I love me 2016 perjantai

iloveme16

Hei mä en synnyttänyt vielä! Sehän tarkoitti sitä että pääsin messuilemaan! JEE! Yksin en enää näillä viikoilla (rv39 pärähti jo käyntiin) uskalla ajaa pidemmälle, mutta mukaani lähti Uutistoimisto Anselmi-blogia kirjoittava Anna yhdessä hurmaavan poikavauvansa kanssa. Tähtäsimme pelipaikalle heti perjantaiaamuna avaamisen aikaan, taktikoin että silloin olisi varmasti vähiten ruuhkaa. En halua nähdä lauantai-iltapäivää jos perjantaiaamu olisi siihen verrattuna väljä, porukkaa oli aika reilusti heti aamusta ja puolenpäivän jälkeen oli jo ahdasta.

Mikäs pallomaha se siinä!
Mikäs pallomaha se siinä!

Olimme messuilla neljä tuntia kunnes seurueemme herrasmies hikeentyi ja lähdimme hipsimään kotia kohti. Tässä ajassa ei tosiaakaan ehtinyt kiertää kaikkea, mutta jaan kanssanne nyt parhaimpia messutärppejä johon itse ehdin törmätä. Ja ihan vaan messuhulinaa niille jotka eivät tänä vuonna pääse osallistumaan!

Halusin priorisoida kosmetiikkaosaston läpikäymisen ja sieltä käytin eniten aikaa, energiaa ja rahaa luonnonkosmetiikkaosastolla. Tästä syystä ei juuri muuta tullutkaan kuvattua. Tosi hyviä messutarjouksia oli monessa kohtaa.

iloveme16_ekovista

Ekovistan osastolla oli pieni erä Acorellen jo lopetettuja kasvovoiteita vitosella. Käsitin että varaston loppuerä myydään messuilla pois.

iloveme16_crazyrumors

Crazy Rumorsin vegaaniset huulirasvat olivat tarjouksessa 4€/kpl ja 3 kpl kympillä. Normaalisti nämä maksavat noin 5,95€/kpl.

Cattierin vartalotuotteita oli vitosella ja kasvotuotteista sai myös hiukan alennusta, esim. misellivesi maksoi 12€ ja savinaamiot 7€ mikä on noin 30% normaalihintoja edullisempaa.

iloveme16_nhs

NHS:n osastoa odotin innolla, messutarjoukset ovat aiemmin olleet hyviä eivätkä pettäneet tänäkään vuonna. Laveran poistuvissa pakkauksissa olevia tuotteita sekä Nurmen, Born to Bion ja Sõsarin tuotteet olivat ota 2 maksa 1.

iloveme16_nhs_nurme

iloveme16_nhs_sosar

Laveralla oli oma osastonsa jossa oli koko valikoima tarjolla mukavalla 40% alennuksella. Olin jo etukäteen päättänyt että ostan tarjouksesta lisää Laveran Re-Energizing Sleeping Creamia johon kovasti tykästyin yhden purkin perusteella (arvostelu täällä).

Laveran uudistuneet hiustenhoitotuotteet ovat muuten älyttömän ihanan näköisiä!

iloveme16_lavera_hius

Dr.Hauschkalla oli myös muutamia tarjouksia, harmi ettei ollut enempää. Herkän ihon naamio on suosikkini. Hydrating Maskin sai nyt 10€ normaalia edullisemmin ja kasvojenhoitosetin kympillä. Myös kasvovesiä oli normaalia edukkaammin.

iloveme16_drhauschka

Everyday Mineralsin standin bongaamista olin myös odottanut. Suosikkini eli Flat-top-siveltimen ja täysikokoisen meikkipohjan sai yhteishintaan 32€. Minulla oli ostoslistalla peiteaine, joka maksoi 10€ (norm. 12,90€). Valitsin sävyn Multi-tasking.

iloveme16_edm

EDM:n osaston ulkoasu kyllä miellytti silmää! Samassa yhteydessä oli muutama itselleni uusi tuttavuus, Avrilin meikit ja Evolven ihonhoitotuotteet.

iloveme16_avril

Avrilit olivat edullisia, päädyin ostamaan vitosella tuollaisen huulikiiltokynän.

NAFHAn tuotteista sai noin 30% alennusta normaalihintoihin verrattuna. Lisäksi kuorinnan ja naamion sai yhteishintaan 25€ mikä on jo aika hyvä tarjous.

iloveme16_nafha

Hurraw!in huulivoiteet maksoivat 4€ kappale ja kolme rasvaa sai kympillä. Sekä minä että Anna tartuimme tuohon kolmen voiteen tarjoukseen.

Bohon osasto ihastutti myös ulkoasullaan. Nuo meikit ovat nättejä ja ne oli aseteltu näytille nätisti.

iloveme16_boho

Bohon kynsilakkoja oli neljällä eurolla. Tosi laadukkaita ovat muuten!

Natural Goods Companyn osastoa odotin myös innolla. Minulla oli ostoslistalla täydennystä Mádaran nokkossuihkeeseen. Osastolta löytyikin sitten vaikka mitä! Osa messutarjouksista on voimassa myös verkkokaupassa sunnuntaihin asti. Mitä äsken silmäilin verkkokauppaa niin tarjoukset eroavat kyllä messuista sekä valikoimaltaan että hinnoiltaan.

Tuota kympin nokkossettiä sain vähän etsiskellä, mutta onneksi se löytyi toisesta pöydästä. Setissä on ostoslistallani olleen suihkeen lisäksi 20ml Nokkonen-voide. Pelkkä suihke maksoi messuilla 14€ ja normaalihinta sille on 16,90€ eli tämä setti oli todella hyvä löytö. Lisäksi loistava SOS-sarja oli hyvässä tarjouksessa. Itse ostin uutta SOS-naamiota pienen 12,5ml tuubin hintaan 4,50€.

Luksusmerkki Esse on kiinnostanut minua kovasti, ja messuilla oli hyviä tarjouksia myös tältä merkiltä.

iloveme16_ngc_esse

Päädyin ostamaan kympillä Essen Refining Cleanser-saviputsarin, sen normaalihinta huikenteli lähes kolmessakympissä. Myynnissä oli myös kokeilusettejä. Esse on sarja jota suositellaan käytettäväksi kokonaisuutena, joten tuollainen setti on tosi hyvä alkuunsa koska sokkona kalliiden tuotteiden ostaminen tuntuu monesti aika suurelta riskiltä. Setit maksoivat 13-15€.

iloveme16_esse

Katsokaas kuinka ihana kukkakatto Jolien osastolla oli!

iloveme16_jolie

iloveme16_mia_hoyto

Jolien alennukset olivat aika maltillisia ja niitä ei ollut kovin paljon. Ainakaan näin alehaukan näkökulmasta!

iloveme16_patyka

Luonnonkosmetiikka-alueen ulkopuolelta ei juuri tullut räpsittyä kuvia. NYXin osasto oli niin tupaten täysi että hyvä että hyllyjä edes näki. Sokoksella kun on aina sama tilanne, ei siellä koskaan näe mitään katsella joten messuilla tilanne oli monta kertaa pahempi 😀 Tyydyin ottamaan kuvan ja kävelemään ohi.

iloveme16_nyx

Toinen osasto joka oli hirmu ruuhkainen oli Make Up For Ever. Olin jo ostamassa meikkivoiteen mutta kärsivällisyyteni odottamiseen loppui ja jätin koko homman sikseen. Vanha suosikkimeikkivoiteeni Face&Body on jäämässä pois valikoimista ja loput myytiin puoleen hintaan pois.

Dermalogican osastolla kävin väijymässä olisiko siellä ollut messutarjousta uhkaavasti hupenevasta naamiosuosikistani Sebum Clearing Masquesta. Eipä ollut muuta kuin että olisi saanut kaupan päälle kokeilukokoisten tuotteiden setin.

iloveme16_dermalogica

Päädyin kuitenkin ostamaan kokeilukokoisen naamion uudesta Charcoal Resque Masquesta. 40ml naamio maksoi 14€ kun täysikokoisen 75ml hinta on 58,40€ joten tuo oli ihan edullinenkin. Mukaan sai 10€ alekoodin verkkokauppaan tai hoitolasta ostettuihin tuotteisiin, sen voin sitten käyttää kun on pakko saada tuota Sebum Clearing Masqueta lisää.

Valaistus alkoi olla aika onneton kotiin palatessani, mutta tässä pieni sneak peak siitä mitä kaikkea kannoin kotiin. Mukana on myös pukin konttiin meneviä tuotteita. Osa tuotteista on saatu blogitestaukseen.

iloveme16_hankinnat

Oletteko menossa I love me-messuille tänä vuonna, tai olitteko jo perjantaina? Kurkkaa myös Kissiksen vinkit messuille!

Huomisen otan mallia Marilynistä.
Huomisen otan mallia Marilynistä.

Postaus sisältää mainoslinkin. Osa postauksessa näkyvistä tuotteista on saatu blogin kautta.

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

L’Orealin ystävämyynnin saalis + ystävämyyntivinkkauksia

Satuin jokunen viikko sitten olemaan Espoossa päin kun L’Orealilla järjestettiin selektiivisen kosmetiikan ystävämyynnit. Lähdin penkomaan alelaareja yhdessä One of Beauty’s Daughters-blogin Hennan kanssa. En olisi varmaan yksin löytänytkään paikalle, lähiseutu oli tietöiden takia vähän myllätty. Paikalla oli ilmeisesti ollut aikamoinen ryysis ja hullareitakin pahempi tönimismentaliteetti päällä, mutta viiden pintaan meidän käydessämme siellä mahtui kyllä hyvin katselemaan. Eikä kukaan töninyt.

Tarjolla oli jos vaikka minkämoista, itseäni kiinnostivat etukäteen ajateltuna lähinnä Armanin meikit, Biothermin vartalotuotteet ja Kerastasen hiustuotteet. Kerastaselta en päätynyt ostamaan mitään, mutta Armanilta, YSL:ltä ja Helena Rubinsteinilta kylläkin. Biothermillä ei harmikseni ollut kuin yksi vartalosuihke tarjolla, kasvotuotteita oli sitten sitäkin kattavammin.

loreal_ystavamyynti_ostokset

Tälläinen saalis. Kaikki maksoivat yhteensä 98€. Paljon rahaa, no joo, mutta kun pelkästään yksi noista punista maksaa neljänkympin luokkaa ja meikkipuuteri satasen niin voi sanoa että meikit lähtivät pilkkahintaan. Lancomen hiuspanta ja Dream Tone-miniseerumi tulivat kassalla kaupan päälle.

Armanin CC-voide on ollut jo pitkään himotuslistallani, meinasin ostaa sen jo USA:sta vuosi sitten mutta piheys iski. Ystävämyynnissä se maksoi vain 19€ ja tarjolla oli vain ja ainoastaan minun sävyäni eli ykköstä. Jes!

armani_luminessence_cc

Helena Rubinsteinin meikkipuutereita hiplailin jo Sokoksen alessa, siellä satasen puuteri oli alennettu neljäänkymppiin. Onneksi en ostanut koska ystävämyynnissä se maksoi 25€. Sävy 13 on talvella minulle aavistuksen liian tumma. Tämän ostin oikeastaan ihan tarpeeseen, koska tällä hetkellä minulle sopivan sävyinen MACin meikkipuuterini on kesällä hiukan liian vaalea. En koe päivettyväni mutta kai niin tapahtuu koska talvipohjameikit näyttävät nykyään kesällä kasvoillani haamumaisilta. Kyllähän sitä kesän tarpeita täytyy miettiä jo joulun aikaan, todellakin.

loreal_ystavamyynnin_ostokset_2

YSL:ltä ostin Volupte Tint-In-Oilin sävyssä 1 Drive me Copper. Sävyjä oli tarjolla vain kaksi, kaikkein mieluiten olisin halunnut jonkun tumman pinkin. Olin kuitenkin halunnut kokeilla näitä huuliöljyjä jo ikuisuuden joten valitsin tämän sävyn mukaani. Tuote on ollut jo käytössä useamman kerran ja vaikuttaa kivalta. Kiilto unohtui töihin kuvaushetkellä, vain pahvipakkaus oli kotona, joten tarkempia kuvia tästä sitten myöhemmin.

loreal_ystavamyynnin_ostokset_3

YSL:n Rouge Volupte Shine-kiiltopunan pakkaus on niin herkullisen ihana että sitä oli vaikea vastustaa. Enkä kyllä juurikaan yrittänyt. Molemmat nämä YSL:n huulituotteet maksoivat muistaakseni kympin. Normihinta on josstain 38€:n paikkeilla.

ysl_rouge_volupte_shine_17

Sävy 17 on kaunis syksyinen marjasävy. En ole tätä ehdinyt vielä käyttää, huulituotteiden kanssa pyrin ottamaan kuvat ennen käyttöä.

ysl_rouge_volupte_shine_17__

Armanin vedenkestävä silmänrajauskynä Waterproof Smooth Silk Eye Pencil maksoi naurettavat yhdeksän euroa joten en todellakaan voinut olla ostamatta sitä. Tätä olen jo käyttänyt useampana päivänä, ja olen todennut kynän todella kestäväksi.

armani_waterproof_smooth_silk_eye_pencil

Jälki on todella smudgy, tällä ei saa tarkkaa ja kapeaa rajausta tehtyä. Tasoittelen kosteahkona levittyvää rajausta vielä siveltimellä. Tuloksena tosi kaunis utuinen rajaus joka on kuitenkin intensiivinen ja kestävä.

Armanin kiiltopuna Hydrating Lipcolouria oli myynnissä useampikin tummanpunainen sävy. Valitsin numeron 511, joka on kyllä varsin hurmaava. Armanin huulipunahylsy on todella luksus, korkki luisuu magneetin avulla pehmeän napakasti kiinni.

armani_hydrating_lipcolor_511

Kai tekin huokailitte yhtä ihastuneena kuin minäkin näille? Olen kaikista aivan erityisen lumoutunut!

Loppuun pari vinkkausta tulevista ystävämyynneistä.

Bernerin ystävämyynnit järjestetään pari kertaa vuodessa ja siellä tarjoukset ovat todella hyviä. Olen itse päässyt paikan päälle kahdesti ja aina on löytynyt kaikkea ihanaa todella edullisesti. Ystävämyynnit järjestetään 24.–25.11.2015 alusvaateliike Patrician tiloissa (Unioninkatu 18, Helsinki). Tapahtuma on auki klo 10-18. Myynnissä luvataan olevan Clarinsin, Gatineaun ja Sensain ihonhoitotuotteita sekä Calvin Kleinin, Chloén, Marc Jacobsin ja David Beckhamin tuoksuja edullisin ystävämyyntihinnoin. Lisäksi mukana on tuotteita Mavalalta, Sally Hansenilta, LV:ltä, Herbinalta ja Adidakselta.

berner_ystavamyynnit
Kuva: Berner

Lämpimästi suosittelen menemään paikalle ajoissa, koska parhaat menevät ensin. Usein täydennyksiä on kuitenkin tullut pitkin päivää. Täällä meininki on todella ahdasta ja kyynerpäiltä ei juuri voi välttyä. Mukaan siis pitkä pinna ja mukavat vaatteet jos mielii halpoja kosmetiikkalöytöjä tehdä. Ystävämyyntien Facebook-eventin löydät täältä.

Mm. Beautyblenderiä ja Konjac-ihonpuhdistussieniä maahantuovan NBI Nordic Beautyn ystävämyynti järjestetään 10.12.2015 Helsingissä Ratakatu 11-13:ssa klo 14-19. Facebook-eventin löydät täältä.

nbi_nordic_beauty_ystavamyynti

Vielä samaan syssyyn vinkkaan suklaan ystäville Lindt-ystävämyynneistä jotka järjestetään Helsingin Ruoholahdessa osoitteessa Itämerenkatu 5 1.-4.12.2015. Facebook-event täällä.

Kiinnostavatko ystävämyynnit teitä?

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

I love me-messut 2015 lauantai

Ihana messupäivä takana! Halusin postata saman tien, jos saisin annettua vinkkejä messuille huomenna meneville. Itsekin menen vielä huomenna piipahtamaan messuhulinassa muutamaksi tunniksi. Postauksen kuvat on nyt valitettavasti otettu kännykällä, minulla ei ollut mahdollisuutta ottaa järkkäriä mukaan.

messut1

Menin messuille lauantaina puoliltapäivin, eli pahimman ruuhkan aikaan. Monet ständit jouduin skippaamaan väenpaljouden vuoksi aluksi, palasin niihin sitten myöhemmin uudelleen.

Alkutekijöikseni menin Intensive Aqua-hiustenhoitosarjan päänahka-analyysiin. Shampoopostausavautumiseni lukeneet ymmärtänevät kiinnostukseni aiheesta.

intensiveaqua

Ilmeeni kun näin screeniltä ällöiltä näyttävät hiustupet, hahah! Analyysissä selvisi että päänahkani ongelmat johtuvat kuivuudesta. Päänahkaan kertyy rasvaa paikoittain näihin kuiviin kohtiin. Hoidoksi minulle suositeltiin kolmivaiheista hoitoa. Päänahkaan ennen pesua tulisi levittää syväpuhdistava neste joka auttaisi irrottamaan näitä rasvakertymiä. Sitten kuiviin hiuksiin pitäisi levittää kosteuttavaa shampoota, ja sitten hiljalleen käsin lisätään vettä. Kastelluissa hiuksissa kosteutus ei ilmeisesti olisi niin tehokas. Pesun jälkeen päänahkaan levitettäisiin vielä kosteuttava hoitoneste. Minulle kerrottiin että päänahkani kuivuus johtuu osin siitä että levitän hoitoainetta vain pituuksiin. Tämä oli kyllä mielenkiintoista.

messut2

Kosmetiikkaa sisältävät joulukalenterit ovat viimeisen parin vuoden aikana nousseet purkkifanien suosikeiksi. Messuilta sai ostaa Alessandron kynsilakkoja ja kynsienhoitotuotteita sisältävän kalenterin, muistelen hinnaksi 49€. Alessandrolla oli myös uutuutena ladattava UV-lamppu Striplac-kestolakkauksen kovettamiseen. Sen voi siis kätevästi ottaa mukaan jos haluaa.

babor

Kosmetiikkajoulukalentereista puheen ollen, messuilla oli myynnissä myös hoitolamerkki Janssen Cosmeticsin ihonhoitoampulleja sisältävä kalenteri. Olen nähnyt samanlaisen kalenterin Lahdessa Babor Span ikkunassa viime jouluna ja silloin jo ihastelin että onpa ihanaa luksusta. Baborin tuotteiden maahantuonti on loppunut, ja messuilla loppuvarastoa myytiin erittäin halvalla pois. Kasvovoiteet maksoivat 20€ ja silmänympärystuotteet 15€. Herkän ihon kasvovoiteet houkuttivat kovasti mutta maltoin mieleni.

bernard

Kosmetologien ammattilaispuoli avautui kuluttajille lauantaina klo 14 jolloin rynnin heti tutkimaan tarjontaa. Siellä puolella oli paljon ihonhoitomerkkejä jotka olivat minulle ennestään tuntemattomia. Sunnuntaille jäi vielä kahlattavaa. Bernard Cassieren osastolla oli ihana tutkia tuotteita. Olen tutustunut merkkiin viime aikoina tarkemmin ja käyttökokemuksia on tulossa myös blogiin. Samalla osastolla oli myös Sothys jolta nappasin muutaman kosteusnaamionäytteen mukaan.

revitalash

Kosmetologiosastolla pääsin myös kokeilemaan Yumi-ripsien kestotaivutusta. Kestotaivutuksen saa alennettuun 50€:n hintaan Revitalashia myyvältä osastolta, jossa oli myös Image Skincaren tuotteita. Teen tästä ihan oman postauksen sitten kun pääsen kotiin kameran ääreen, mutta tässä kännykkäkameralla otettu ennen-jälkeen-kuva. Nämä ripset ovat aivan mielettömät, olen erittäin fiiliksissä tästä! Kannattaa ehdottomasti mennä jos vaan pääsette!

yumilashes

Sydämentykytyksiä aiheutti myös L’Occitanen osasto, kun sain sneak peakin joulun kausituotteista. Kiljahtelin innoissani, tuoksumaailma on nimittäin juuri minua. Greippi-raparperi ja sitrus-jasmine! Mielettömän ihania! Tuotteissa oli EdT, vartalovoide ja käsivoide. Nämä menevät todellakin himotuslistalle!

loccitane

L’Occitanella sai seteistä -20% ja kanta-asiakkaaksi liittymällä sai 10ml käsivoiteen lahjaksi. Kannattaa siis sielläkin pistäytyä.

victorias

Yksi messujen suosituimmista osastoista (Essencen lisäksi) oli Victoria’s Secret. Tämän kuvan otin juuri ennen messujen sulkeutumista, sitä ennen pinkille osastolle ei juuri mahtunutkaan sekaan.

herkkuja

Suloinen pinkki teema oli myös Kosmetiikan Karkkikaupan osastolla. Todella hauska messusomistus tämä amme kuplineen!

bodypainting

Messuilla kisattiin bodypaintingissa, maalaukset olivat mielettömän hienoja! Voittajan kruunaamista en harmikseni nähnyt.

edm

Mineraalimeikkimerkki Everyday Minerals on lanseerattu Suomeenkin. Ständillä oli tunkua joten en päässyt tutustumaan näihin sen tarkemmin. Minulla on muutama sample edm:n poskipunista, upeita ja sairaan riittoisia. Täytyy huomenna koittaa päästä tutkimaan tuotteita lisää.

Aikaisempina vuosina Avonin osastolla on saanut vaihtaa vanhan huulipunansa uuteen Avonin punaan. Tänä vuonna huulipuna on vaihtunut ripsiväriksi. Eli vanha ripsari huomiselle mukaan jos haluat kokeilla Avonin ripsaria! Laveran osastolla oli tosi hyvä ota 2 maksa 1-tarjous. Esittelyssä oli vartalonhoitotuotteita ja meikkejä.

fasu

Messuillahan oli toki muutakin kuin kosmetiikkaa. Ruokapuolella pyörähdin ihan nopeasti. Alpro Soyalla jaeltiin ilmaisia jogurttivalmisteita joita toin kaverilleni tuliaisiksi. Itse saan allergisia oireita kyseisistä tuotteista. Fazerin lakritsiständi kiinnitti myös positiivisesti huomioni, kivan näköinen.

kude

Ihana löytö vaate- ja asustepuolelta oli Kude Design. Wear more, buy less-ajatus kuulosti enemmän kuin hyvältä, ja myynnissä olevat vaatteet olivat todellakin vaatekaapin kulmakiviä kuten heidän mekkorekkinsä päässä lukikin. Päädyin ostamaan upean petrolinvärisen Perho-mekon. Erittäin nätti mekko ja vieläpä äärimmäisen mukava päällä. Vaatteiden suunnittelija Outi yhdessä äitinsä kanssa olivat niin mukavia että kohtaamisesta jäi todella hyvä fiilis. Tämän merkin pidän mielessä!

saalis

Tälläisen saaliin kanssa lähdin messuilta. Osan sain bloginäytteinä, osan ostin itse. Essien aluslakka maksoi vain 6€ ja rääkätyn hiuksiston pelastaja Joicon rekku 15€. Katsotaan innostunko vielä huomenna shoppailemaan kuinka paljon…

Kävittekö te messuilemassa? 🙂 Tänään ei kissakuvaa, sorry. Huomenna lähden Tukholmaan, jaksankohan shoppailla siellä vielä paljonkin. Kalliiksi tulee tälläinen miniloma, heh.

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

3+1 päivää syksy 2015

3+1-päivät alkavat taas keskiviikkona. Kävin hakemassa kuvaston ja sieltähän löytyi vaikka mitä kivaa. Ajattelin pitkästä aikaa tehdä tälläisen koonnin itseäni eniten kiinnostavista kuvaston jutuista. Nämä ovat kyllä petollisia, koska tulen samalla myyneeksi itselleni ne kaikki 😀

3plus1

Eniten hyviä tarjouksia on totutusti heti avajaispäivänä keskiviikkona.

3olus1keEniten innostusta aiheutti Marimekon Lumimarja-lakanat. Olen siis saanut ylioppilaslahjaksi vuonna 2006 yhden pinkin Lumimarja-setin, ja koska en todellakaan voi laittaa eriparilakanoita sänkyyn, en ole voinut käyttää kyseistä settiä sinä aikana kun olemme mieheni kanssa nukkuneet kahden peiton alla. Tuo näyttää ainakin ihan samansävyiseltä kuin se vanha setti, täytyy mennä tsekkaamaan livenä. Jospa saisin sille parin! Toinen kyllä varmasti on mukavasti haalistuneempi, hahah 😀

Ja hei mitä ihmettä, Robinin hiuslakka? Minä kyllä oikeasti tykkäsin siitä RBN-tuoksusta, en tosin hankkinut itselleni. Tuoksuukohan tämä lakka samalle…

Björkan alkkarit ovat tosi hyvässä alessa, en omista itse yksiäkään (ja epäilen mahtuvatko ne edes minulle) mutta niitä on kehuttu kestäviksi. Joten ehkä menen katselemaan tarkemmin. Maanantaina oli myös kolmen kappaleen Björn Borg-bokserisetti 39,90€, mutta sunnuntaina kalsareita saa kahdet hintaan 22,95€ joten hankin joululahjakalsongit mielummin silloin. Olen ostanut miehelleni kolmet Björn Borgit ystävämyynnistä neljä vuotta sitten, ja kaikki ovat vielä viikottaisesta pyykkäämisestä huolimatta hyvässä kunnossa.

Keskiviikkona oli tosi hyviä Lumene-tarjouksia paljon! Minun poimintani  lähes puoleen hintaan ovat Blueberry Curl WP-ripsiväri sekä kehuttu Touch of Radiance Seerumi-meikkivoide. Tuo meikkivoide on ilmeisesti monen ammattimeikkaajan pakista löytyvä luottotuote. Myös valokyniä saa taas totuttuun tapaan kaksi yhden hinnalla.

Söin viime talven tyrninöljykapseleita ja ihoni tuntui tykkäävän niistä. Tänäkin vuonna tyrnejä on alennuksessa, tosin eri merkkisiä. Käyn luultavasti ostamassa purkin tai kaksi.

I love…-suihkusaippuoita saa litran hintaan 6,90€ ja itsehän mietin heti taas käsisaippuana käyttämistä. Jos nuo ovat tuoksuvaihtoehdot saatan kuitenkin skipata, esanssimustikka ei houkuta vaikka pinkki hattara vielä menisikin.

Ostan AINA alepäiviltä sukkahousuja. Käytän hameita päivittäin joten sukkiksia kuluu. Kunertilla on talvea ajatellen lämpösukkiksia joten voi olla että nappaan sellaiset mukaan.

3olus1tooTorstaina on myös kaikkea kivaa tarjolla. Betty Barclayn raitaneule on tosi kiva, tuota voisi käydä sovittamassa, samoin kun Filippa K:n trikoopaitoja. Eccon nilkkurit ovat myös tosi coolit (ja uskoisin lestin olevan mukava), tosin tuollaiset sopivat mielestäni parhaiten housujen kanssa eivätkä siten ole minulle.

Calvin Kleinin Ultrafit-sukkahousut ovat olleet vakkariostokseni 3+1-päiviltä jo useampana vuonna, joten varmasti nappaan taas parin mukaani. Laadukkaat ja todella kestävät sukkikset jotka tuntuvat mukavan napakoilta päällä mutta eivät ole hankalat pukea kuten jotkut tukipöksyt saattavat olla.

OPIn alus- ja päällyslakat maksavat torstaina 12,90€ mikä on 15ml pakkauskoon huomioon ottaen jo aika edullinen hinta. Lumenen Wild Rose-huulipunat ovat saaneet blogissani osakseen rakkautta, nämä ovat kyllä markettituotteiden kärkikastia. Punat saa nyt kolme euroa normaalia edullisemmin.

Lumenen Bright Now-sarjan päivävoiteen ja silmänympärysvoiteen saa tosi edulliseen 15,90€:n yhteishintaan. Itse en ole kyllä lämmennyt tuolle Vitamin C-sarjan tuoksulle, en tiedä mikä siinä tökkii.

Finlaysonin satiinipussilakanasetti näyttää niin ihanalta! Tuo sininen houkuttelee kovasti. Olen kyllä varsinainen pussilakanafriikki. Kaappitila on kuitenkin rajoitettua joten voin toteuttaa tätä friikkeyttäni varsin nihkeästi.

Perjantaille poimin sekä kosmea että kodin tuotteita.

3plus1perjantaii

Lumenen Sensitive-sarjan pakkaukset uudistuivat ja näitä vanhoja myydään erilaisilla alepäivillä halvalla pois. Kosteusnaamio ja rauhoittava seerumi ovat omat kiinnostuksen kohteeni. Molempien OVH on parinkympin paikkeilla, joten 9,90€:n hinta on kyllä edullinen.

Edullinen litrahinta on myös SIMin Climbazole-shampoissa. En ole näitä kokeillut, mutta oikuttelevan päänahkani kanssa ehkä syytä olisi. Ahavan loistavan käsivoiteen saa nyt jalkavoiteen kanssa settinä, tämä on myös hyvä lahjaidea. Olenko ainoa joka miettii jo joululahjoja? 😀

Marimekon Punapippuri-tekstiilit ovat ihania, mutta tyydyn vain huokailemaan näiden perään. Saatan kuitenkin hankkia Finnmarin kynttilälyhdyn, tuon kanssa kynttilöitä ehkä uskaltaa polttaa jopa kissataloudessa sisällä. Pitsisomisteiset kynttilät ovat myös mieleeni.

Lauantailta ei herännyt kovin suuria tunteita.

3pluss1laEspritin trikoomekko näyttää kivalta, sitä voisin käydä sovittamassa mahdollisesti. Remingtonin kiharrin on hyvän hintainen, olen haaveillut helppokäyttöisestä kihartimesta jo pidempään. Pukinkonttiin saattaa päätyä miesten pitkät kalsarit, Black Horset ovat olleet kestäviä.

Sunnuntaina harvoin jaksan lähteä kaupoille, mutta voi olla että joutuu.

3plus1suuuu

Mekkonainen taas iski silmänsä tähän Nanson kolttuun, printti on ihana! Ja pukinkonttiin niitä kalsareita lähipiirini miehisölle. Kosmetiikkatuotteista voisin mainita Lumenen CC-voiteen hyvässä tarjouksessa alle kympillä, tuote ei ole suotta suomalaisnaisten (käsittääkseni) suosikkimeikkivoide.

Clarinsin tuotesetti on myös edullinen, ja sillä pääsee kätevästi kokeilemaan tuotteita. Herkkäihoisille voisin kuitenkin varoittaa että sekä minä että kaverini saimme allergisen reaktion tuosta HydraQuench-kasvovoiteesta. Omistan tuon meikinpuhdistusveden myöskin, se jättää ihoon pienen öljyisen tunnun eli soveltunee kuivalle iholle hyvin.

Aiotteko te suunnata Sokoksen 3+1-päiville? Onko jotain tiettyä mielessä?

Tälläiset meiningit neideillä tänä aamuna. AWW!
Tälläiset meiningit neideillä tänä aamuna. AWW!

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram