Vaihdoin ekolakkaan

Heräsin raskausaikana miettimään entistä kriittisemmin käyttämäni kosmetiikan vaikutuksia itseni ja vauvani terveyteen. Jätin kynsienlakkaamisen ja hajuvedet aivan minimiin enkä käyttänyt aurinkovoidetta. Ainoa ”pahis” josta en kyennyt luopumaan oli aerosolihiuslakka. En kestä sitä jos otsatukkani lerpattaa tuulessa miten sattuu. Vauvan synnyttyä tämä ”kemikaalipihistely” on vähän jäänyt päälle.

Keväällä olin luonnonkosmetiikkamessuilla kuuntelemassa luentoa hormonihäiritsijöistä. Keskustelu luennolla oli antoisaa ja monet asiat tiesin jo ennestäänkin, koska olin aiheesta lukenut jonkun verran jo silloin odotusaikana. Aloin taas pohtimaan tätä lakka-asiaa ja oivalsin että kyllähän niitäkin on luonnonkosmetiikan versioina. Luonnonkosmetiikan hiustenmuotoilutuotteilla on vähän kehno maine, ja jotenkin olin ajatuksissani ohittanut tämän mahdollisuuden kokonaan mikä tuntuu näin jälkikäteen aika hölmöltä. Mikäs sen parempi paikka mennä tutkimaan lakkavalikoimaa kuin luonnonkosmetiikkamessut, ja vieläpä messutarjousten keskellä. Muutamallakin eri valmistalla hiuslakkaa löytyi, mutta päädyin ostamaan kokeeksi Unique Haircaren Fragrance-Free Hair Sprayn. Hajusteettomia lakkoja olin suosinut aiemminkin joten tämä vaikutti hyvältä vaihtoehdolta.

Näitä luonnonkosmetiikan hiuslakkoja ei ole koskaan pakattu aerosolipakkauksiin, koska ponneaine on epäekologista. Eli lakka tulee ulos märempänä spraypumpun kautta. Tämä oli se suurin juttu mihin joutui totuttelemaan. Ei se kuitenkaan liikaa häirinnyt, koska en oikeastaan sittemmin ole koskenut vanhoihin lakkapulloihini. Uniquen hiuslakka tekee erittäin vahvan pidon hiuksiin. Annostelu on varsin tarkkaa, ja suihkutusetäisyys. Ne vaikuttavat paljon siihen kuinka kypärältä hiukset tuntuvat.

Aiemmin pidin hiuksiani aina huolellisesti suoristettuna. Arki vauvan kanssa kuitenkin sai minut toteamaan että minulla ei ole aikaa lähtiessäni puunata tukkaani minuuttikaupalla. En myöskään pitänyt siitä mitä toistuvat lämpökäsittelyt tekivät hiuksilleni, latvaparat alkoivat olla jo vähän kärsineet. Kävin sitten kesällä leikkauttamassa hiusmallin jossa oma luonnonkiharani saa päästä valloilleen. Uniquen lakka toimii hyvin sekä sleekin että rennon hiustyylin kanssa. Kun annan hiusteni olla kiharalla, puristelen niihin pesun jälkeen muotovaahtoa ja suolasuihketta ja annan kuivua. Aamulla suihkin niihin vettä ja suolasuihketta, pöyhin ja annan kuivua. Lopuksi suihkin hiuksiin tätä lakkaa ja puristelen pituuksia vielä hiukan. Tuloksena on helppo ja kiva kihara kampaus.

Uniquen tuotteet valmistetaan Tanskassa tuulienergiaa käyttäen. Tuotteet ovat Ecocert-luonnonkosmetiikkasertifioituja.

Uniquen hiuslakka maksaa esim. Biodellyssä 18€ / 150ml. Messutarjouksena tämä maksoi kympin, ja sama tarjous oli äskettäin I love me-messuilla. Kaverini osti lakan suosituksestani, ja itse ostin Uniquen kiharavoiteen joka on nyt muutaman viikon käytön perusteella vaikuttanut tosi hyvältä. Muotovaahtoa olisi vielä kiva kokeilla tältä merkiltä, koska en ole vielä löytänyt ekomerkeistä sitä oikeaa muotovaahtoa. Seuraavat Luonnonkaunis-messut siintävät jo ensi maaliskuussa, joten ehkä sieltä viimeistään ostan sen testiin.

Muita ekohiuslakkoihin hurahtaneita?

Kukkuu!

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

Jolie box huhtikuu 2017

Huhtikuun Jolie boxista spoilattiin Jolien Facebook-sivulla jo ennakkoon sen olevan hiuspainotteinen. Siispä boksin paino ei yllättänyt, tämä oli siis normaalia painavamman tuntuinen. Hiusteema ei ennakkoon saanut minua innostumaan, miten kävi kun boksin avasin? Tältä näytti  sisältö.

Naturativ Regeneration Hair Mask 250ml (OVH 30,60€ / 250ml)
Täysikokoinen hiusnaamio, tälläistä osasin hiukan odottaa. Naturativin hiusnaamion erikoisuus on että se laitetaan hiuksiin ennen shampoopesua. Tuotteen voi levittää joko kosteisiin tai kuiviin hiuksiin ja ihan päänahkaan asti. Nähtäväksi jää onko hoitoaineelle shampoon jälkeen tarvetta. Tosi ison oloinen purkki. Naturativia on tullut jo muutaman kerran Jolie boxista joten hyvä että merkki on rantautunut nyt myös Jolien omaan verkkokauppaan. Naamio on muuten alennuksessa maahantuojan verkkokaupassa.

Neal’s Yard Remedies Lavender Bath Salts 200g (OVH 18€ / 200g)
Painavan paketin pääsyy on tässä. NYR:n lasinen kylpysuolapurkki painaa tosi paljon. Kylpysuola on itselleni tuotteena aika njääh koska asunnossamme ei ole ammetta, ja jalkakylpyyn minulla on suoloja vaikka kuinka. Vieläpä näin iso pakkauskoko. Pahoin pelkään että tämä jää nurkkiin pölyyntymään ja vanhentuu ennen kahden vuoden määräaikaansa. NYR:n tuotteelle se on kyllä pitkä käyttöaika, voidemaisissa mitä olen katsonut säilyvyydeksi ilmoitetaan muutama kuukausi avaamisesta.

Unique Haircare Deep Cleansing Shampoo 50ml (OVH 14,30€ / 250ml joten tämän arvo 2,86€)
Aiemmin tullut Uniquen hiussuihke lähti eteenpäin joten merkki on vieläkin itselleni vähän vieras eikä kovin kiinnostava. Syväpuhdistavaa shampoota tulee kuitenkin käytettyä säännöllisesti joten voisihan tälläistä ekoversiota testata. Nyt käytössäni on ollut L’Anzan syväpuhdistava. Uniquen shampoossa on aika tymäkkä unisex-tuoksu. Uniqueta ei Jolien verkkokaupasta löydy, hinta katsottu Biodellyltä.

Dabba Baltic Sea Spray 30ml (OVH 7,50€ / 30ml)
Viime boksissa tullut Dabban kasvosuihke on ollut käytössäni aamuin illoin ja olen siitä pitänyt kovasti. Nyt tuli suolasuihke jonka pullo on tosi saman näköinen kuin kasvosuihkeessakin. Ilahduttavaa on että hinta on noin edullinen, pullokin toki pikkuinen mikä on kätevää reissussa. Aiemmin Jolie boxissa tullut John Masters Organicsin suolasuihkekin on vielä korkkaamatta, en ole oikein löytänyt näitä suolasuihkeita muotoilurutiinissani. Tämä ei siis varsinaisesti saanut minua hyppimään innosta. Kiinnostava yksityiskohta on että tuote sisältää veden sijaan männynneulasvettä jonka luvataan hillitsevän rasvoittumista. Sinänsä järkevää laittaa suolasuihkeeseen hoitavia ainesosia kun tuotetta annostellaan tyveen.

Sóley Organics GRÆÐIR Healing Shampoo (pullossa ei tietoa tilavuudesta mutta arvioin että 20ml) (OVH 29€ / 250ml eli tämän arvo 2,32€ )
Joliessa uusi merkki valikoimassa, islantilainen Sóley Organics vaikuttaa ihan kiinnostavalta. Islantilaisia luomuyrttejä sisältävä shampoo lupaa hellävaraista pesua ja oikukkaan päänahan hoitamista, eli sopii meikäläiselle. Ilahduttavan neutraali tuoksu, odotin yrttisempää. Minipullossa ei lukenut paljonko siellä on joten insinöörini päätyi mittailemaan tätä ja yhdessä päädyimme arvioon että 20ml siellä on 😀

Neal’s Yard Remedies Nurturing Rose Shampoo 7ml ja Conditioner 7ml (OVH 19€ / 200ml joten näiden arvo 1,33€)
Värjätyille ja vaurioituneille hiuksille tarkoitettu duo ovat Jolien hiustuotteista ne kaikkein myydyimmät. Odotan erityisesti hoitoaineelta paljon.

Huhtikuun Jolie boxin tuotteiden yhteenlaskettu arvo 62,61€. Aiempien Jolie boxien sisällöt, arvostelut ja toteutuneet arvot näet täältä.

Jolie bokseja voi tilata joko 3kk tai 6kk tilauksella. 3kk tilaus maksaa 72€ eli hintaa jää 24€ per boksi. Puolen vuoden boksisatsi maksaa 120€ eli 20€ per boksi. Itse tilasin heti boksin ilmestyessä puolen vuoden satsin ja jatkoin sitä toiset puoli vuotta. Muutama boksi on siis tullut nähtyä jo!

Tuotelupaukseen kuuluu että boksi sisältää aina vähintään kaksi täysikokoista tuotetta ja lisäksi näitä minikokoja ja näytteitä. Jolie boxin voi tilata täältä.

Nyt oli muutama todella timanttinen Jolie box ennen tätä eikä tämä nyt valitettavasti ollut minulle mitenkään erikoisen innostava boksi. Sellainen perusjees. Kylpysuola olisi saanut olla matkakokoinen ja jokin shampoo täysikokoinen. Mitä mieltä te olitte sisällöstä?

Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram