain tuotteet testattavakseni blogimiitin goodiebagista.

Löylytuoksuissa suosikkejani ovat koivun ja havujen tuoksuiset tuotteet mutta tämä toi vähän erilaista löylyfiilistä. Marjaisat löylyt tuntuivat tosi tyttömäisiltä.

rento_lapinmarja_pesugeeli_suihkuvoide

Biohajoava suihkugeeli on koostumukseltaan väritöntä geeliä ja se vaahtoaa reilusti. Perushyvä suihkugeeli, tuoksu on aivan ihana. Rento-tuotemerkin kaikki pesugeelit on valmistettu Suomessa, siksi käytin tunnistetta kotimainen kosmetiikka. Muiden tuotteiden tuotantomaata en tiedä, asia ei selvinnyt Rennon nettisivuilta.

En ole aiemmin lämmennyt suihkussa käytettäville vartalovoiteille mutta tämä Lapinmarja oli ihan kiva tapaus. Iholle jäi nahkea kerros joka muuttui ihon kunnolla kuivuttua pehmeydeksi. Voiteessa puolukan tuoksu oli miedompi kuin pesugeelissä mutta sen erotti kyllä ihosta nuuhkimalla. Ei käy kieltäminen etteikö tämä olisi aamusuihkussa kätevä. Tuotetta hierotaan suihkussa märälle puhdistetulle iholle, annetaan vaikuttaa hetki ja huuhdotaan sitten hieroen pois. Iho kannattaa taputella pyyhkeellä kuivaksi, ei siis hankausta.

Pesugeelin hinta on noin 5,95€ / 350 ml, suihkuvartalovoiteen 5,95€ / 150 ml ja löylytuoksun 4€ / 400 ml. Rento-tuotteita myydään tavarataloissa ja marketeissa. Tarkemmat jälleenmyyntipisteet näet täältä. Tuotteet saatu blogin kautta.

Nappaako puolukka? 🙂

saunajoogaaja
Saunavenyttelyä Marilynin tapaan

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

Elivo – tsekkaamisen arvoinen!

elivo_tuotteet

Apteekissa myytävä Elivo oli minulle ennestään aivan tuntematon. Nyt asia on kuitenkin oikaistu, pääsin testaamaan sarjaa varsin kattavasti. Ja ihastuin! Tässä on kuulkaa edullinen helmi! Elivon tuotteet ovat kotimaisia, ne kehitetään ja tuotetaan Suomessa. Saamistani tuotteista vain kahdessa oli Avainlippu-merkki mutta se on kuulemma tulossa muihinkin kosmetiikkatuotteisiin sitä mukaa kun pakkaukset saadaan uudistettua.

Otin nyt käyttöön kotimainen kosmetiikka-tunnisteen jonka alle taggailen näitä kotimaassa valmistettuja tuotteita. Valitsen kotimaista ruokakaupassakin, miksei sitten ihovoidehyllylläkin mahdollisuuksien mukaan 🙂

Elivon tuotemerkin alta löytyy ihonhoitotuotteita hiusten, kasvojen ja vartalon hoitoon, mutta myös intiimialueelle. Probiootteja, vitamiineja ja raskaustestejäkin löytyy.

Aloitetaanpa tuotearvostelut. Ensimmäisenä Arganöljy-nimikkeen alla kulkevat Käsivoide ja Vartalovoide.

elivo_arganöljy_käsivoide_vartalovoide

Avainlipun omaava Käsivoide on Elivon myydyimpiä tuotteita. Tuotteen kysyntä on ylittänyt tarjonnan kuulemma useammankin kerran. En sinänsä ihmettele tämän suosiota, koska itsekin tykästyin Arganöljy Käsivoiteeseen kovasti. Tuote sisältää kotimaisen rypsiöljyn ja arganöljyn lisäksi aloe veraa ja glyseriiniä. Koostumus on nopeasti imeytyvää ja kevyttä, silti mukavan kosteuttavaa. Mieto hypotuoksu on neutraali. Yllätyin apteekissa huomatessani että 50 ml tuubi maksaa alle neljä euroa. Tähän palaan varmasti uudelleen tuubin tyhjentyessä!

Arganöljy Vartalovoide tuoksuu makealta mustikalta, joka omassa nenässäni muistuttaa lähinnä esanssista mustikkaa. Siitä syystä tämä ei muodostunut ihan suosikikseni. Mustikantuoksuinen tuote ei kuulu vakiovalikoimaan vaan on ns. limited edition-tuote. Jos tuoksun unohtaa, voide on kyllä hyvä. Se imeytyy nopeasti ja jättää kuivan nahkani tyytyväiseksi. 150 ml voide maksaa noin kahdeksan euroa.

elivo_panthenol_kosteusvoide_kosteuttava_suihkusaippua

Hajusteeton Panthenol Kosteusvoide on sukkelaan imeytyvä vartalovoide joka ei kuitenkaan katoa iholta kokonaan. Tätä olen käyttänyt silloin jos käyn suihkussa aamulla. Voide sisältää 3% pantenolia ja myös aloe veraa. Mineraaliöljy ja dimethicone ovat mukana varmastikin koostumuksen muodostukseen mutta myös estämään kosteuden haihtumista iholta. Vaikuttava aine dekspantenoli muuttuu iholla B5-vitamiiniksi, joka toimii ihon uudistajana ja auttaa säilyttämään ihon kimmoisana ja pehmeänä. Kätevällä flippikorikilla varustettu 200 ml vartalovoide maksaa alle kympin.

Kosteuttava Suihkusaippua muodostui suosikikseni! Tätä olen nyt käyttänyt lähes päivittäin. Minun teki kovasti mieli ottaa tämä mukaan marraskuun suosikit-postaukseen mutta halusin välttää toistoa joten säästin omppusuihkarin tänne. Tuote tuoksuu hurmaavasti aidolta vihreältä omenalta, vaahtoaa runsaasti ja jättää ihon pehmoiseksi. Tässäkin pullossa on tuo kätevä flippikorkki. Saippuan pH on 5.0. Seitsemän euron hintainen suihkusaippua on jokaisen omenafanin must-have-tuote. Love this!

elivo_ihoravinne_puhdistusvaahto

Elivo Ihoravinne on lakroferriiniä sisältävä valmiste, jonka pitäisi olla omiaan epäpuhtaalle iholle. Tärkein vaikuttava aine laktoferriini on tulehdusta ehkäisevä ja ihon punoitusta vähentävä. Se myös estää haitallisten mikrobien kasvua iholla ja nopeuttaa ihovaurioiden paranemista. Näkyviä tuloksia lupaillaan näkyvän jo kahden viikon käytön jälkeen. Aluksi iho saattaa muuttua ns. huonommaksi eli epäpuhtaudet voivat lisääntyä mutta se on ohimenevää. Olen todella huono tämän tyyppisten tuotteiden käytön kanssa, en ehdoin tahdoin halua koskaan huonontaa ihoni vointia sen myöhemmän parantumisen toivossa.  Ohjeistus on että tuotteen käyttöä kannattaa jatkaa kunnes iho on selkeästi parempi. Jos tuotteen käyttö lopetetaan ennenkuin iho on tasapainossa, epäpuhtaudet palaavat. Ihoravinteen testaus jää keväämmälle, nyt ihoni suurin ongelma on äärimmäinen herkkyys ja pintakuivuus. 40 kappaleen pakkaus Ihoravinnetta maksaa noin 25€.

Herkän ihon Puhdistusvaahto yllätti puhdistustehollaan. Olen aina mieltänyt vaahtoputsarit kakkosvaiheessa käytettäväksi, eli meikkejä vaahdot eivät ole yleensä poistaneet kovin kummoisesti. Tällä meikkivoiteet irtosivat kuitenkin moitteetta, ja iho jää pehmoiseksi. Mieto tuoksu on aika unisex, tämän mieskin varmasti kelpuuttaa tuoksun puolesta. Vaahto pumppautuu ulos varsin kiinteänä. Nostan puhdistusvaahdon kohdalla peukun ylös, tämä on myös mainio! Vaahdothan ovat riittoisia, 150 ml putelin maksaessa alle 12€ sanoisin hinta-laatusuhteen olevan ihan kohdillaan.

Elivon tuotteita myydään apteekeissa. Niitä voi myös tilata verkosta Apteekkituotteet-nettikaupasta.

Onko teille tuotteen alkuperällä tai valmistusmaalla merkitystä?

Saunanlämmittäjät!
Saunanlämmittäjät!

Tuotteet saatu blogin kautta. Postaus sisältää mainoslinkin.

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram