3+1- ja Kampituspäivien ostokset

Käväisin eilen Helsingissä ja sopivasti oli aikaa shoppailullekin. Helsinkiläisiä hemmotellaan tällä viikolla, kun samaan aikaan on Sokoksella 3+1-päivät, Kampin kauppakeskuksessa Kampituspäivät ja taisi Citycenterissä olla jokin Hurrikaani-tapahtuma myös.

3plus1_kampituspaivat

En ole pitkään aikaan esitellyt ostoksia blogissa, mutta nyt voisin näyttää mitä ostoksilta tarttui matkaan. En kyllä olekaan juuri shoppaillut sitten Kanadan reissun, muuta kuin vauvanvaatteita 😀

Sokoksen 3+1-päivillä oli aivan jäätävä tungos eikä siellä juuri huvittanut pyöriä. Muutaman jutun päädyin kuitenkin ostamaan.

3plus1_2016_osokset

Neljän Pepsodent-hammasharjan setti maksoi 2,50€ ja nämä ostin varastoon. Kotona käytämme sähköhammasharjaa mutta reissussa näitä tarvitsee ja välillä joku yöksi kylään jäävä kaveri unohtaa harjansa niin hyvähän näitä on olla. 125ml Bio-Oil maksoi 13,90€ eli alennusta oli 6€. Edellinen masuöljy vetelee viimeisiään joten täydennystä tämäkin. Minun piti alunperin ostaa Laveran dödö koska ne olivat aika hyvässä tarjouksessa mutta vaihtelun vuoksi valitsinkin sitten Nuxen vaikka se oli arvokkaampi. Nuxen ekosertifioidun Bio Beauté-sarjan alumiiniton sitruksentuoksuinen dödö maksoi 10,90€ eli alennusta oli 3,10€ normaalihintaan nähden.

Kuvastoa selatessani bongasin Laveran dödötarjouksen lisäksi myös yhden suosittelemisen arvoisen tsekkauksen kohteen, nimittäin Mossan ihana vadelmamisellivesi (8,95€, normisti 12,90€) ja puhdistusvaahto (7,90€, normisti 11,90€) ovat molemmat alessa. Olen todella ihastunut niihin molempiin ja ellei puhdistusvaahtoa olisi vielä puoli pullollista jäljellä, olisin itsekin ostanut. Mossa-postaukseni täällä.

Ostoksien yhteydessä sai myös ensi viikolle alekuponkeja. Mukana oli kuponki jolla saa yhdestä normaalihintaisesta kosmetiikkatuotteesta -25%, kyllä harmittaa että se on vain Helsingin Sokoksissa voimassa. Annoin sen sitten Kissis-Heinille. Olen tänään menossa vielä Lahden Sokokselle käymään hakemaan miehelleni lisää Mr. Bear Familyn partaöljyä jonka saa nyt hintaan 14,90€ (normaalisti 22,90€) mutta en usko että Lahdessa jaetaan yhtä hyviä etukuponkeja kuin Helsingissä. Noista parranhoitotuotteista olen muuten postannut aiemmin täällä.

 

kampituspaivat2016_tbs

Kampin Kampituspäiviltä ostin Body Shopin matkakokoisia greipintuoksuisia käsivoiteita kaksin kappalein. Nämä maksoivat vain 3,50€ kappale kun normaalihinta on 6,70€. Tarkoitus oli antaa ainakin toinen lahjaksi. Huomasin näitä kuvatessani että ilmeisesti kissat ovat käyneet yöllä puraisemassa toiseen tuubiin kaksi reikää! Argh! Enpä sitten joo annakaan sitä lahjaksi. Hitto mitä termiittejä. TBS:lla on muuten kaikissa liikkeissään loppuviikon ajan kanta-asiakaspäivät jolloin kantiskortilla saa 20% alennusta normaalihintaisista tuotteista.

 

kampituspaivat2016_ninja

Kampin Ninjassa oli muuttomyynti, ja lähes koko valikoima oli -50%. Ostin mieheni neljävuotiaalle kummitytölle napsautettavat korvikset ja hiuspinnit. Tyttö pitää pinkistä… Nämä menevät hänen joulukalenteriinsa, josta kerron lisää sunnuntaina ilmestyvässä joulukalentereita käsittelevässä postauksessani.

Suurin osa shoppailustani on suuntautunut vauvan tarvikkeisiin viime aikoina. Ostelin nytkin ensi kuussa syntyvälle bebelle kaikkea kivaa.

kampituspaivat2016_skidi_villervalla

Kampin Skidi-lastenvaateliikkeessä oli hyvä tarjous värikkäistä Villervallan sukkahousuista, ne maksoivat vain 5€ kappele normaalihinnan ollessa 18,90€. Söpöt sukat maksoivat 2€, normihinta 5,95€. Siis nämä värit ovat niin ihania, en kestä!

kampituspaivat2016_villervalla

Otin muutamaa eri kokoa niin riittää iloa pidempään. Naperot kun kasvavat niin vauhdilla.

 

kampituspaivat_bebes

Kampin Bebesistä ostin säihkyvät Mamalicious-äitiyssukkahousut vain 5€:lla, normihinta näille olisi ollut 19,90€. Olen käyttänyt vauvamaha-aikana pääasiassa H&M:n äitiyssukkahousuja, niitä kun saa tuplapakkauksen 6€:lla. Kiva kokeilla onko Mamaliciousin design parempi. Mellipoun soittorasiapilvi oli normaalihintainen (ja aivan sairaan kallis, 45€) mutta olen himoinnut tätä jo pidempään vaaville ja nyt ostin. Näissä Mellipoun soittorasioissa on kappaleina pop- ja rockkappaleita, tämä meidän pilvi pimpottelee Scorpionsia. Pehmolelun muodossa olevan soittorasian voi myös pestä pesukoneessa, ilmeisesti sisällä oleva soittorasia on sitten vesitiivis.

Kävittekö te shoppailemassa? Löytyikö mitään tykötarpeellista?

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

 

Kanadan reissun kosmeostokset

Helou! Elossa ollaan (ja yhtenä kappaleena), ja jetlagkin alkaa pikkuhiljaa helpottaa. Laukut on purettu ja on aika esitellä ostokset. Vaatteita en sattuneesta syystä juuri ostellut, saatika kenkiä, yhden pitkään etsinnässä olleen mustan trikookynähameen löysin äitiyskaupasta ja vauvalle toki ostin jonkun verran matkamuistovaatetta. Eli kosmetiikka oli se mihin pääsin shoppailuhimojani purkamaan.

kanadaostokset_1

Matkustin Kanadaan roller derbyn MM-kisojen vuoksi, mutta onnistuin silti haalimaan aikamoisen kasan tuliaiskosmetiikkaa. Muutama täsmäisku riitti, olen ilmeisen tehokas 😀 Tuotteet ostin Heathrown lentokentän Bootsista, sekä Kanadan Sephorasta, Walmartista, Dollaramasta ja MACin tiskiltä. Kanadassa veloitetaan 5% arvolisäveroa hyllynreunahinnan päälle, ja olen ilmoittanut hinnat verollisina. Kanadan kurssi euroon nähden on nyt noin 0,7 joten sen mukaan muunsin euroiksi, jos jotakuta hintataso kiinnostaa. Kiinnostaako teitä muuten lukea siitä mitä kaikkea teimme Kanadassa ja millainen matkakohde Calgaryn ja Banffin alue on? Jos asia kiinnostaa, voin kirjoitella, tähän postaukseen ei juuri muuta mahdu kuin nämä shoppailut.

Tässä näkyvissä koko reissun kosmeostossaldo.

kanadaostokset

Lentojen vaihdon aikaan Heathrowlla minulla oli hyvin aikaa käydä Bootsissa vähän shoppailemassa.

Sleekin tuotteet olivat ota 3 maksa 2, ja hetken himon vallassa napsin mukaan kolme sävyä Matte Me Ultra Smooth Matte Lip Creameista. En ole aiemmin kokeillut mitään edullisen Sleekin meikkejä, erityisesti luomivärit ovat olleet suosittuja. Nythän niitä saa Suomesta Citymarketeistakin. Kädelle swatchattuna nämä punat tuntuivat kestävän hankausta ilmiömäisesti. Korkkasin kirkkaanpunaisen jo reissussa, ja totesin tämän kuluvan pois rapisemalla. Punahiukkasia päätyy ruokaan ja juomaan ja puna häviää tarkkarajaisesti huulilta. Lisääminen on kuitenkin helppoa ja puna tuntuu huulilla ihan hyvältä (mattamaalit saattavat usein tuntua kuivilta ja kiristäviltä). Punat maksoivat 4,99£ (5,92€) kappale eli kolmen satsi oli yhteensä 11,84€.

kanadaostokset_boots

Samalla Boots-reissulla ostin myös huulipunaa kiinnittävän Lipcote Lipstick Sealerin, joka on ilmeisesti varsinainen klassikkotuote. Edullinenkin se oli, hintaa vain 3,69£ eli 4,38€. Nappasin mukaan myös alennuksessa olleen Sancturaryn Ultimate Cleansing Oilin. Se maksoi vain 7,99£ eli 9,48€, normihinta oli 12£ eli 14,24€. Rakastan puhdistusöljyjä ja testailen niitä mielelläni. Sen huomaatte vielä myöhemmin tässä postauksessa, tämä ei nimittäin suinkaan ollut ainoa puhdistusöljy jonka kärräsin reissusta mukaani.

kanadaostokset_sephora

Kanadaan päästyämme Sephora-käynti oli kyllä hartaasti odotettu ja sain suorittaa sen varsin kiireesti. Ehkä ihan hyvä etten jäänyt sinne haaveilemaan sen enempää, täsmäiskukin tuli aika kalliiksi… Sephoran löysin hotellimme lähellä sijaitsevasta Chinook-kauppakeskuksesta. Pääsin siellä shoppaamaan sillä aikaa kun miehet olivat testailemassa rataa, muutenhan olin kisahumussa kaiket päivät mukana.

caudalie_set

Caudalíe on kiinnostanut minua jo iät ja ajat. Sekä DIXI-Helena että Kissis-Heini ovat ylistäneet tuotteita, ja olen lukemattomat kerrat klikkaillut Caudalíen tuotteita ostoskoriin mutta jättänyt tilaamatta. Nyt Sephorassa tuli vastaan 40,95$:n (28,66€) hintaan viiden kokeilukokoisen tuotteen setti joten päätin vihdoin kokeilla. Mukana aiemmin mainitsemieni bloggaajien suosikit Beauty Elixir-kasvosuihke ja Vinosource-kasvovoide. Lisäksi mukana on misellivesi, puhdistava naamio ja silmänympärysvoide. Setin arvoksi mainitaan 89$ joten kai tätä jonkinlaisella säästämiselläkin voi perustella 😀 Kun vihdoin raaskin niin olen tästä intona! Säästin korkkaamisen kotiin.

katvond_tattooliner

Kat von D:n meikkejä olen katsellut jo jenkeissä mutta en silloin löytänyt mitään minua kiinnostavaa. Nyt kuitenkin halusin testata jotakin, ja valikoin mukaan One of Beauty’s Daughters-Hennan suositteleman Tattoo Liner-eyelinertussin (24,15$ eli 16,90€) ja Lock It Foundation-meikkivoiteen sävyssä Light 42 Neutral (44,10$ eli 30,87€). Päivä ostokseni jälkeen Kat ilmoitti Instassa että uudistunut versio Lock Itistä on nyt lanseerattu ja jäin käsitykseen että olen ostanut vielä sitä vanhaa. Minulle jäi hiukan epäselväksi mikä meikkivoiteessa on muuttunut, jokin ainesosa oli kai lisätty?

katvond_lock_it

Ostin tämän full coverage-meikkivoiteen talvea varten, aiemman suosikkini Shiseidon Radiant Lifting Foundationin sävyä O00 kun ei tunnu enää saavan yhtään mistään (paitsi että tätä kirjoittaessani oivalsin kurkata elevenin ja siellä sitä on!). Talvisin naamani usein punoittaa pahasti ja tarvitsen tehokkaasti peittävän meikkivoiteen. Katsotaan miten Lock It käyttäytyy pintakuivalla iholla. Meikkivoiteen puteli on mielestäni tosi päheä 🙂

Sephorasta ostin myös loppuvan tilalle hyväksi havaitun Tarte Amazonian Clay Full Coverage Airbrush Foundationin sävyssä Fair-Light Neutral. Ostin tätä toissakesänä jenkeistä ja olen tykännyt kesäkäytössä kovasti! Talveen tämä sävy on hiukan liian tumma mutta kesään passeli. Tämä kontrolloi myös kiiltoa tehokkaasti.

tarte_amazonian_clay_full_coverage_airbrush_foundation___

Tarte on Euroopasta käsin tosi hankalasti saatavilla joten ostin tämän varastoon ihan vain siksi. Ei sitä edellistä kovin paljon jäljellä enää olekaan, loppunee ennen syksyä. Tuote maksoi 49,35$ eli 34,55€. Hintaeroa USA-Sephoraan oli näköjään noin 5€ USA:n hyväksi. Olen arvostellut Amazonian Clayn aiemmin täällä.

Chinookista löytyi myös MAC-tiski Hudson’s Bay-kaupan yhteydestä. Olin tehnyt mielessäni MAC-ostoslistaa aiemmin mutta tiskille päästyäni piheys ja hajamielisyys iski ja päädyin ostamaan vain Vamplify Lipglossin sävyssä What’s Going On?.

mac_vamplify_lipgloss_whats_going_on

Olen ihan tosi pihalla MACin tuotteista ja kokoelmista, joten voi olla että olen missannut nämä Suomessa koska tuolla tutustuin Vamplify-kiiltoihin ensi kertaa. Olen todella tehokkaasti vieroittunut huulikiilloista, mutta tämä superpigmenttinen kiilto ihastutti. Sävy pysyi stain-tyyppisesti huulilla vielä ruokailunkin jälkeen. Kiilto maksoi 25,20$ eli 17,64€.

Walmartissa kävin shoppaamassa kosmea kahteen otteeseen, siellä sitä valikoimaa sitten olikin. Tälläisen läljän verran antauduin houkutuksille.

kanadaostokset_walmart

Kanadalainen Live Clean on ihastuttanut minua aiemminkin, olen ostanut sarjan puhdistavaa kasvonaamiota jo kahdesti Tallinnan Kaubamajasta. Halusin ehdottomasti tsekata valikoimaa valmistusmaassa lisää, ja tämä neljän matkakoon setti olikin juuri sitä mitä kaipasin.

kanadaostokset_liveclean

Fresh Face-ihonhoitotuotteista koostuva setti sisältää vaahtomaisen puhdistusaineen, rauhoittavan kasvovoiteen, kuorintavoiteen ja yövoiteen. 98% ainesosista on kasviperäisiä ja INCIt ovat mieluisaa luettavaa. Pakkaukset ovat aika reilun kokoisia, putsari 50 ml, voiteet 30m ja kuorinta 20g joten näistä ehtii kyllä saada mielikuvan toimivuudesta. Jos ihastun, lisää saa onneksi Tallinnasta 🙂 Setti kustansi 9,95$ eli 6,90€. Huokea!

Katy Perryn yhteistyö Covergirlin kanssa on mennyt minulta aivan ohi, ja bongasin söpöt Katy Kat Matte-punat ekaa kertaa. Mukaan valikoitui sävy Kitty Perry ja puna maksoi 8,89$ eli 6,22€. Näistä oli testeritkin mistä swatchailla, ei mikään itsestäänselvyys tuolla päin maailmaa! Tätä olen käyttänyt jo parina päivänä tällä viikolla ja olen totaalisen ihastunut. Ihanan pehmeä huulilla vaikka onkin mattapuna.

kanadaostokset_walmart_punat

Maybellinen uudet Vivid Matte Liquid-punat lanseerataan Suomessa (käsittääkseni) elokuussa, ja matkani päätyttyä bongasin näitä monen suomalaisen kauneusbloggaajan somessa. Tätä upeaa lilaa sävyä 45 Vivid Violet ei valitettavasti vielä Suomeen saatu, sävyvalikoima näytti klassisilta perussävyiltä. Nämä kohdatessani Walmartissa en ollut kuitenkaan punista koskaan kuullut ja innostuneena halusin heti testata. Maybellinen puna maksoi 11,50$ eli 8,05€.

Myös Revlonin hyllystä mukaan lähti nestemäinen mattapuna, Ultra HD Matte Lipcolor sävyssä 605 Obsession. Tämän litteä mattainen pakkaus on minusta jotenkin tosi sleek ja kiva. Puna maksoi 10,46$ eli 7,32€.

Mustapäälaastarifanina halusin täydentää laastarivarastoitani, ja nyt näitä onkin pariksi vuodeksi eteenpäin.

kanadaostokset_Laastarit

Hyväksi havaitun Biorén 14 laastarin pakkaus jäi hyllyn reunalla odotelleen 2$ alekupongin kanssa maksamaan vain 8,89$ eli 6,22€ kun läheisessä Coop-ruokakaupassa sama maksoi yli 15$. Ostin myös halpikselta näyttävän Equaten Deep Cleansing Nose Stripsejä, 8 laastaria maksoi 8,15$ eli 5,70€.

kanadaostokset_walmart_2

Halvan hinnan innoittamana ostin Rimmelin Wonder’Lash Mascara WP:n, se kustansi vain 7,33$ eli 5,13€. Mielenkiintoista testata tätä!

Burt’s Beesin huulivoiteet ovat USA:n kulmilla selvästi suomihintoja halvempia, ja ostin äidilleni tuliaisiksi Honey-huulirasvan (5,23$ eli 3,66€) jonka ehdin jo antaa hänelle ennen kuvan ottamista. Itselleni ostin sävyllisen Tinted Lip Balmin sävyssä Rose, hinta 6,26$ eli 4,39€. Burt’s Beesin huulirasvat ovat kyllä pitkäaikaisia suosikkejani, Suomessa niitä myy ainakin Kicks.

Raskausmahaan ihohoitoöljyjä uppoaa kahmalokaupalla. Olen käyttänyt pari 60ml pulloa Bio-Oilia ja se loppuu niin nopeasti aina että täydensin varastoon tälläisen 200ml pullon. Suurin Suomessa näkemäni Bio-Oil on 125ml ja se maksaa Sokoksella muistaakseni vajaa 20€. Kanadassa tämä 200ml maksoi 28,31$ eli 19,82€. Ostin myös Palmer’s Cocoa Butter Formulan Massage Cream for Stretch Marks-voidetta. Se maksoi 6,26$ eli 4,38€.

kanadaostokset_walmart_body

Curelin vartalovoiteita ostin jo ekalla USA-reissullani kahdeksan vuotta sitten. Nyt mukaan pääsi Curel Fragrance Free Original Lotion, iso 480ml tonkka maksoi 7,84$ eli 5,49€.

kanadaostokset_cleansingoils

Puhdistusöljyä löytyi Walmartistakin. Ostin innoissani sekä Burt’s Beesin Cleansing Oilin (16,76$ eli 11,74€) että Palmer’s Cocoa Butter Formulan Skin Therapy Cleansing Oilin (8,36$ eli 5,85€) . Menee hetki että pääsen näitä korkkaamaan, haluan käyttää suihkussa puolillaan olevan TBS:n kamomillaöljyn ensin pois.

eos_cucumber_hand_lotion

Juuri ennen kotiinlähtöä kävin lentokentän läheisessä Dollarama-halpakaupassa ja sieltä bongasin EOS:n minikokoisen 44ml Hand Lotion Cucumberin hintaan 2,62$ eli 1,84€ joten täytyihän se ostaa testattavaksi. EOS:t taitavat Suomessa olla aika paljon arvokkaampia?

Sellaiset olivat Kanadan kosmetiikka-apajat, aika paljon samoja merkkejä kuin USA:ssakin. Miltä saaliini näytti? Kiinnostaako Kanada?

Tänään kissakuvan sijaan koiranpentu, veljeni hauvavauva Tyty joka kotiutui juuri reissuun lähtiessämme
Tänään kissakuvan sijaan koiranpentu, veljeni hauvavauva Tyty joka kotiutui juuri reissuun lähtiessämme!

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

Berliinin ostokset!

Elossa ollaan hiljaiselosta huolimatta! Instaseuraajat saattoivat huomatakin että olin viime viikonvaihteen Berliinissä. Ohjelmassa oli paljon shoppailua ja rentoa hengailua kahden ystäväni kanssa. Jalat olivat varsin muussina jokaisen päivän päätteeksi.

Pääpaino tässä postauksessa on esitellä hankintojani, en mene kovin syvälle nähtävyyksien tai ravintoloiden läpikäymiseen. Kasvissyöjälle Berliini on kyllä taivas, vegaanisia ravintoloita ja valmisruokia on erittäin runsaasti. En siis itse ole vege mutta reissussa mukana ollut ystäväni on. Yövyimme Plus Berlin-nimisessä hotellissa jonka sijainti oli mainio. Itse hotellihuone oli varsin askeettinen mutta ihan siisti (reikäisistä lakanoista ja pyyhkeistä huolimatta).

Vastaan tulleiden erikoisliikkeiden kirjo sai muuten miettimään sitä, miksi Suomessa sellaisia on niin vähän. Näimme siis esimerkiksi pelkästään esimerkiksi lasten kenkiin tai pyöräilylaukkuihin erikoistuneita kauppoja. Olen käsittänyt että Suomen verotusjärjestelmä on pienyrittäjille varsin tuskaisa, siinä lienee yksi suuri syy. Hups, eksyin aiheesta…

Olen ollut kosmetiikan ostolakossa kaksi kuukautta, ja Berliinissä sain ihan luvan kanssa ostaa kosmea. Tuli sitten ostettua jotakin pientä kivaa kun halvalla sai. Kuvassa kaikki kosmehankintani. Aika reilu satsi!

berliini_kosmeostokset

Kosmetiikkaa ostin Rossmannista, DM:stä, Designer Outlet-keskuksen The Body Shopista, kauppakeskus Alexan ekokaupasta ja lentokentän apteekista. Hinnat näissä kaikissa tuotteissa olivat selkeästi Suomen hintoja huokeammat. Katsotaanpa tarkemmin.

berliinin_kosmeostokset_1

Oral-B-vaihtopäät ovat Saksan matkaajille todellinen säästötärppi, kuuden kappaleen pakkaus maksoi nimittäin 15,45€. Suomessa nämä maksavat aika lailla vitosen per vaihtopää joten hintaa oli Berliinissä lähes puolet vähemmän. Vaihtopäät ostin Rossmannista. Dr.Hauschkan Soothing Mask kuuluu lempituotteisiini ja tämä oli vahvasti ostoslistalla. Haaveilin ennakkoon löytäväni naamiota alle 20€:lla mikä ei toteutunut. Näin naamiota kolmessa kaupassa ja hinta vaihteli 25-26€ välillä. Päädyin ostamaan naamion vasta Tegelin kentän apteekista hintaan 25,50€. En ole aiemmin ostanut muotoiltuja vanupuikkoja mutta nyt törsäsin 0,60€ sellaiseenkin ylellisyyteen. Noissa on toinen pää litteän lapiomainen ja toinen teräväkärkinen. Tarkoitettu siis meikkihommiin, ei korvien putsaukseen.

Saksalaiset luonnonkosmetiikkamerkit Lavera ja Weleda olivat järjestään noin puolet suomihintoja huokeampia. Ostin Laveran Basis Sensitiv-sarjan 75ml käsivoiteen hintaan 2,95€ ja naamiopussukan 1,95€:lla. Käsivoide kuuluu ehdottomasti suosikkeihini, olen käyttänyt näitä vuosien varrella useita loppuun. Ostin myös DM:n oman luonnonkosmetiikkasarjan Alverden naamiopussukan hintaan 0,95€.

berliini_kosmeostokset_2

Hiusvärien edullisuus oli tiedossani jo valmiiksi, olen aiemmilla Berliini-reissuilla ostellut erityisesti vaalennusvärejä. Lorkun Prefrance-värit maksoivat 3,95€. Hämmentävä hintaero, oikeasti. Primaveran Organic Ginger&Lime-setti oli himotusostos ihanan tuoksun vuoksi. Primaveran suihkusaippuasta tuli minikoko joskus taannoin Livboxin mukana ja ihastuin tuoksuun jo silloin. 100 ml suihkusaippuan ja vartalovoiteen sisältävä setti maksoi 13€ ja sen ostin ekokaupasta. L’Orealin Hot&Straight-suoristusvoide kuuluu suosikkeihini ja nappasin tämän varakappaleeksi jemmoihini hintaan 3,95€. Olen postannut tuotteesta aiemmin täällä.

berliini_kosmeostokset_3

Luonnonkosmetiikan vartalovoiteet olivat kiinnostuslistallani ja napsin mukaani niitä kolme kappaletta. Kaikki olivat kauppojen omilta merkeiltä DM:stä ja Rossmannista. Rossmannin Alterralta ostin hajusteettoman Intensiv Koppermilchin (2,45€) ja limentuoksuisen Feuchtigkeitslotionin (1,95€). DM:ssä myytävältä Alverdeltä ostin kaakaovoi-hisbikus-Körpermilchin (1,95€).

Berliini-ostoslistapostaukseen sain vinkkauksen ystävälliseltä lukijaltani Designer Outlet Berlinistä. Matkasimme sinne lauantaina. Keskus sijaitsee siis Berliinin laitamilla ja sinne mennään bussilla. Nettisivuilla mainostettu keskuksen oma shuttle-bussi oli alkuperäinen suunnitelmamme mutta nettisivujen info aiheesta oli hiukan nihkeä. Puhuttiin non-stop-bussista mutta lähtöaikoja oli vain kaksi. Ilmenikin sitten että bussi tosiaan lähti vain kahdesti päivässä ja tietenkin myöhäistyimme siitä aamuyhdeksän vuorosta. Menimme sitten julkisilla paikalle mikä oli edullisempaa ja poislähtövuorojen kanssa oli enemmän valinnanvaraa. USA:n outletostarit nähtyäni tämä ei juuri vakuuttanut, alennukset olivat luokkaa 30%. Megatarjouksia tuli eteen vain vähän. Hotellillamme oli vouchereita jotka sai infossa vaihtaa 10% alekuponkehin. Alen sai viidestä kaupasta.

Outletkeskuksen TBS:stä innostuin shoppaamaan Hemp Foot Protectorin (7€), Amazonian Wild Lily-setin jossa oli minivartalovoide ja parfyymiöljy (5,90€) sekä Passionfruit-setin jossa oli suihkugeeli, vartalovoi ja pesukukka (17,15€). Erityisesti tuo parfyymiöljy on ihastuttanut kovin! Samaisessa TBS:ssä oli menneen joulukokoelman hajuvesiä 2€:lla ja muutenkin ihan hyviä tarjouksia.

berliini_kosmeostokset_4

L’Orealin Double Extension WP on yksi parhaiten toimivista ripsiväreistä nysäripsissäni, ja olen käyttänyt tuota pohjustajaa myös muiden ripsareiden alla. Ostin loppuvan tilalle uuden hintaan 11,35€. Suomessa näiden normihinta taitaa nykyään olla jotain 17€ luokkaa? Ostan omani aina alesta joten en muista. Huokea hinta joka tapauksessa.
Lorkun uusia mattahuulipunia olin ihastellut Instassa aiemmin ja kun niitä Suomessa ei ole vielä näkynyt, halusin etsiä moisen käsiini Berliinistä. Ensimmäisellä eteen osuneella Lorkku-hyllyllä punia ei näkynyt mutta toisella kerralla onnisti. Puna maksoi 12,90€. Olen sitä jo testaillutkin ja täytyy sanoa että hiukan pettymys on. Väri on niin mahdottoman kuivaa että jopa minun harvoin rohtuvat huuleni olivat tämän kanssa kovilla.

Superyllättäjäsuosikiksi muodostui tämä halpismerkki Manhattanin Endless Stay Liquid Lip Tint. Kaverini ostivat tälläiset myös (eri sävyissä) ja tykästyimme! Oma sävyni Berlin Berry on upea fuksiapinkki. Tuotteen ihmeellisyys on sen pysyvyydessä. Jopa majoneesisen patongin syömisen jälkeen huulimeikki ei hievahtanutkaan. Tätä ei todella tarvitse lisäillä lainkaan. Olisin ostanut kirkkaanpunaisen vielä mutta emme ehtineet sitten enää Rossmanniin. Kaverini on onneksi ensi kuussa menossa takaisin ja voi tuoda sitten moisen. Puna maksoi vain 3,35€. Muistelisin että Manhattania on myyty myös Tallinnassa, mutta en ole ihan varma.

Ostin myös muutakin kuin kosmea. Aika maltillisesti kuitenkin.

Marcin lilat nahkakengät ostin Outlet-keskuksen ulkopuolella sijaitsevasta kenkäkaupasta. Olen näihin tosi ihastunut! Hintaa näillä oli 69,90€, siihen hintaan ei Suomesta kyllä kunnon nahkakenkiä meinaa saada.

marc_shoes_purple

berliini_muutostokset

Ostin myös pohjalliset, minikokoisen tarraharjan, silmämunan näköisen jättirantapallon (:D), Primarkista halvat käsineet ja sukkikset sekä mahtavaa kissakuvioista kangasta. Kangas löytyi vaatekaupasta joka oli painottunut lastenvaatteisiin mutta siellä oli myös huikeat määrät värikkäitä kankaita. Tästä sinipohjaisesta kankaasta olisi tarkoitus tulla hame. Eikö ole aivan sikahieno!

berliini_ostokset_tuliaiset

Tuliaisina ostin Outlet-keskuksesta Leviksen lasten farkkupaidan ja pari nippua sukkia (siellä oli tarjous ota 3 maksa 2). Mieheni vakkaridödö eli Sebamedin miesten alumiiniton deo oli Saksassa erityisen edullista (Suomessa 6€ ja tuolla 2,45€) joten otin niitäkin tuomisiksi. Kokeiluun pääsi myös jonkun random-merkin alumiiniton miesten deo.

berliini_ostokset_deot

Näiden lisäksi kannoin mukanani toki ison purkin Nutellaa ja Kinderiä eri muodoissa. Olen kutsunut Saksaa Kinderlandiaksi, ja ne ovat kyllä pakkotuomisia aina 🙂

Miltä ostokseni näyttivät? 🙂

Käy se kölliminen näemmä näinkin :D
Käy se kölliminen näemmä näinkin 😀

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

Suurehko aleostospostaus

Päätin olla helmikuun ostolakossa. Argh, ahdistaa jo nyt. Mikäs siis parempi postausaihe kärvistelyn alkumetreille kuin tammikuun alennusmyyntiostosten esittely. Koitan siis vakuutella itselleni että en nyt tarvitse yhtään mitään (mikä pitää todellakin täysin paikkansa). Maaliskuun Berliinin reissulta tullee hankittua jos vaikka mitä joten nyt säästelen vähän sitä varten.

Tammikuun alennusmyyntien kuvastot eivät olleet mitenkään ihmeelliset mielestäni. Sokoksen ns. normialennusmyynnistä kävin ostamassa vain loppuneen tilalle uuden pullollisen Mavalan Geelipäällyslakkaa. Parhaimmat alelöydöt olivat kuitenkin Emotionin 70% alesta haalitut tuotteet. Olin siellä tosi kiireessä, jos olisi ollut oikeasti aikaa haahuilla olisin varmasti ostanut paljon enemmän. Kyseisessä liikkeessä kun oli alen päätteeksi 50% alessa olleet tuotteet muutettu 70%:n.

aleostokset_01_2016

Sieltä Emotion-alesta tarttui mukaan Robinin C’est La Vie-tuoksupakkaus, jota olen salaa himoillut jo jonkin aikaa. Se tuoksuu minusta oikeasti hyvältä, ei yhtään teinimäinen! 11€:n hintaan vartalovoide ja tuoksu olivat kelpo ostos. Mieheni naama venähti kun paljastin hänelle että tuoksun Robin-hajuvedeltä. Hehehe!

Real Techniquesin sivellin oli Glitteristä. Minulla oli sinne 5€:n etukuponki joten sain tuon vitoseen alennetun siveltimen ilmaiseksi. Hämmentävää. Glitterissä on ollut vain muutamaa erilaista RT:n sivellintä ja tämä Shading Brush oli niistä ainoa mikä minua kiinnosti. Aika monesta Glitteristä nämä olivat loppuneet jo aikoja sitten mutta syrjäseuduilla ei näköjään ymmärretä hyvän päälle 😀 Shading Brushia olen testannut vasta parissa meikissä ja vaikuttaa ihan kelpo työkalulta.

Robin-pakkauksen lisäksi ostin Emotionista muutamat Chanel-ihanuudet (jotka vilautin tuoreeltaan Instassakin) sekä Isadoran joulun luomiväripaletin. Kaikki -70%. Jes!

aleostokset_01_2016_

Ale-Chanelia on kerrassaan mahdoton vastustaa. Ostin Levres Scintillantes Glossimer-huulikiillon tummanpunaisen sävyn 457 Allegria ja puikkomaisen Stylo Eyeshadow Fresh Effect Eyeshadowin kauniin ruskean sävyn 147 Caroube. Tosi käyttiksiä sävyjä!

chanel_stylo_eyeshadow_caroube_levres_scintillares_allegria

Molempia olen testannut vasta kerran mutta ensivaikutelma on ihan positiivinen. Olen ollut vähän huono näiden voidemaisten luomivärien käyttämisessä (ja silti sellainen piti ostaa, jes logiikka) mutta kyllähän tämä tuntui ihanan viileältä luomilla levittäessä ja pysyi hyvin paikallaan. Katsotaan jos ihan meikintynkää saisin joskus kuvattua näillä. Chaneleille jäi hintaa vain reilu 11€ kipale. En normihinnalla näitä olisi varmaankaan ostanut mutta tuo alehinta on vähintäänkin sopiva.

Isadoran joulun kausikokoelman luomiväripaletti Golden Eyes oli kyllä myös tosi ihana löytö. Olen tätä ehtinyt jo käyttääkin ja ah, aivan upean ihana paletti! Nimenomaan juhlakauteen sopiva kaikessa säihkyvyydessään.

isadora_golden_eyes_palette

Kullanvärinen paletti tosin kerää sormenjälkiä itseensä kuin magneetti, ja koska en todellakaan jaksa hinkuttaa palettejani jatkuvasti puhtaiksi näyttävät tälläiset heijastavapintaiset meikkipakkaukset usein vähän inhalta.

isadora_golden_eyes_eyeshadow_palette

Keskimmäinen syvä violetinviininpunainen ja sen vieressä oleva kullansävy ovat kerrassaan upeita. Oikeanpuoleinen mattamusta sopii varjostukseen ja sillä voi tehdä halutunlaista intensiteettiä. Vasemman reunan vaaleat sävyt ovat todella glittereisiä enkä niitä arkimeikissä välttämättä valitsisi. Paletti oli kyllä tosi löytö, normihinta 25,50€ kun tuntuu minusta markettipaletista tosi korkealta niin alehinta 7,65€ oli jo lähes ilmainen.

isadora_goldeneyes_eyeshadow_palette_swatch

Löydöt eivät loppuneet tähän. Ehei. Pyörähdin eräänä vapaapäivänä tammikuun lopussa kaupoilla ja mukaan tarttui pari kirpeän ihanaa kosteuttavaa tuotetta TBS:ltä ja Kicksistä.

tbs_greippi_crabtree_evelyn_orange

The Body Shopin isot 400 ml kampanjapakkaukset vartalovoita oli alennettu 16€:n (aiemmin ne olivat alessa 20€) enkä voinut enää vastustaa. Katsotaan pidänkö tämän greippivoin itse vai päätyykö se eräälle greippiä rakastavalle läheiselleni. Kicksistä ostettu Crabtree & Evelynin Tarocco Orange-käsivoide ei ollut alennusmyynnissä, mutta käytin siihen 20% kantisalesetelin. Olen näitä C&E:n käsivoiteita himonnut todella kauan ja nyt oli aika suorittaa tämäkin hankinta. Käsivoiteen normaalihinta on 14,60€ joten alesetelin jälkeen se maksoi 11,70€. Tämän tuotearvostelun palaan luultavasti myöhemmin.

Jjjjjaaa ei siinäkään vielä kaikki.Tilasin myös jotakin Eleveniltä. L’Anzan tuotteet olivat pari päivää ota 3 maksa 2 joten hamstrasin lempishampootani Healing Remedy Scalp Balancing Cleanseria. Nyt sitä onkin riittävästi varmaan ensi syksyyn asti. Sain kolme pullollista yhden kampaamohintaisen putelin hinnalla, kannatti siis tilata.

eleven_tilaus_tammikuu2016

Elevenin alepuolelta bongasin myös puoleen hintaan Shiseidon Lacquer Rouge-huulipunan. Sävyjen valitseminen netin kuvista on usein hankalaa ja vähän riskaabelia, mutta tämä RD321 on kyllä tosi ihana. Hyvin pysyvä, tuntuu mukavalta huulilla ja jättää kauniin kiillon.

shiseido_lacquer_rouge_RD321

Punalle jäi hintaa vain 12,90€. Tarjolla oli todella herkkuja sävyjä joista monet ovat edelleen alessa. Sävyt näet täältä, kannattaa tsekata!

Huh, jaksoiko joku lukea tänne asti? Lieneeköhän ostolakko tarpeen, mitä luulette?

elevenpamela
Tälläinen kaupanpäällinen tuli näköjään myös mukana, haha!

Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram