Toukokuussa loppuneet tuotteet

Elossa ollaan! Miehen kesälomalla on tullut oltua reissun päällä niin että on hiukan postausväli venähtänyt. Nyt kurkataan viime kuussa loppuneiden tuotteiden arvostelut, niitä kertyikin aika mukavasti. Minuun on iskenyt kauhea purkkienvähennysvimma, omakotitalokuume alkaa nimittäin pikkuhiljaa konkretisoitua ja ennen muuttoa on aina mukavaa saada kannettavat tavarat minimiin.

Sellainen tyhjien pakkausten porukka! Monta suosikkia joukossa. Loppuun kului myös peräti neljä käsivoidetta, jes!

Weleda Almond Sensitive Skin Hand Cream oli oikein miellyttävä tuote. Kosteutti riittävästi ja imeytyi myös hyvin. Tässä ei kuitenkaan ollut mitään ihan niin tajunnanräjäyttävää että juoksisin oitis ostamaan lisää. Kierrekorkki on myös käytössä epäkäytännöllisempi kuin flippikorkki. Mutta hyvä tuote oli! Ostin tämän alennuskupongilla tuplapakkauksessa joten hinta jäi varsin edulliseksi.

Lush Love and Light Hand Cream* tuoksui niiiin ihanasti nerolilta, mutta hitto vie että tuo purkki on hankalan oloinen käsivoidekäytössä. Ei tähän sitten tullut tartuttua, ja tuote jäi pölyyntymään. Nimensä mukaisesti aika light, ei ihan riittänyt käsien kuivuuskriiseissä. Minulla on muuten näitä purkkeja kertynyt nyt riittävästi että saan seuraavalla Helsingin reissulla hakea yhden tuorenaamion niillä, kivaa! Viisi tyhjää puhdasta Lush-purkkia kun palauttaa niin saa sellaisen.

Lavera Basis Sensitiv Handcremen tuubi näyttää kovia kokeneelta ja niin se onkin. Luottotuote on pyörinyt mukana käsilaukussa, autossa ja kotona. Tätä ostan aina uudelleen!

Greenscape Organic Lavender Wood Hand Creamin* tuoksu ei nyt aivan ollut mieleeni. Itse voide oli perushyvää, enemmän täyteläistä kuin nopeasti imeytyvää. Bongasin nämä kympillä alennuksesta Sokoksella ja meinasin jo ostaa mintuntuoksuisen. Olen minttutuoksua fiilistellyt käsisaippuapullollisen verran ja se oli kyllä hurmaava. Jätin nyt ostamatta, purkkienvähennysvimmassani. Näissä Greenscape Organicin tuotteissa on ilahduttavan korkea luomuainesosien osuus ja ovat siis luonnonkosmetiikkaa.

LV Kosteuttava Misellivesi 3 in 1* oli tosi hyvä! Tuotteessa lupaillaan kosteutusta ja emulsiopohjaa, mutta syy miksi tästä kovasti pidin oli se että tämä ei kyllä jättänyt mitään tuntua iholle. Puhdisti hellästi eikä ärsyttänyt, eli teki sen mitä pitikin. Ostaisin uudelleen, peukku ylös!

REN Rosa Centifolia Cleansing Gel oli yllätyksekseni tosi tylsä tuote. Oli ihan työn ja tuskan takana saada tämä loppumaan, oli hengaillut suihkuhyllyssäni jo aivan yliaikaa. En oikein tiedä mikä tässä niin kovasti mätti mutta en vain lämmennyt. Ihoni tuntui myös punoittavan tämän käytön jälkeen enemmän vaikka tuntuikin ihan hellävaraiselta.

Lavera Firming Day Cream* oli käytössäni koko kevään. Voide on todella täyteläistä mutta imeytyi ihmeen hyvin. Talvella tämä ei ihan riittänyt ja nyt kesällä olisi ollut liian tuhtia, eli sellainen välikausivoide omalle ihotyypilleni. Täyteläisyydestään huolimatta oli oikein hyvä tuote meikin alle eikä ihoni kiillellyt liiemmin. Pumppasin tätä pieneen purkkiin reissukassiini ja purkissa voide paksuuntui aika nopeasti. Ilmatiivis pumppupullo on siis varmasti vähentänyt säilöntäaineiden tarvetta mikä on vain hyvä.

Dabba Peppermint Floral Water 50ml oli mukava tuttavuus. Erinomaisen hienojakoinen sumu, eikä vesi kirvellyt silmiäni kasvoille suihkiessa. Dabban kukkaisvesiin tulen varmasti tutustumaan myöhemmin lisää. Käytän näitä suihkeita puhtaalle iholle ennen hoitotuotteita.

Caudalie Beauty Elixir 30ml oli kieltämättä vähän pettymys. Tätä on suitsuitettu niin paljon eikä tämä ollut mielestäni mitenkään ihmeellistä. Yllätyin että tuote oli piparminttuisen oloinen, rauhoittavaa efektiä kun luvattiin. Tässäkin oli hyvä sumu. Tuote kirveli silmiäni jos sitä joutui luomille ja kyllähän sitä joutuu jos kasvoille suihkii. Ei jatkoon, kallistakin vielä.

Lavera Gentle Body Wash with Organic Almond Milk & Organic Honey* tuoksui makeasti hunajalta, ja tuoksu sopi mielestäni tosi hyvin talveen. Laveran suihkugeelien uudistuneet pakkaukset ovat kauniin värikkäitä. Itse suihkusaippuakin vaahtosi pesupuffissa mainiosti ja jätti ihon pehmeän puhtaaksi. Korkkiin kerääntyi vettä mikä ärsytti.

Lierac Phytolastil Soluté*-arpigeelistä tulossa juttua myöhemmin. Imeytyy nopsaan mistä plussaa!

Dove Deep Care Body Lotion 500ml:n ostin Tuurin kyläkaupasta jo muutama kesä sitten, ja iso tonkka unohtui hyllylle pölyyntymään. Turhan kevyttä makuuni, boostasin tätä öljyillä. Olen iloinen että loppui vihdoin.

 

L’Occitane Verbena Shower Gel 30ml tuli aikanaan Lokki-Tanen joulukalenterista. Tämä kulki mukanani uimahallissa. Ihan kiva ja hyväntuoksuinen suihkugeeli oli. Hinnan vuoksi tuskin hankin isoa pulloa.

Evo Ritual Salvation Conditioner 50ml* siloitti hiuksia tehokkaasti. Ihan pätevä hoitsikka ja pullo oli persoonallisen kulmikas, kuten evolla tuppaa olemaan.

Everyday Minerals Base Neutral 1* on talvisävyni, tähän vuodenaikaan ottaisin jo piirun tummempaa. EDM:n pohja ei peittänyt ihan riittävästi minun makuuni, tätä sai kerrostaa enemmän kuin muita mineraalipohjiani. Postaus EDM-pohjista täällä. Olen nyt jämähtäyt suosimaan Youngbloodin mineraalipohjaa, se on niin nopea ja kätevä peittävyydessään.

Viime kuun loppuneet olivat siis siinä. Olette saattaneet myös huomata että tässä kuussa en ole postannut Jolie boxista. Puolen vuoden tilaukseni oli loppunut toukokuun boksiin enkä ollut tätä muistanut, olin jotenkin naiivisti siinä uskossa että Jolie muistuttelee perään niinkuin viimeksikin. Kesäkuun boksin sisältö olisi onneksi ollut itselleni vähän turhake, koska ainoa kiinnostava tuote (aurinkosuoja) löytyi jo hyllystäni. En nyt oikein tiedä uusisinko tilausta heinäkuulle, piheys iski päälle. Olen saanut bokseista paljon iloa ja olen löytänyt monia hirmu hyviä tuotteita, mutta kyllä (uusi korkeampi hinta) 139€ nyt vaan kirpaisee varsinkin kun hyllyt notkuvat tuotteita ennestäänkin. Toki yksi tärkeä aspekti tähän on se, että tykkään postata bokseista tänne, ja boksin tultua tulee väkisinkin järjestettyä itsensä bloggaamaan. Voi olla että pidän pari kuukautta taukoa ja syksymmällä jatkan tilausta. Töihin paluun aikaan sitä kosmepiristystä ehkä taas kaipaa 😀

Myös Marilyn pääsi nauttimaan kesälomasta!

*tuotteet saatu blogin kautta.

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

Maaliskuussa loppuneet tuotteet

Maaliskuussa loppui iso läjä tuotteita, ja mukana pitkästä aikaa kasvojenhoitotuotteita! Yleensä niitä tuppaa kulumaan vähän hitaammin joten purkin pohjan näkyviin tulo on lähes juhlan paikka.

Komea poppoo roskia! Arvosteluiden aika.

Yves Rocher Jardins du Monde Velvety Shower Cream Macadamia Nuts on jo toinen laatuaan tyhjentämäni Yveksen macadamia-suihkusaippua. Ensimmäisen putelin kanssa ihastuksemme oli niin kiinteää että käytin lähestulkoon putelin yhtä soittoa. Tämän rinnalla käytin paljon muitakin. Olen postannut ihastussuihkusaippuasta aiemmin täällä. Yveksen suihkarit ovat kyllä hinta-laatusuhteeltaan aika lyömättömiä. Tämä oli ihanan pehmeän makean pähkinäisen tuoksuinen, nami.

Palmolive So Dynaminc Refreshing Bath&Shower with essential oilin ostin käsisaippuaksi jostain tarjouksesta. Valuttelin tämän siis pumppupulloon. Tuli testattua suihkusaippuakäytössäkin. Molemmissa tehtävissään pelitti ihan jees, vaahtosi runsaasti kuten suurin osa markettisuihkareista tuntuu tekevän. Ei kuitenkaan aiheuttanut suurempaa kiintymystä.

Mossa Youth Defence Blackberry Restoring Eye Cream* oli pitkään käytössäni aamuin ja illoin. Tämän pumppupullo on ihan mahdottoman kätevä käyttää joten kiireessä nappasin aina tämän. Voide ei kuitenkaan ole riittävän tuhtia yöksi ja lopulta silmänympärysihoni oli vähän kärsineen oloinen. Päiväkäytössä tämä on ok, imeytyy nopsaan ja sopii meikin alle. Postaus edullisista Mossan luonnonkosmetiikkatuotteista täällä.

Nuxe Crème Fraîche de beauté 24h Soothing and Moisturizing Rich Cream oli tämän talven ”kuivan naaman voiteeni”. Totesin että kaikki kasvovoiteeni ovat väärää koostumusta, suurin osa liian kevyitä. Ostin tämän Stockan alesta viikolla kuusi ja käytin vain tätä aamuin illoin. Voide loppui viime viikolla eli kesti käytössäni muutaman kuukauden. Yöksi laitoin alle kosteuttavaa seerumia. Kuivahtanut ihoni palasi tyytyväiseksi pian, ja nyt kevään kolkutellessa ovelle voide alkoi aiheuttaa minulle mustapäitä joten ihan hyvä että loppuikin. Minulla on ollut postausluonnoksissa tuloillaan ostospostaus jo tosi kauan jossa tämä on mukana, mutta en ole löytänyt aikaa sen viimeistelyyn. Vähän antikliimaksi esitellä ”vastikään hankittuna” tuote jonka on jo käyttänyt loppuun, haha! No ehkä minä sen joskus saan ulos. Yritetään!

Bioeffect EGF Serum 3ml* näytekoon sain I love me-messuilta joskus aikanaan. Kokeilin tätä pari kertaa mutta sitten tuote unohtui. Olinkin käyttänyt tätä väärin, koska seerumin lisäksi iholle ei ilmeisesti kuuluisi käyttää muuta. Kanssabloggaajieni intoillessa Bioeffectistä päätin käyttää loput ja muutamaksi päiväksi tästä vielä riittikin. Kolme tippaa toden totta riitti koko kasvoille kun vain suihki iholle ensin kasvovettä tms. Itse käytin Dabban kukkaisvettä. Iho ei jäänyt lainkaan kuivan tai kiristävän tuntuiseksi, päinvastoin. Seerumi jätti yllättävän öljyisen pinnan iholle kuitenkaan olematta varsinaisesti öljy. Olisi kyllä kiva käyttää tätä vähän pidempään ainoana tuotteena ja nähdä tuotteen tehot. 15ml normaalikoko maksaa noin 135€ eli luksustuotteesta puhutaan.

Elivo Käsivoide on näitä tuotteita joihin olen tutustunut blogin kautta saadun PR-näytteen kautta ja ihastunut niin että olen hankkinut uudelleen. Kotimainen tuote on tosi edullinen, normaalihinnaltaan alle neljä euroa. Tämän nappasin mukaani jostain tarjouksesta. Voide päätyi minun ja mieheni yhteiskäyttöön ja se hupenikin aika nopsaan. Imeytyy nopeasti joten on aika hyvä tuote myös töissä käytettäväksi. Postaus täällä. Suosittelen!

LV Hoitava käsivoide* oli myös yhteiskäytössä, mutta mies tämän suurimmaksi osaksi kulutti. Ihan peruskiva hajusteeton käsivoide, aika täyteläinen.

Louis Widmer Emulsion Corps 50ml* kulki mukanani uimahallikassissa. Voide imeytyi ihoon nopeasti mutta jätti sellaisen voidellun oloisen pinnan. Ei aiheuttanut kuitenkaan niin suurta ihastumista että hankkisin tätä uudelleen. LW:n tuotteissa on yleensä myös hajusteeton versio saatavilla, tässä oli mieto tuoksu joka ei varsinaisesti ollut mieleeni mutta ei ärsyttänytkään.

Lierac Phytolastil Gel Stretch Mark Prevention Gel* pääsi käyttööni vasta rv30 jolloin arpia oli jo tullut. Ennaltaehkäisevää vaikutusta tämän kanssa oli siis mahdoton arvioida. Otin nyt käyttöön Lieracin jo syntyneiden arpien seerumin josta otin seurantakuvat jotta nähdään miten se tehoaa. Pitkään lupailemani arpipostaus on kyllä sekin tulossa kunhan ehdin vauva-arjen keskellä postaukseen paneutua… Ruutuaika on todella kortilla nykyisin.

Sebastian Mousse Forte Volume Boosting Mousse ei aiheuttanut minussa ihan niin suuria tunteita mitä tämän minulle markkinoinut myyjä hehkutti. Ihan jees silti, en kuitenkaan osta uudelleen kalliin hinnan vuoksi. Korkkikin hävinnyt johonkin, heh 😀

Alverde Körpermilch Kakaobutter Hisbikus oli vuoden takaisen Berliinin reissun tuomisia. Voide oli niin jankkia että se oli hankala saada purkista ulos. Leikkaan tämän nyt vielä auki, sisällä lienee reilusti voidetta jäljellä. Käytin lähinnä sääriin, muualle kehoon tämä oli liian tuhtia.

Urtekram Body Lotion Rosen ostin Anttilan loppuunmyynnistä puoleen hintaan. Nyyh Anttila, we miss you. Muistelin että käyttämäni Aloe Vera oli mieluisampi, tämä oli mielestäni jotenkin juoksevamaa kuin se mutta voi olla että muistan väärin. Hyvä voide oli, mutta taas sain muistutuksen että ainiin nämä pumppupullot ovat sairaan rasittavia siinä vaiheessa kun tuotetta on enää viidesosa jäljellä.

Evo Ritual Salvation Shampoo 50ml* ei noussut suosikikseni mutta kului loppuun reissukäytössä. Sarjan hoitsikka on vielä käytössä. Evon purkit ovat hauskan kulmikkaita.

The Body Shopin mustikka-palasaippua on aikamoinen muinaisjäänne, tällä on ikää varmaan enemmän kuin naapurin lapsilla. Lopulta sisuunnuin ja pesin tällä ahkerasti myös siveltimiä koska halusin tämän loppuvan. Joskus tuoksui ihanalta, ei enää pitkään aikaan miltään.

Muinaisjäänteeksi laskettakoon tämä toukokuussa 2006 vanhentunut Lumene Lip Graphics-huultenrajauskynä. Aikamoisia löytöjä sitä näköjään aina vaan jemmoistaan tekee. Huutenrajauskynät ovat kyllä sellainen tuoteryhmä mitä en oikeastaan ikinä käytä, mutta innostun niistä aina välillä ja ostan joitakin. Sitten ne unohtuvat käyttämättä.

Herättivätkö loppuneet mielipiteitä? 🙂

Pamela haluais kovasti mennä peiton alle seuraksi… Ilkeä äiti kieltää.

*tuote saatu blogin kautta

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

Tammikuussa loppuneet tuotteet

Vuoden ensimmäisen kuukauden loppuneet tuotteet-saldo oli hyvä! Monia kasvojenhoitotuotteita kului loppuun, mikä on aina saavutus sinänsä.

Bioderma Sensibio H2O AR-miselliveden olen ostanut Tallinnasta kosmebloggaajien hypen vuoksi. Tämä oli aika kallista (16,90€ / 250ml) enkä nähnyt niin suurta eroa muihin käyttämiini misellivesiin, että tuskin ostan enää uudelleen. Mitään vikaahan tässä ei ollut, mutta hankala saatavuus ja arvokas hinta tosiaan ovat syynä tälle ”ei enää”-tuomiolleni.

Terre d’Oc Moisturizing Argan Body Lotion 50ml tuli tämän kuun Jolie boxin mukana. Odotin jotain tehokosteuttavaa voidetta, mutta tämä olikin tosi kevyttä. Ei riittänyt minun korppusäärilleni alkuunkaan. Mukana oli harvakseltaan kiiltäviä hippusia, ne erotin vain käsistä. Tuoksu oli miellyttävän appelsiininen mutta mieto.

Lumene Arctic Aqua Syväkosteuttava Vartaloemulsio on suosikkejani. Imeytyy nopeasti, kosteuttaa hyvin ja tuoksuu ihanalta. Tätä löytyy lähes aina kaapeistani, ja tällekin on jo pari jemmapulloa korvaajaksi.

Family Fresh Spring Rain Hand Soap oli pettymys! Olimme molemmat mieheni kanssa samaa mieltä että tämän pesuteho on onneton. Enpä ole tälläistä heikkotehoista käsisaippuaa aiemmin kohdannutkaan, mutta kerta se on ensimmäinenkin.

Lavera SOS Help Hand Balm* oli tosi hyvä! Tämä on Laveran valikoimassa uusi tuote. Tehokkuuteensa nähden keveää koostumukseltaan. Voin suositella! Minun on ollut tarkoitus tehdä jo muutamakin ”tämän hetken suosikkini”-postaus mutta ne ovat jääneet kiireen jalkoihin. Tämä käsivoide olisi sellaisessa ollut. Nyt se on kuitenkin rutisteltu tyhjäksi.

Petit & Jolie Hand Soap oli tosi kiva luonnollisella sisällöllä varustettu käsisaippua. Tässä ei ollut tuoksua ollenkaan ja koostumus oli riittoisa. Voitin tämän arvonnasta enkä valitettavasti raaski maksaa näin paljoa käsisaippuasta. Tämä olisi ollut myös sellaisessa ”tämän hetken suosikkini”-postauksessa 😀

Davvi Smoothing Eye Serum* oli riittoisa tuote, jonka käytin ihan mielelläni loppuun. Liikaa annostellut jäykkä pumppu norjistui käytön myötä jolloin tuotetta sai hiukan pienemmän nokareen otettua. Davvin kasvovoide on ihan suosikkejani mutta tätä en jää niin suuresti ikävöimään. Postaus kotimaisista Davvi-luonnonkosmetiikkatuotteista täällä.

Diego Dalla Palma 51+3 Hyalu Complex 24 hour active cream 15ml* oli iihanaa! Kuivaksi heittäytynyt ihoni oikein maiskutteli tyytyväisenä kun lätkin tätä kasvoilleni. Voide tuoksui ihanalta, imeytyi nopeasti ja hoiti ihoani mahtavasti. Peukku ylös!

Favora Rauhoittava seerumi* ja 24h Vahvistava Hoitovoide* olivat vastikään arvostelussa tässä postauksessa. Tykkäsin, ja kun nämä kuluivat loppuun naamani on ollut selvästi punaisempi kuin näitä käyttäessä. Ikävä!

LV Kasvoseerumi* oli ihan peruskiva tuttavuus. Olen postannut tästä edullisesta tuotteesta aiemmin täällä.

Gorgeous Ten In One on ihana hiukan geelimäinen hiuksiin jätettävä hoitosuihke, joka lupaa tehdä hiuksille about kaiken toivottavan. Tykkäsin tästä kyllä, tuoksuikin ihanalta. Suosittelen jos hakee hiukan hoitavampaa suihketta. Postaus täällä.

Cocoa Butter Formula Massage Cream Stretch Marks oli Kanadan ostoksia. Todella täyteläistä voidetta joka tuoksui kaakaovoille. Imeytyi täyteläisyyteensä nähden suht nopeasti. Mielestäni tämä tukki ihoani, minulla siis tuli mahaan finnejä 😀

Herättivätkö loppuneet mielipiteitä, oliko tuttuja tuotteita mukana?

Käärö!

*saatu blogin kautta.

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

Heinäkuussa loppuneet tuotteet

Heinäkuun loppuneiden määrä näyttää tosi pieneltä. Reissussa loppuneita en kantanut tähän mukaan, niiden kanssa olisi tullut näyttävämpi loppuneiden kasa 😉 Heinäkuussa loppui muutama suursuosikkinikin. Katsotaanpa näitä tarkemmin!

Idun Minerals Mineral Foundation Freja 4,8g toimi minulla kesäsävynä. Olen voittanut tämän Kissiksen blogiarvonnasta, ja onneksi voitinkin koska Idunin myötä maailmani aukeni mineraalipohjille. Talvella käytän sävyä Saga. Tämä pohja on sopinut herkälle ja oikuttelevalle iholleni täydellisesti ja on myös koostumukseltaan riittoisampaa kuin monet muut (esim EDM, TBS ja Alima). Suruissani olen kun tämä loppui, täytyy ensi kesäksi varmaan saada uusi tilalle. Olen postannut tästä jo pari vuotta sitten täällä.

Davvi Natural Lift Restorative Facial Cream 15ml on normaalia puolet pienempi näytekoko, jonka sain bloggaajakollegaltani. Olen huisin ihastunut tähän Davvin kasvovoiteeseen, olen käyttänyt tätä jo täyskokoisen 30ml ja tämän näytekoon. Onneksi nyt on käytössä taas uusi täysikokoinen, olen todellakin koukussa 🙂 Näin kosmetiikan suurkäyttäjänä, kun käyttövuoroa odottamassa on useita voiteita, saman tuotteen heti perään uudelleen hankkiminen on meriitti jo sinällään. Postaus täällä.

loppuneet_07_2016_2

LV Täyteläinen jalkavoide* oli peruskiva tuote jonka käytin mielelläni. Pieni tuubi tuntui kyllä hupenevan aika nopeasti.

Rituals Happy Buddha Foaming Shower Gel 50ml tuli osana Rituals-tuotesettiä jonka sain joululahjaksi. Olin halunnut tutustua kehuttuun Ritualsiin jo pidempään ja setin myötä merkki tuli vähän tutummaksi. Valitettavasti en tykännyt tästä niin paljon kuin olisin kuvitellut. Mandariinin tuoksu ei ollut niin raikkaan hedelmäinen kuin olin ajatellut. Partavaahtoa muistuttava suihkusaippua on kyllä erikoisuudessaan hauska juttu, voisin ehkä toisessa tuoksussa hankkia uudelleenkin jossain vaiheessa. Ritualsia ei Suomessa myydä, mutta laivalla ja nettikauppojen kautta tämä on meillekin saatavilla.

Nurme Skin Nourishing Avocado Body Butter 50ml* oli todella, todella tuhti voide. Tämä suli sormissa öljymäiseksi ja imeytyi iholle hitaasti. Korppukuiville säärille todella hyvä. Virolainen luonnonkosmetiikkamerkki Nurme ihastuttaa kyllä myös kauniilla pakkauksillaan.

Redken Color Extend Magnetics Shampoo 50ml kului pääasiassa reissukäytössä. Täyteläinen shampoo tuntui pesevän hiukset hyvin puhtaaksi. Värin erityisestä säästymisestä en ole niin varma, ihan samaa vauhtia tuore hennaus kului kun normishampoonikin kanssa. Ei jäänyt tätä mitenkään suuremmin ikävä kuitenkaan.

loppuneet_07_2016_4

Sitten ne reissussa loppuneet. Kuva otettu kännykällä hotellin vessassa juuri ennen check outia 🙂

Redken Color Extend Magnetics Conditioner 30ml tuntui ensikokeilulta turhan siloittavalta, mutta nyt kun hiukseni ovat kasvaneet ja sen myötä vaativat selvästi tuhdimpaa hoitoa, tämä ei oikein riittänytkään. Tuntui että tätä sai annostella aika reilusti jotta vaikutus parani.

Bio-Oil* on raskausmahani venymäjälkien ennaltaehkäisyyn ja paranteluun. Ostinkin reissusta jo uuden tilalle. Tämä 60ml pullo loppuu mahan hoitamisessa jo alle kuukaudessa joten isompi pakkauskoko olisi tosiaan parempi.

Primavera Organic Ginger & Lime Energizing Body Lotion 100ml oli Berliinin ostoksiani. Ihanan tuoksuinen voide joka oli hoitotehoiltaan aika jees. Koostumus oli lotionia, olen ehkä enemmän tuhtien voiteiden suosija. Onneksi minulla on vielä saman tuoksun suihkusaippuaa jäljellä.

Ajatuksia loppuneista? 🙂

*tuote saatu blogin kautta.

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram