Vaihdoin ekolakkaan

Heräsin raskausaikana miettimään entistä kriittisemmin käyttämäni kosmetiikan vaikutuksia itseni ja vauvani terveyteen. Jätin kynsienlakkaamisen ja hajuvedet aivan minimiin enkä käyttänyt aurinkovoidetta. Ainoa ”pahis” josta en kyennyt luopumaan oli aerosolihiuslakka. En kestä sitä jos otsatukkani lerpattaa tuulessa miten sattuu. Vauvan synnyttyä tämä ”kemikaalipihistely” on vähän jäänyt päälle.

Keväällä olin luonnonkosmetiikkamessuilla kuuntelemassa luentoa hormonihäiritsijöistä. Keskustelu luennolla oli antoisaa ja monet asiat tiesin jo ennestäänkin, koska olin aiheesta lukenut jonkun verran jo silloin odotusaikana. Aloin taas pohtimaan tätä lakka-asiaa ja oivalsin että kyllähän niitäkin on luonnonkosmetiikan versioina. Luonnonkosmetiikan hiustenmuotoilutuotteilla on vähän kehno maine, ja jotenkin olin ajatuksissani ohittanut tämän mahdollisuuden kokonaan mikä tuntuu näin jälkikäteen aika hölmöltä. Mikäs sen parempi paikka mennä tutkimaan lakkavalikoimaa kuin luonnonkosmetiikkamessut, ja vieläpä messutarjousten keskellä. Muutamallakin eri valmistalla hiuslakkaa löytyi, mutta päädyin ostamaan kokeeksi Unique Haircaren Fragrance-Free Hair Sprayn. Hajusteettomia lakkoja olin suosinut aiemminkin joten tämä vaikutti hyvältä vaihtoehdolta.

Näitä luonnonkosmetiikan hiuslakkoja ei ole koskaan pakattu aerosolipakkauksiin, koska ponneaine on epäekologista. Eli lakka tulee ulos märempänä spraypumpun kautta. Tämä oli se suurin juttu mihin joutui totuttelemaan. Ei se kuitenkaan liikaa häirinnyt, koska en oikeastaan sittemmin ole koskenut vanhoihin lakkapulloihini. Uniquen hiuslakka tekee erittäin vahvan pidon hiuksiin. Annostelu on varsin tarkkaa, ja suihkutusetäisyys. Ne vaikuttavat paljon siihen kuinka kypärältä hiukset tuntuvat.

Aiemmin pidin hiuksiani aina huolellisesti suoristettuna. Arki vauvan kanssa kuitenkin sai minut toteamaan että minulla ei ole aikaa lähtiessäni puunata tukkaani minuuttikaupalla. En myöskään pitänyt siitä mitä toistuvat lämpökäsittelyt tekivät hiuksilleni, latvaparat alkoivat olla jo vähän kärsineet. Kävin sitten kesällä leikkauttamassa hiusmallin jossa oma luonnonkiharani saa päästä valloilleen. Uniquen lakka toimii hyvin sekä sleekin että rennon hiustyylin kanssa. Kun annan hiusteni olla kiharalla, puristelen niihin pesun jälkeen muotovaahtoa ja suolasuihketta ja annan kuivua. Aamulla suihkin niihin vettä ja suolasuihketta, pöyhin ja annan kuivua. Lopuksi suihkin hiuksiin tätä lakkaa ja puristelen pituuksia vielä hiukan. Tuloksena on helppo ja kiva kihara kampaus.

Uniquen tuotteet valmistetaan Tanskassa tuulienergiaa käyttäen. Tuotteet ovat Ecocert-luonnonkosmetiikkasertifioituja.

Uniquen hiuslakka maksaa esim. Biodellyssä 18€ / 150ml. Messutarjouksena tämä maksoi kympin, ja sama tarjous oli äskettäin I love me-messuilla. Kaverini osti lakan suosituksestani, ja itse ostin Uniquen kiharavoiteen joka on nyt muutaman viikon käytön perusteella vaikuttanut tosi hyvältä. Muotovaahtoa olisi vielä kiva kokeilla tältä merkiltä, koska en ole vielä löytänyt ekomerkeistä sitä oikeaa muotovaahtoa. Seuraavat Luonnonkaunis-messut siintävät jo ensi maaliskuussa, joten ehkä sieltä viimeistään ostan sen testiin.

Muita ekohiuslakkoihin hurahtaneita?

Kukkuu!

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

Syyskuussa loppuneet tuotteet

loppuneet_09_2016

Syyskuussa loppui monia tosi hyviä tuotteita, joten nämä on taas mukava listata kasaan!

loppuneet_09_2016_4

ACO White Flowers Body Lotion* oli ensin mielestäni liian kevyttä, mutta sitten raskauden aiheuttama ihon kuivuus helpotti viimeisellä kolmanneksella ja tämä olikin ihan sopivaa hoitotehoiltaan. Nätti pullo.

Oriflame Feet Up All Day Refreshing Care Foot Cream oli peruskiva jalkavoide, jossa oli kevyt virkistävä ominaisuus. Tätä sopi käyttää kesälläkin, koska voide ei ollut paksuimmasta päästä. Tuoksu ei ollut mikään ihan lemppari. Oriflamella on hyviä jalkavoiteita, käytän niitä ihan säännöllisesti.

loppuneet_09_2016_2

Live Clean Fresh Face Nourishing Night Cream 30ml tuli osana Kanadasta ostamaani Live Cleanin ihonhoitosettiä. Yövoide oli lähes tuoksuton ja tuntui iholla mukavalta. Ei kuitenkaan niin tajunnanräjäyttävä että ostaisin tätä lisää. Tallinnasta näitä saa jos ei Kanadaan asti ole menossa. Merkin puhdistava naamio on suursuosikkini.

Mossa 3-in-1 Cleansing Micellar Water oli käytössäni joka-aamuisessa kasvojenpuhdistuksessa sekä iltaisin huulimeikin poistossa. Erittäin kivan tuntuinen misellivesi, ellei hyllyssäni olisi useampi misellivesi jo ennestään ostaisin tätä varmasti lisää. Vieläpä edullinenkin ollakseen luonnonkosmetiikkaa! Olen postannut Mossan tuotteista aiemmin täällä.

Simple Kind to Skin Facial Wipes-puhdistusliinoja olen käyttänyt useammankin paketin ja olen näistä tykännyt. Käytän tämäntyyppisiä liinoja reissussa ja joskus blogikuvausswatchien poistamiseen. Nyt käytössä Garnierin miselliliinat, mutta luulen että tulen vielä joskus palaamaan Simplen liinoihin. Eivät ärsytä ihoa ja poistavat meikit mallikkaasti.

loppuneet_09_2016_1

Framesi Hair Spray Color Protection 500ml* oli tiukan pidon omaava lakka jota käytin otsahiuksiin. Hyvin toimi, eikä mieto tuoksu häirinnyt liikaa vaikka hajusteettomat hiuslakat ovat suosikkejani. Väriä suojaavasta ominaisuudesta en osaa sanoa mitään.

KMS California Moistrepair Conditioner oli jo tosi vanha, olen ostanut tämän tammikuun 2015 alennusmyynneistä. Auts. Ihan kiva hoitoaine oli, mutta olen myös aina iloinen saadessani hoitsikan loppumaan koska ne kestävät käytössäni aina pienen ikuisuuden.

loppuneet_09_2016_3

The Body Shop Hemp Hand Butter oli miellyttävä tuhti käsivoide jota käytin öisin. Olen postannut tästä ja mantelikäsivoista aiemmin täällä. Olen edelleen samalla kannalla kuin postausta kirjoittaessa, että ostaisin jatkossa sitä metallituubissa olevaa hamppuvoidetta mielummin.

The Body Shop Vigin Mojito Body Butter 50ml oli jäänyt puoliksi käytettynä pyörimään kaappeihini ja heräsin käyttämään sen loppuun. Liian paksu koostumus makuuni, imeytyi hitaanlaisesti. Innostuin näistä Mojito-kausituotteista silloin aikanaan ihan hulluna mutta lopulta kyllästyminen iski aika nopeasti. Tämän minikoon sain silloin kaupan päälle.

Rituals Fortune Scrub Organic Mandarin & Yuzu 70ml oli vartalonkuorinta jonka rakeet olivat pieniä ja niitä oli paljon. Pidin tästä kyllä, mutta en niin paljon että hankkisin uudelleen. Tämä kuorinta tuli osana Rituals-settiä jonka sain viime jouluna lahjaksi joten ihan hyvä oli käyttää tämä jo pois pyörimästä.

loppuneet_09_2016_5

Tarte Amazonian Clay Full Coverage Airbrush Foundation Fair-Light Neutral on USA-roadtripin ostoksia, ja pidin tästä niin paljon että ostin nyt tänä kesänä Kanadasta lisää. Myös se että käytin tämän loppuun asti kertoo siitä että tämä oli mainio. Sävy on kesään sopiva, talvella tämä olisi hitusen liian tumma. Näistä oli kyllä yksi sävy vaaleampaakin vielä olemassa. Olen postannut tästä meikkipohjasta aiemmin täällä. Tarte on Suomesta käsin aika hankalasti saatavilla, harmi.

Dr. Hauschka Bronzing Powder* oli kyllä aivan ihana tuote. Käytin tätä varjostuksiin, eli viistopäisellä siveltimellä poskiluiden alle ja ohimoille sekä leuan alle. Normaalisti Dr.Hauschkan meikit on pakattu tylsiin tasamustiin rasioihin, tämä taiteellinen rasia oli kausituote josta postasin aikanaan täällä. Voisin kokeilla jos tähän onnistuisi depottaus, eli saako vanhaa pannua siististi irti jotta voisin käyttää rasian vielä uudelleen. Niin nätti, ei raaskisi heittää pois!

Urban Decay Eyeshadow Potion Primer Original* kesti käytössäni vuoden! Lopulta en saanut pakkauksesta enää mitään ulos ja leikkasin sen auki. Sisällä oli vielä runsaasti primeriä. Vaikka teippasin osat yhteen ja säilytin aukileikattua pakkausta minigrip-pussissa iso osa jäljellejääneestä primeristä pääsi kuivahtamaan. Tämä on todella hyvä luomivärinpohjustaja ja olen ostanut jo uuden tilalle. Muut versiot UDPP:stä eivät toimi yhtä hyvin kuin tämä Original.

Pannupornoa. Se on oikeasti loppu!
Pannupornoa. Se on oikeasti loppu!

loppuneet_09_2016_7

Hurraw! Earl Grey Lip Balm* vanhentui. Sen koostumus muuttui liisteriseksi ja tuoksukin on erilainen. Tämä ehti olla reilun vuoden avonaisena. Sinä aikana en hurmaantunut, ei ehkä riittävän tuhti huulirasva makuuni.

Vevina Friction Protection Cream on luultavasti myös mennyt huonoksi, sen kerran kun sitä tänä kesänä yritin käyttää niin voide alkoi murustumaan ja rullaantumaan. Silloin kun vielä toimi, oli ihan mahtava. Tämä siis estää hankautumien muodostumisen esim. sisäreisiin. Postaus täällä.

Bite Beauty Cashmere Lip Cream sävy Moscato on myös vanhentunut. Tämä on jo kesän 2014 ostoksia USA:sta joten ei mikään ihmekään että luonnonkosmetiikkapuna vanhenee siinä ajassa. Rakastin tätä punaa kovasti, ja vanhentuminen harmitti. Postaus täällä. Katselin Bite Beautyn hyllyä Kanadan Sephorassa mutta en bongannut näitä samoja Cashmere Lip Creameja enää.

Näkyikö tuttuja tuotteita, heräsikö ajatuksia loppuneista?

Tui tui kisulit!
Tui tui kisulit!

*tuote saatu blogin kautta.

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

Montako purkkia päivässä?

Muistan Karkkipäivä-Sannin joskus tehneen laskelman siitä montaako kosmetiikkatuotetta hän käyttää päivän aikana. Aihe jäi mieleeni ja nyt tein samanmoisen itsekin. Tässä erään arkipäivän purkit. Voitte nyt jo pistää mielessänne veikkauksen millainen luku päivän aikana käytetyistä tuotteista kertyy 🙂 Pahoittelen, kuvien laatu on nyt jotain aika ala-arvoista. Kamera ei ollut kaverini tuona päivänä.

paivanpurkit_huomenta

Aamu alkaa käsienpesulla ja hammaspyykillä. Käytän Oxygenolin tahnoja koska ne ovat kotimaisia ja tämä Sensitive on mieleeni koska se vaahtoaa vähän vähemmän kuin tavalliset tahnat. Greenscape Organicin Mint & Bergamot-käsisaippua* tuoksuu aivan minttupensaalta, tosi ihana luonnonkosmetiikkasaippua!

Aamun kasvojehoitokavalkadi on pysynyt aika vakiintuneena usemman viikon jo. Tämä combo tuntuu sopivan tosi hyvin juuri nyt. Raskaus on kuivattanut ihoani joten kesäaikaankin saan ravita sitä seerumeilla.

paivanputki_aamupesut

Huuhtelin ensin silmistä unihiekat vedellä jonka jälkeen pyyhin Mossan Cleansing Micellar Waterilla* kostutetulla vanulapulla kasvojen ja kaulan ihon. Pari tippaa Lumenen Bright Now Vitamin C Hyalyronic Essence-seerumia* (postaus) ja päälle Davvin Natural Lift Restorative Facial Creamia. Kulutin jo yhden tälläisen Davvin kasvovoiteen loppuun ja ilokseni sain testerikoon bloggaajakollegalta. Tämä on niin ihana voide, harmittaa että tämä minikoko loppuu jo pian! Postaus täällä. Silmänympärysiholle pumppasin pienen nokareen Mossan Youth Defence Restoring Eye Creamia*. Sen kätevä pumppumekanismi on aamuisin ihanan vaivaton. Mossan kasvojenhoitotuotteista olen postannut täällä. Huulille punaraitaista Bepanthenia, ilman tätä en pärjäisi kyllä ollenkaan. Paras huulirasva!

paivanpurkit_aamukroppa

Öljyän vauvamahan ja rinnat Mádaran Sculpturing Oililla. Käyttämistäni raskausarpien ennaltaehkäisykikoista on tulossa oma postauksensa sitten kun syksy lähenee. Kainaloille korkkaan ensimmäistä kertaa Schmidt’sin limedeon*, tästä arvostelu myöhemmin sitten. Pari suihkausta Acorellen Jardin des Thés-ekoparfyymia ja sitten onkin aamupalan ja meikkaamisen aika.

Tässä päivän meikkiin käytetyt tuotteet.

paivanpurkit_meikit

Meikkipohja syntyi Aliman mineraalipohjanäytteellä, sävy Neutral 1 tuntuu kyllä sopivan iholleni täydellisesti. Näpyt peitin Make Up Storen Cover All Mixin keltaisella sävyllä ja silmien alle taputtelin lohensävyistä neutralisointiväriä. Varjostukset ja korostukset syntyivät Isadoran Face Sculptor-kasvopaletilla jonka sävy on 03 Nude*. Tähän olen jäänyt ihan koukkuun. Poskipunaksi nappasin pakista ZAOn poskipunan jonka sävystä en nyt osaa sanoa, sitä ei lue tuossa puisessa rasiassa. Kulmakarvoihin Anastasia Beverly Hillsin Dipbrow Pomaden sävyä Auburn, josta postaus täällä.

Luomille Urban Decayn Eyeshadow Primer Potionia*. Tuubi on ollut jo viime syksystä käytössä ja alkaa vedellä viimeisiään. Päivän luomväripaletin valintaa inspiroi päivän asuni jonka sävyt ovat hyvin samanhenkisiä tämän Lumenen Blueberry Long-Wear Eyeshadow Paletten (01 Kanervametsikkö)* kanssa. Mekosta näkyy muuten parempi kuva Instagramissani jos alkoi jotakuta möhömahaa kiinnostaa 🙂 Rajaus syntyi Lumenen True Mystic Precise Tip Eyelinerillä* ja ripsiin sudin True Mystic Volume WP-ripsiväriä*. Lumeneista postaukset täällä, täällä ja täällä.

paivanpurkit_lumenepaletti

paivanpurkit_paivannaama

En pessyt hiuksia edellisenä iltana, joten koko hiuksiston suoristusta ei tarvita. Olen nyt raskausajan myötä venyttänyt pesuväliä joka toiseen päivään.

paivanpurkit_lakat

Näytän aamulla GHD-rautaa muutamille itsepäisille suortuville ja otsatukalle. Alle suihkin Moroccanoilin lämpösuojasuihketta joka on suosikkini (postaus). Otsahiuksiin suihkin tiukemman pidon omaavaa Framesin väriä suojaavaa hiuslakkaa, ja pituuksiin liikkuvamman pidon Matrix Amplify Flexible Hold Hair Sprayta. En todellakaan pärjäisi vain yhdellä hiuslakalla 🙂 Framesista täytyy sanoa että ärsyttävän usein tukkeutuva suutin mutta muuten ihan kelpo lakka. Jos haluaisin että tukka olisi hyvin, laittaisin vielä muotoilupastaa kuten L’Anzan Molding Pastea, mutta olen ollut vähän välinpitämätön viime aikoina.

Ennen töihin lähtöä sipaisen vielä huulilleni EOS:n vaniljahuulirasvaa.

paivanpurkit_eos

Näistä EOS:n tuunaushuulivoiteista postasin täällä aiemmin. Väliaikatieto: 23 tuotetta ennen kuin poistuin kotoa.

Töissä en ehtinyt tehdä huulimeikkiä, kerran päivän aikana laitoin huulille Yves Rocherin Ecocert-sarjan Nourishing Lip Balmia vaikka en tuotteesta erityisemmin pidäkään. Kädet pesin useamman kerran Erisanin käsisaippualla. Kuviahan näistä en tietenkään muistanut ottaa, työpäiväni tuppaavat olemaan aika kiireisiä.

Kotiin tultuani ja hetken pööpöiltyäni on illan suihkun aika. Ensin levitin kuiville kasvoille The Body Shopin Chamomile Silky Cleansing Oilia, sillä irtoaa vedenkestävä meikkikin. Pumppu vaan on ärsyttävän jäykkä. Hiukset pesin tavalliseen tapaan L’Anzan Healing Remedy Scalp Balancing Cleanserilla josta postaus täällä. Hoitoaineeksi korkkasin testiin pitkään pääsyä odottaneen Biozellin Intensive Moisturizing Conditionerin*.

paivanpurkit_suihku

Hoitoaineen vaikuttaessa putsasin kasvojen ihon vielä Mossan Youth Defence Cleansig Creme Moussella* ja kropan pesin loppumisen toivossa tehokäytössä olleella La Roche-Posay Lipikar Syndet-suihkusaippualla. Tämä oli tuottoisa suihkukäynti, rutistelin tyhjäksi nimittäin sekä shampoon että tuon suihkusaippuan.

Suihkun jälkeen purkkeja kuluikin aika tavalla. Ensin hoidin kasvojen ihon.

paivanpurkit_ilta

Suihkautin kämmenelle kolme suihkausta Mádaran Time Miracle Cellular Nutrients-hoitovettä* ja taputtelin sen iholle. Sitten yksi painallus saman sarjan seerumia. Näistä postaus täällä. Yövoiteena olen jo pitkään tarttunut vain ja ainoastaan Laveran Re-Energizing Sleeping Creamiin*, purkki on huvennut jo yli puolivälin. Kurkkaa postaus täältä. Silmänympärysiholle Davvin Smoothing Eye Serumia*.

Heti perään kropan janoisen ihon hoito. Rinnoille ja vauvamahalle taas Mádaran Sculpturing Oil-öljyä ja kropalle korkkaan alesta ostetun EOS:n Complete Care Hand and Body Lotionin.

paivanpurkit_ilta_kroppa

Jumitun haahuilemaan muita juttuja kunnes muistan ottaa hiusturbaanin päästä pois ja lätkiä tukkamömmöt.

paivanputkit_hiukset

Suihkin muutaman turauksen Gorgeusin Ten in One-suihketta* (postaus) ja kampaan hiukset. Hieron reilun herneen kokoisen nokareen LÓrealin Studio Line Hot&Smooth-suoristusvoidetta käsiin ja siitä hiuksiin (postaus). Lopuksi vielä muotovaahto, tällä kertaa valikoin Sebastianin Mousse Forten. Minulla on hyllyssä myös Goldwellin vaahto ja vuorottelen näiden välillä. Annan hiusten kuivua vielä jonkin aikaa ja sitten föönaan ne.

paivanpurkit_iltapesut

Ennen nukkumaanmenoa hampaiden pesu Oxygenolin tahnalla ja huuliin suosikkiani Nuxen Rêve de Miel-huulirasvaa. Olen siitä postannut aiemmin täällä.

Sängyssä rasvaan turvonneet ja kuivat jalkani vielä Oriflamen Feet Up All Day Refreshing Care-jalkavoiteella josta ei nyt tullut otettua kuvaa.

Koko päivän yhteismäärä yksittäisiä tuotteita on 40 kappaletta (joista 15 kappaletta on luonnonkosmetiikkaa). Onko se paljon vai vähän? Veikkaan että aika paljon. Jos en olisi laittanut hiuksia ollenkaan olisi tuotteita toki kulunut vähemmän. Toisaalta jos olisin illalla puunannut kasvojeni ihoa esim. kuorinnalla tai naamiolla saldo olisi kasvanut. Kaverini ovat joskus ihmetelleet kuinka saan kuukausittain niin paljon tuotteita loppumaan niin ehkä tämä valaisi asiaa 😀

lavera_re-energizing_sleeping_cream_martsuu

* tuote saatu blogin kautta.

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

Tigin hiuslakkasessiot

Käytän hiusteni muotoiluun aina kahta erivahvuista lakkaa. Otsatukkaan sitä tujuinta mahdollista, ja niinsanottuun takatukkaan sitten vähän säyseämpää pitoa. Arvostan hienojakoista suihketta, mietoa tuoksua (less is more) ja pitoa saisi olla sen verran että tukka pysyy kuosissa, mutta ei ole sellainen kova korppu. Takatukkani saa siis hulmuta luonnollisesti, mutta toivon sen palaavan muotoonsa kiltisti. Nyt juttelen yhdestä takatukkalakasta jota olen käytellyt jo todella pitkään (kirjanpitoni kertoo että olen ostanut lakan syyskuussa 2012!).

Tigi Catwalk Session Series Work It Hairspray on joustavan pidon antava hiuslakka, jota suositellaan erityisesti sileille polkkakampauksille. Eli minun hiuksilleni! Sen luvataan kuivuvan nopeasti, suojaavan ilmankosteudelta ja antavan muokattavaa pitoa ilman tahmaa tai kerrostumista.

Erityisesti tykkään tässä hiuslakassa hienosta pullosta ja erittäin hienojakoisesta suihkeesta. Myös pito on juuri täydellinen tarpeisiini. Kampaus pysyy hyvänä, ja se palautuu lopulta kauniisti muotoonsa vaikka joutuisinkin äkillisen tuulipuhurin keskelle. Kovin kosteana päivänä lakkaa saa suihkia enemmän jos haluaa suoristuksen pysyvän, mutta ei se kostean ilman vaikutusta suoristettuun hiukseen täysin pysty kumoamaan.

Asiat mistä en tässä lakassa pidä, ovat tuoksu ja suuttimen vuotaminen.

Tuoksu tuo mieleeni miehekkään kookoksen, ja se jää aavistuksen turhan paljon hiuksiini leijumaan. Makuasioitahan nämä ovat, minun nenäni on nirso ja tarkka.

Tämä pullo on itseasiassa jo toinen laatuaan. Ensimmäinen pihisi hiljakseen ponnekaasut ulos, ja eräänä aamuna lakkaa ei sitten enää tullutkaan. Ensin luulin suuttimen vain olevan tukossa, ja yritin tuloksetta valutella kuumaa vettä suuttimen päälle. Sain lakan onneksi vaihdettua kampaamoliikkeessä, josta olin sen ostanut. Kun sama juttu kävi uudelleen, ei enää naurattanut. Vielä vähemmän nauratti kun liikkeessä sitä lakkaa sitten taas tulikin, ja myyjä katsoi minua kuin vähäjärkistä.

Tigin aerosolipullojen suuttimien kanssa minulla on ollut ongelmia aiemminkin. Jokunen vuosi sitten tuntui olevan ihan epidemia vuotavia suuttimia Rockaholic-kuivashampoon kanssa. Ostin silloin kaverini kanssa tuplapakkauksen niitä puoliksi, ja molemmat pullot vuotivat ponnekaasua itsestään ulos. Luin netistä myös muiden samanlaisia kokemuksia. Sain silloinkin tilalle uuden pullon kuivashampoota, ja se piti ponnekaasut sisällään kiltisti.

Sanoin jo miehelleni, että tässä minulla on loppumaton hiuslakka kun saan aina käydä vaihtamassa sen uuteen suuttimen prakatessa pullon puolivälissä. Toivotaan nyt että saisin nykyisen pullon ihan itse käytettyä loppuun 😉

Tigi Catwalk Session Series Work It Hairsprayn hinta on noin 20 euroa, ja niitä voi ostaa kampaamoliikkeistä, Sokokselta ja Stockmannilta.