5 x luonnollinen vaippavoide vertailussa

Vauva-aiheinen ihonhoitopostaus! Nyt kurkistetaan vaippavoiteiden maailmaan.

Suosin itse ihonhoidossa luonnonkosmetiikkaa, ja tämä luonnollisesti siirtyy eteenpäin tyttärelleni tarkoitettujen tuotteiden valitsemiseen. Olen vauvojen ihonhoidossa ehdottomasti sitä mieltä että mitä vähempi sen parempi. Huvikseen ei voiteita tai saippuoita käytetä. Vaippavoide on kuitenkin asettunut päivittäiseen, tai oikeastaan jokailtaiseen arsenaaliimme. Vaippavoide on vaippa-alueen ihoa suojaava voide. En vaihda vaippaa yöllä ellei ole pakko, eli ellei tavara ala tursuta ulos tai vauva itke täyttä vaippaa. Hoitopöydälle kiikuttaessa heräävät sekä vauva että minä, ei kiitos. Vaippa saattaa siis olla vauvan päällä yli 12 tuntia yöunien aikaan, joten tämä pistää vaippa-alueen ihon koville. Apuun rientää vaippavoide.

Vaippa-alueen punoitus, karheus ja ihon rikkoutuminen ovat aika tavallisia oireita vaippasankareilla. Tähän auttavat ilmakylvyt, pepun pesu vedellä puhdistusliinojen sijaan ja suojaava voide eli vaippavoide. Joskus myös vaippamerkin vaihto saattaa auttaa. Talkki (ja perunajauho) auttavat myös kostean hauduttaman ihon paranemiseen. Meidän tyttömme vaippa-alueella ei suurempia ongelmia ole ilmennyt. Joskus kun iho on punoittanut ja ollut karhea, olemme laittaneet vaippavoidetta myös päivällä ja parissa päivässä iho on kuin ennenkin. Kiinteän ravinnon tullessa kuvoihin alkoi vaipan sisällön koostumuskin muuttua, ja se yhdessä reissusta unohtuneen vaippavoiteen kanssa näkyi kyllä ihon kunnossa heti.

Tyttäreni ensimmäiset kuukaudet käytimme hänellä paljon kestovaippoja, sitten pikkuhiljaa päädyimme suosimaan kertakäyttöisiä. Kestovaippoja suosiessa iho-ongelmat olivat aivan minimissään. Kertakäyttöisiä puhdistusliinoja käytämme vain reissussa, eli ei todellakaan päivittäin. Vesipesulla mennään! Vaippavoidetta käytämme nimenomaan ennaltaehkäisevässä mielessä yötä vasten. Yöllä käytössä on aina ollut kertakäyttöinen vaippa.

Koska tyttäremme vaippa-alue on ollut suhteellisen ongelmaton, halusin ottaa testaamaan mukaan ystäväni Annan. Hänen juuri vuoden täyttäneen poikansa iho taas reagoi joskus hyvinkin herkästi, ja halusin kuulla myös heidän mielipiteensä tuotteista. Voiteet menivät heille testiin ns. sokkona purkkiin tursotettuna, Anna ei siis testatessaan tiennyt mikä tuote on kyseessä, ne oli vain numeroitu. Hänen kommenttinsa on kirjoitettu arvosteluun kursiivilla. Testiaikaa on kulunut jo useampi kuukausi. Pikkupurkit lahjoitti Pakkaustukku, josta saa kyllä ihan kaiken kokoisia purkkeja esim. reissupakkaamiseen aivan hiluhinnalla. Kannattaa tutustua.

Halusin esitellä käytössämme olevia luonnonkosmetiikan vaippavoiteita, ja arvostelen nämä myös käyttömukavuuden ja -tehokkuuden mukaan. Laitan mukaan ostopaikkojen tietoja, mutta myös lähes kaikissa lastentarvikeliikkeissä on yleensä hyvä valikoima näitäkin tuotteita.

Testikavalkadiin pääsivät Naturativ Nappy Rash Cream*, Petit & Jolie Baby Diaper Cream, Little Butterfly Soft As Moonlight Nappy Change Cream*, Weleda Calendula Nappy Change Cream sekä Lavera Baby & Kinder Nappy Cream*.

Voin jo lähtökohtaisesti sanoa että kaikki nämä toimivat oikein hyvin siinä mihin ne on tarkoitettu. Pieniä eroja tuotteiden välillä oli kuitenkin havaittavissa.

Annan kommentti: Koehenkilö oli testin aikana alle vuoden ikäinen sälli, jolla väittäisin olevan melko helppo ja hyvä iho. Sillon kun pyllypyykkiä tarvitsee syystä tai toisesta hoitaa peffaräteillä menee peffan iho pian punaiseksi ja voi olla melko pahakin äkkiä. Eli suosimme vesipesua, jolla peffa pysyy suurimman osan ajasta todella hyvänä eikä rasvailua paljoo tarvita. Sälli oli testin aikana vielä suurimmaksi osaksi maitoruokinnalla ja kakka sen mukaista. Kakkaa monta kertaa päivässä joten pebaiho on kyllä koetuksella. Käytössä perus housuvaipat ja tyypillä ei ole allergioita. 

Lavera Baby & Kinder Nappy Cream 50ml*, hinta noin 7,80€ / 50ml.
Saksalaisen Laveran Baby & Kinder Nappy Cream on pakattu 50ml muovituubiin. Voide sisältää ihoa suojaavaa sinkkioksidia. Lisäksi ihoa hoitavat mm. helokkiöly ja sheavoi. Voide on tuoksutonta, mikä on itselleni vauvalle tarkoitetussa tuotteessa oletusarvo. Täyteläinen koostumus levittyy iholle suhteellisen paksusti. Pieni tuubi tuntui hupenevan nopeasti. Voide imeytyy ihoon, aamulla iholla ei enää havaitse mitään. Testivoiteista tämä oli minusta suojaavuudessaan kevyintä, kosmeettinen miellyttävyys taas oli kiva. Suhteellisen kevyen oloinen, ongelmatilanteissa tämä ei suoriutunut ihan yhtä hyvin kuin eräät muut testituotteet. Kätevä flippikorkki!

Laveralla on hyvä saatavuus, näitä myydään nykyään Prismoissakin. Nettikaupoista Nappy Creamia löytyy mm. NHS:n verkkokaupasta ja Hyvinvoinnin tavaratalosta. NaTrue-sertifioitu ja testijoukon ainoa vegaaninen. Parasta ennen-merkintä.
Arvosana 3/5.

Annan kommentit:
-levittyy hyvin ja imeytyy mukavasti
-kevyen tuntuinen rasva, joten jos iho on pahasti punoittunut tai jopa rikki, niin tarvii kamukseen vähän tukosamman voiteen ja ilmakylpyä
-tuoksuton
-ei liian rasvainen koostumus
Annan arvosana 4/5

Weleda Calendula Nappy Change Cream 75ml, hinta noin 9,90€ / 75ml.
Weledan sinkkivoide tuntuu olevan myös ns. taviskosmetiikan käyttäjien suosiossa. Olin käsittänyt tämän tehokkaaksi tuotteeksi. Voide on tuhtia, öljymäistä pastaa. Siinä on selkeä ja suhteellisen voimakas tuoksu. Voide suojaa ihoa hyvin, voiteen rippeitä löytyy vaippa-alueen uomista vielä parikin päivää myöhemmin. Suojaavan sinkkioksidin lisäksi voide sisältää rauhoittavia kehäkukkaa ja kamomillaa. Rauhoittava manteliöljy tuntuu koostumuksessa. Iso metallituubi on riittoisa, tämä ei tunnu hupenevan ollenkaan. Öljyä erottui joskus voiteesta niin että voidetta ulos puristaessa ensin valui ulos pelkkää öljyä.

Weledaa myydään Sokoksilla ja luontaistuotekaupoissa, nettikaupoista tätä löytää mm. Joliesta. Oman kappaleeni tilasin edullisesti Eleveniltä. Tämä on hinta-laatusuhteeltaan todella mainio, vaikkakin iholle kertyminen ja tuoksu aluksi hiukan ärsyttävät minua. Lopulta totesin tämän tehokkaaksi ja riittoisaksi tuotteeksi. Tässä yhdistyvät suojaavuus ja hoitavuus varsin hyvin. NaTrue-sertifioitu. Parasta ennen-merkintä.
Arvosana 4/5.

Annan kommentit:
-kiva mieto mutta selkeä tuoksu. Yleensä suosin tuoksuttomia tuotteita lapsilla mutta tämä tuoksu on todella kiva.
-hieman ohuempi kun testin muut rasvat, joten tällekin suosittelen kamuksi paksumpaa voidetta ja ilmakylpyä vaativampiin tilanteisiin
-levittyy hyvin ja nopeasti ja nopeus on valttia näissä hommissa (lue: kiemurteleva vauva; rasvan levitykseen ei todella anneta liikaa aikaa)
-perus punotukset parani tällä ehkä parhaiten kun imeytyy niin hyvin eikä jää liiaksi muhimaan vaippaan
Annan arvosana 5/5 (tämän Anna mainitsi aikovansa ostaa)

Petit & Jolie Baby Diaper Cream 50ml, hinta noin 13,90 / 75ml, matkakoko 8,30€ / 50ml.
Hollantilainen Petit & Jolie on aika uusi tuttavuus Suomen luonnonkosmetiikkamaailmassa. Itse voitin tämän tuotesetin mukana arvonnasta. Äidin ja vauvan tuotteisiin painottuvan Petit & Jolien tuotteet ovat ihanissa värikkäissä pakkauksissa. Vaippavoiteena tämä asettuu mielestäni mukavaan kestikastiin, mutta ei onnistu erottumaan joukosta erityisemmin edukseen. Vaikeimpiin karheumiin tämä ei osannut tuoda riittävää helpotusta. Tästä muovituubista on saatavilla pakkauskoot 50ml ja 75ml. BDIH-sertifioitu. Säilyy 6kk avaamisesta. Lastentarvikeliikkeiden lisäksi P&T:ta saa tilattua Biodellystä.
Arvosana 2,5/5

Annan kommentit:
-paksumpi rasva, vähän liian paksua perus käyttöön, ei levity tai imeydy niin sukkelasti, kuin purkki1 ja purkki2.
-tehosi kyllä vaippaihottumaan, mutta tuntui jäävän myös liiaksi vaippaan muhimaan, joten tämän kanssa ilmakylpy on suositeltavaa
-ei mikään pikarasva siis
-tuoksuton
Annan arvosana 3/5

Naturativ Nappy Rash Cream 75ml*, hinta noin 11,20€ / 75ml.
Vaalean tahnan koostumus on hyvin tiivistä. Siitä huolimatta tuote levittyy hyvin, joskaan ei kovin ohuelti. Sinkkioksidi näkyy iholla vaaleana ja jotenkin samettisena. Tämä jättää vaaleaa iholle koko päiväksi kuten Weledakin, mutta kuluu pois ehkä piirun nopeammin. Tämä oli sinkkisimmän oloinen ja jotenkin kuivahko koostumukseltaan. Tuntui suojaavan ihoa hyvin, mutta pelkästään tätä en käyttäisi. Kaveriksi jotain hoitavampaa. Asettui kuitenkin omaan top 3-suosikkeihini. Tuoksua ei juurikaan pysty havaitsemaan. Säilyy 6kk avaamisesta. Söpö tuubi! Naturativin tuotteet on valmistettu NaTrue-sertifikaatin mukaisesti mutta tämän tuotteen pakkauksessa sertifikaattia ei vielä ollut, tulossa on kuulemma.  Tuotetta löytää maahantuojan verkkokaupasta ja kivijalkaliikkeistä esim. Hyvän mielen apteekeista.
Arvosana 4/5

Annan kommentit:
-kivan tuntuinen samettinen ja hyvin levittyvä rasva.
-jättää kivan hieman samettisen pinnan ihoon.
-itselläni hyvin usein mustat vaatteet, niin tämä rasva hieman sotkee jos pikku peppuliini pääsee karkaamaan ja pyyhkäisee mennessään rasvat housuihin.
-tuoksuton
Annan arvosana 4/5

Little Butterfly Soft As Moonlight Nappy Change Cream* 50ml, hinta 32€ / 50ml.
Joukon luksustuote ja ainoa purkkimuotoon pakattu. Kätevyydeltään nuo tuubit ovat paljon parempia, mutta lasipurkki on kyllä sievä, vaaleanvihreän puisen kantensa kanssa. Arvosanan miinus tästä pakkausmuodosta. Voiteen koostumus on erittäin riittoisaa. Se on vaaleaa voidetta, mutta levittyy iholle hyvin liukkaana. Ei niinkään öljyisenä mutta voisi sanoa kermaisen vaseliinisesti, tämän kuvaavampaa termiä en nyt keksi. Koostumus eroaa kuitenkin aivan selvästi näistä muista vaippavoiteista. Iholle ei jää juurikaan vaaleutta mutta voide kiiltelee iholla vielä aamullakin. Tämä tehosi vaippaihottumaan tosi hyvin, sekä hoiti että suojasi. Tuotteen luvataan sopivan myös poskille pakkasvoiteeksi ja kaikenlaisten karheutumien hoitoon koko perheelle. Kokeilin vauvan vatsan kuivaan ihottumaan, siihen tepsi paremmin Sophie la Girafen SOS-voide. EcoCert-sertifioitu. Nettijälleenmyyjänä mm. Jolie.
Arvosana 5-/5.

Annan kommentit:
-todella öljyinen voide, jopa hieman liian öljyinen meidän makuun. Jättää ihoon ölyisen pinnan, joka tuntuisi vähän muhivan myös vaipassa
-ihan unelma mun omille kuiville kyynärpäille, hehe
-tätä laittaisin ehkä iholle kuivuneisiin kohtiin, en ehkä niinkään vaipassa hiertyneeseen ihoon
-hyvin mieto todella kiva tuoksu
Annan arvosana 3/5

Yhteiset suosikkimme olivat siis Weleda ja Naturativ, jotka molemmat suojasivat ihoa todella hyvin ja hoitivat vaippa-alueen iho-ongelmia mallikkaasti. Weleda on näistä kahdesta öljyisempi ja tuoksuvampi. Molempien mielestä nämä kaksi täydensivät toisiaan.

Vaippavoidettahan voi muuten hyvin käyttää myös aikuisilla erilaisiin hankaumiin esimerkiksi kesäkuumalla.

Lukijoissa vaippaikäisten hoivaajia? Ovatko vaippavoiteet tuttuja, ja onko luonnonkosmetiikka-aspekti tällä osa-alueella valintakriteeri?

*tuote saatu blogin kautta. Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

Tammikuussa loppuneet tuotteet

Vuoden ensimmäisen kuukauden loppuneet tuotteet-saldo oli hyvä! Monia kasvojenhoitotuotteita kului loppuun, mikä on aina saavutus sinänsä.

Bioderma Sensibio H2O AR-miselliveden olen ostanut Tallinnasta kosmebloggaajien hypen vuoksi. Tämä oli aika kallista (16,90€ / 250ml) enkä nähnyt niin suurta eroa muihin käyttämiini misellivesiin, että tuskin ostan enää uudelleen. Mitään vikaahan tässä ei ollut, mutta hankala saatavuus ja arvokas hinta tosiaan ovat syynä tälle ”ei enää”-tuomiolleni.

Terre d’Oc Moisturizing Argan Body Lotion 50ml tuli tämän kuun Jolie boxin mukana. Odotin jotain tehokosteuttavaa voidetta, mutta tämä olikin tosi kevyttä. Ei riittänyt minun korppusäärilleni alkuunkaan. Mukana oli harvakseltaan kiiltäviä hippusia, ne erotin vain käsistä. Tuoksu oli miellyttävän appelsiininen mutta mieto.

Lumene Arctic Aqua Syväkosteuttava Vartaloemulsio on suosikkejani. Imeytyy nopeasti, kosteuttaa hyvin ja tuoksuu ihanalta. Tätä löytyy lähes aina kaapeistani, ja tällekin on jo pari jemmapulloa korvaajaksi.

Family Fresh Spring Rain Hand Soap oli pettymys! Olimme molemmat mieheni kanssa samaa mieltä että tämän pesuteho on onneton. Enpä ole tälläistä heikkotehoista käsisaippuaa aiemmin kohdannutkaan, mutta kerta se on ensimmäinenkin.

Lavera SOS Help Hand Balm* oli tosi hyvä! Tämä on Laveran valikoimassa uusi tuote. Tehokkuuteensa nähden keveää koostumukseltaan. Voin suositella! Minun on ollut tarkoitus tehdä jo muutamakin ”tämän hetken suosikkini”-postaus mutta ne ovat jääneet kiireen jalkoihin. Tämä käsivoide olisi sellaisessa ollut. Nyt se on kuitenkin rutisteltu tyhjäksi.

Petit & Jolie Hand Soap oli tosi kiva luonnollisella sisällöllä varustettu käsisaippua. Tässä ei ollut tuoksua ollenkaan ja koostumus oli riittoisa. Voitin tämän arvonnasta enkä valitettavasti raaski maksaa näin paljoa käsisaippuasta. Tämä olisi ollut myös sellaisessa ”tämän hetken suosikkini”-postauksessa 😀

Davvi Smoothing Eye Serum* oli riittoisa tuote, jonka käytin ihan mielelläni loppuun. Liikaa annostellut jäykkä pumppu norjistui käytön myötä jolloin tuotetta sai hiukan pienemmän nokareen otettua. Davvin kasvovoide on ihan suosikkejani mutta tätä en jää niin suuresti ikävöimään. Postaus kotimaisista Davvi-luonnonkosmetiikkatuotteista täällä.

Diego Dalla Palma 51+3 Hyalu Complex 24 hour active cream 15ml* oli iihanaa! Kuivaksi heittäytynyt ihoni oikein maiskutteli tyytyväisenä kun lätkin tätä kasvoilleni. Voide tuoksui ihanalta, imeytyi nopeasti ja hoiti ihoani mahtavasti. Peukku ylös!

Favora Rauhoittava seerumi* ja 24h Vahvistava Hoitovoide* olivat vastikään arvostelussa tässä postauksessa. Tykkäsin, ja kun nämä kuluivat loppuun naamani on ollut selvästi punaisempi kuin näitä käyttäessä. Ikävä!

LV Kasvoseerumi* oli ihan peruskiva tuttavuus. Olen postannut tästä edullisesta tuotteesta aiemmin täällä.

Gorgeous Ten In One on ihana hiukan geelimäinen hiuksiin jätettävä hoitosuihke, joka lupaa tehdä hiuksille about kaiken toivottavan. Tykkäsin tästä kyllä, tuoksuikin ihanalta. Suosittelen jos hakee hiukan hoitavampaa suihketta. Postaus täällä.

Cocoa Butter Formula Massage Cream Stretch Marks oli Kanadan ostoksia. Todella täyteläistä voidetta joka tuoksui kaakaovoille. Imeytyi täyteläisyyteensä nähden suht nopeasti. Mielestäni tämä tukki ihoani, minulla siis tuli mahaan finnejä 😀

Herättivätkö loppuneet mielipiteitä, oliko tuttuja tuotteita mukana?

Käärö!

*saatu blogin kautta.

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

Marraskuussa loppuneet tuotteet

Elossa ollaan! Todisteena siitä, että olen imetyksen ja vaipan vaihdon lomassa ehtinyt suihkuunkin, sain marraskuussa muutamia tuotteita loppumaan. Käydäänpä läpi mitä mieltä olin niistä.

L’Anza Healing Remedy Scalp Balancing Cleanser kuuluu ehdottomiin suosikkituotteisiini, tästä en luovu. Tilasin keväällä näitä shampoita kolme kappaletta Eleveniltä, mutta huomasin L’Anzan poistuneen kaupan valikoimista. Täytyypä siis kytätä tarjouksia muualta, vielä yksi minulla jemmoissani on.

L’Anza Healing Moisture Kukui Nut Conditioner 50ml oli ihan jees, mutta minulle L’Anzan asiantuntijoiden suosittelema Healing Strength Manuka Honey Conditioner sopii hiuksilleni paremmin. Olen postannut siitä ja tuosta shampoosta aiemmin täällä.

Bio-Oil oli ahkerassa käytössäni raskausaikana ja olen jo ostanut uuden putelin tilalle.

Petit & Jolie Stretch Mark Oilin voitin arvonnasta. Makean tuoksuinen öljy joka imeytyi ihoon hyvin. Ihan jees, mutta en ostaisi välttämättä uudelleen pienen pullokoon vuoksi. Merkin tuotteet ovat luonnonmukaisia ja minulla on myös vauvoille tarkoitettuja tuotteita odottamassa korkkaamista.

Patyka Almond Blossom Moisturising Body Milk tuli elokuun Jolie Boxin mukana, ja oli tuotteena aivan ihana! Tämä oli taannoin suosikkituotteiden postauksessani mukana. Erittäin kosteuttava ja riittoisa tuote, liru koostumus levittyi helposti mutta oli tehokasta. Käyttäisin mielelläni lisääkin mutta suolainen hinta hiukan jarruttelee.

Elivo Kosteuttava suihkusaippua* nousi myöskin suosikikseni. Ihanasti vihreältä omenalta tuoksuva suihkusaippua ei kuivattanut ja vaahtosi reilusti. Ostaisin uudelleen. Elivo-postaus täällä, merkiltä löytyy useampiakin helmiä.

Flow Kosmetiikka Peppermint Foot Butterin minikoko tuli lokakuun Jolie boxin mukana. Oikein mukavan tuntuinen tuote. Imeytyy hitaasti ja jää aluksi vähän pyörimään iholle. Tykkäsin kuitenkin. Kotimaisuudesta plussaa! Kehuin tätä I love me-messuilla kaverilleni niin että hän päätyi ostamaan tämän täysikokoisena itselleen.

Avene Soothing Eye Contour Cream oli oikein mainio tuote. Tässä päiväykset tulivat vastaan ja sitten koostumuskin jo muuttui, joten loput roskiin. Olen postannut tästä reilu vuosi sitten täällä.

John Masters Organics Scalp Spearmint & Meadowsweet Scalp Stimulating Shampoon 10ml näyte meni kerralla. Likaiset hiukset vaativat kaksi vaahdostusta. Jätti hiukset aika nahkean tuntuiseksi, hoitoainetta tuli heti huuhdellessa ikävä. Ei vaikuttanut riittoisalta joten en ostaisi.

Philosophy The Microdelivery Exfoliating Facial Wash taas oli ihan huikean riittoisaa. 6ml näytteestä pesin naamani varmaan viidesti. Putsari sisältää pienenpieniä rakeita jotka kuorivat ihoa. En itse käyttäisi päivittäin rakeellista kuorintaa, mutta harvemmin käytettynä ihan jees.

YA Naturae Vartalovoide-näytteen sain I love me-messuilta. Kivan tuntuinen vartalovoide, imeytyi nopsaan. Näihin Yliopiston apteekin luonnonkosmetiikkatuotteisiin olisi kiva tutustua enemmänkin, olen käsittänyt että nämä valmistetaan Suomessa ja hinta on kohtuullinen.

Siinäpä oli marraskuun saldo! Heräsikö ajatuksia tuotteista? 🙂

Siskonpesutalkoot

*tuote saatu blogin kautta. Postaus sisältää mainoslinkin.

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram