MAC Lipstick Flamingo

Kävin jokin aika sitten Helsingissä pienellä shoppailureissulla, ja tokihan Stockalla oli myös käytävä. Minulla oli mukanani kassillinen MAC-roskia back2macia varten. Kuusi käytettyä meikkipakkausta tuomalla saa ilmaisen huulipunan. Halusin tällä kertaa jotain hiukan erilaista, ja pyysin myyjältä apua. Haussa oli suht neutraali puna jota voisi huoletta käyttää myös töissä. Töihinpaluuni häämöttää muuten jo syyskuun alussa, jaiks. Eivät valehdelleet kun sanoivat että vauva-aika lentää siivillä.

Päädyimme MACin myyjän kanssa kesäisen persikkaiseen Flamingoon. Nätti ja raikas sävy!

Silmämeikin käyttö on jäänyt viime aikoina varsin vähiin. Pohja ja kulmat riittävät aika pitkälle, niin ei olo ole ihan hampuusi. Olen ulottanut uuden, rennomman asenteen myös hiuksiini, mutta siitä lisää toisessa postauksessa.

Rennosti ottaa myös Pamela!

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

Zuii Flora Sheerlips Lipstick Begonia

Murskattuja kukkien terälehtiä meikkiensä raaka-aineina käyttävä australialainen Zuii lanseerasi jonkin aika sitten uuden huulipunalaadun. Aiemmin valikoimissa oli mattapuna ja nestemäinen satiinisen pinnan jättävä puna. Mattapunat olen arvioinut aiemmin täällä ja Organic Flora Satin Lip Colour-punan täällä. Nyt valikoimiin saatiin Flora Sheerlips Lipstick. Se on nimensä mukaisesti sheer eli läpikuultavampi ja huulilla kosteuttavamman tuntuinen.

zuii_organic_flora_sheerlips

Sävy Begonia on hurmaava pinkki, ja minulle tuli siitä niin vahvasti pinkit tulppaanit mieleen että niitähän oli saatava. Sävyjä Sheer-punissa on peräti 18!

zuii_organic_flora_sheer_lipstick_begonia

Tämä koostumus on ehdottomasti Zuiin punista eniten mieleeni. Tähän voin sanoa aivan ihastuneeni! Puna tuntuu huulilla todella miellyttävältä ja pysyy hyvin. Se myös kuluu kauniisti pois. Mattapunissa tämän suhteen koin vähän ongelmaa.

zuii_flora_sheerlips_lipstick_begonia_lipswatch

Puna on kevyesti levittyvää ja hyvin pigmenttistä. Tuntu huulilla on kevyt mutta vahamaisen huulirasvamainen. Tuoksu on hyvin samanlainen kuin muissakin Zuiin huulimeikeissä. Kevyen kukkainen.

zuii_flora_sheerlips_lipstick_inci

96% raaka-aineista on luomua. Zuiin meikkien kohdalla luomuraaka-aineiden prosentit ovat aina tavallista korkeampia. Kaikissa tuotteissa prosentti on 95% tai yli.

zuii_sheerlips_begonia_lips

Zuiin punia voi tilata mm. merkin omasta verkkokaupasta hintaan 28,52€ / 2g (ei postikuluja) sekä Joliesta ja Biodellystä joissa puna maksaa 28,50€. Muut jälleenmyyjät näet täältä.

P.S. Vielä tämä ja huominen päivä aikaa osallistua synttäriarvontaan!

marilyn_uninena
Uninenä!

Tuote saatu blogin kautta. Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

YSL Rouge Volupté Shine

Lorkun ystävämyynnistä ostettu YSL Rouge Volupté Shine-kiiltopuna pääsi heti ahkeraan käyttöön. En ole yleensä ollut krumeluuripakkausten perään mutta ai että tämä on nätti! Siis varmasti kaunein huulipunahylsy joka näppeihini on osunut.

ysl_rouge_volupte_shine_17

Minulla on ollut ennakkoluuloja kiiltopunia kohtaan, jotka ovat pikkuhiljaa karisseet. Minulla oli vähän trauma Cliniquen kiiltopunasta joka kului pois suurin piirtein heti. Haluan kuitenkin punalta myös jonkinasteista kestävyyttä. Muutaman työpäivän verran tätä käytettyäni voin kertoa että YSL:n puna yllätti iloisesti. ”Tuore” punakerros toki irtoaa lasin reunaan, mutta kun tätä oli lisäillyt muutamaan otteeseen pitkin päivää, jätti puna lopulta huulille stainmaisen värin eikä siis kuivahdettuaan enää kulunutkaan irti samalla lailla kun aamulla vasta laitettuna.

ysl_rouge_volupte_shine_17__

Sävy 17 on ihanan syksyisä. Punan jättämä kiilto on kosteaa mutta ei vinyylimäisen peilaavaa. Huulipunan koostumus on ohutta ja huulille todella helposti liukuvaa. Yllätyksekseni puna ei lähtenyt karkailemaan juonteisiin. Punassa on vienon makea tuoksu, minulla oli joskus vuosia sitten yksi YSL:n nude kiiltopuna ja se tuoksui ihan samalta kuin tämä. Silloin punan hylsy vain oli neliskulmainen.

ysl_rouge_volupte_shine_17_swatchlips

Tässä YSL Rouge Volupté Shine 17 osana meikkiä. Kuten huomaatte, ripsien kestotaivutus alkaa olla tiessään, saan jo käyttää ripsientaivuttimia. Alle kuukauden siis kesti minulla. Pitääkin postata aiheesta lähiaikoina.

ysl_rouge_volupte_shine_makeup

YSL Rouge Volupté Shine-huulipunat maksavat 39€ / 4 g Stockmannin verkkokaupassa. Hinta lienee suurin piirtein sama muillakin jälleenmyyjillä. Tätä sävyä 17 ei tuolla verkkokaupassa näkynyt, se on varmaankin poistuva sävy ja siksi myynnissä siellä ystävämyynnissäkin.

Tykkäättekö te huulipunanne mattana, normaalina vai kiiltävänä? Vai oletteko sekakäyttäjiä kuten minä?

Viikon päätteeksi sauna, ja Marilyn auttoi lämmittämään kuten aina :)
Viikon päätteeksi sauna, ja Marilyn auttoi lämmittämään kuten aina 🙂

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

Clarins Lovely Lip Balm

Ostin heinäkuun laivareissulta Clarinsin sävyttävän huulirasvan eli Daily Energizer Lovely Lip Balmin. Oikeastaan tuote oli sellainen täyteostos, kahden Clarins-tuotteen ostosta kun sai minituotesetin kaupan päälle. Mä menen just tälläisiin myyntikikkoihin tosi helposti 🙂

clarins_daily_energizer_lovely_lip_balm

Hedelmäisen tuoksuinen huulirasva on pakattu pahviseen hylsyyn. Kuulin etukäteen huhuja siitä että tämä ei olisi kovin kestävä pakkausmuoto, mutta ainakaan vielä hylsylle ei ole käynyt mitään.

clarins_daily_energizer_lovely_lipbalm

Lovely Lip Balm reagoi ihon pH-tasoon ja kehittää huulille yksilöllisen sävyn. Minulla se oli heleä ja luonnollinen korallipinkki. Alla meikittömän ihon vertailu. Nappasin kuvat ennen pohjameikin tekemistä. Ehkä kestätte 🙂

clarins_daily_energizer_lovely_lip_balm_shade

Olen lopulta aika vähän ihan ilman mitään huulimeikkiä tai -voidetta, joten vähän hätkähdyttää katsoa kuinka värittömät huulet ovatkaan noin niinkuin paljaana ja kuivina. Olen käyttänyt tätä huulivoidetta aika ahkerasti, sen tuoma sävy on hyvä niihin hetkiin kun ei ole aikaa tehdä huolellista huulimeikkiä.

Huulirasvapuikko vaan meni ja katkesi tyvestä jo aika varhaisessa käyttövaiheessa, joten tällä hetkellä se näyttää näin törkeältä.

clarins_daily_energizer_lovelylipbalm

Yök! Levittäminen on nyt vähän hankalaa kun voide heiluu hylsyssään puolelta toiselle. Mitään siveltimiä en todellakaan ala tälläisten huolettomien tuotteiden kanssa käyttämään.

clarins_daily_energizer_lovely_lip_balm_inci

Olen tämän Clarinsin lisäksi kokeillut Jane Iredalen sävyttävää huulirasvaa, ja se toi selkeästi pinkimmän ja näkyvämmän sävyn huulille. Clarinsin tuntu on huulirasvamaisempi, ja mielestäni tämä katoaa huulilta aika nopeasti. Sävy toki säilyy vähän kauemmin kuin voidetuntu.

Tässä vielä osana meikkiä.

clarins_huulet_essence_silmät

Clarins Daily Energizer Lovely Lip Balm maksaa noin 15€.

Sävyttävät huulivoiteet, hot or not?

Jälkilämmöissä
Jälkilämmöissä

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram