Simppelit herkkiskynnet

Tässä taas yhden vapaatunnin tulos kun mies lähti vaunulenkille tytön kanssa.

Avasin kynsilakkapakkini ja minulla oli vahva fiilis että haluan lakata kynnet jollakin Essien lakalla. Kaivelin sitten pakista aikanaan Tallinnasta ostamani Essien lakan jossa ei lue ollenkaan sävyn nimeä. Joku Cosmopolitanin vuoden sävy-tarra siinä kyllä on. Pinkkiin kevyesti taittava nudesävy tuntui jotenkin ihanan kotoisalta siihen kohtaan.

Lakka kuivui hitaanlaisesti ja luulen sen olevan jo parhaat päivänsä nähnyt. Lakkailtuani minulle tuli fiilis että haluan lisätä vielä jotain pientä extraa. Kaivelin kynsitarvikepussistani Sally Hansenin kynsilakkatussin. Se on odottanut käyttöönottoa varmaan pari vuotta, heh. Sillä oli hillittömän helppo töpötellä pilkkuja kynsiin koristukseksi.

Lakkaus ei meinannut millään kuivua mutta Sally Hansenin Insta-Dri pelasti päivän. Vähän ruttua tuo etusormen kynsi kuitenkin onnistui saamaan. Pilkut ovat mieleeni missä vain, ja nämä kynnet olivat varsin mieluisat. Minulla tulee vähän tästä kynsikoristelusta joku pilkullinen alusasu mieleen, sellainen alusmekko.

Olen pitänyt kynnet nyt taas vähän lyhyempinä. Ovat kieltämättä kätevämmät kotihommissa.

Mukavaa viikonvaihdetta!

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

I love me-messut 2015 lauantai

Ihana messupäivä takana! Halusin postata saman tien, jos saisin annettua vinkkejä messuille huomenna meneville. Itsekin menen vielä huomenna piipahtamaan messuhulinassa muutamaksi tunniksi. Postauksen kuvat on nyt valitettavasti otettu kännykällä, minulla ei ollut mahdollisuutta ottaa järkkäriä mukaan.

messut1

Menin messuille lauantaina puoliltapäivin, eli pahimman ruuhkan aikaan. Monet ständit jouduin skippaamaan väenpaljouden vuoksi aluksi, palasin niihin sitten myöhemmin uudelleen.

Alkutekijöikseni menin Intensive Aqua-hiustenhoitosarjan päänahka-analyysiin. Shampoopostausavautumiseni lukeneet ymmärtänevät kiinnostukseni aiheesta.

intensiveaqua

Ilmeeni kun näin screeniltä ällöiltä näyttävät hiustupet, hahah! Analyysissä selvisi että päänahkani ongelmat johtuvat kuivuudesta. Päänahkaan kertyy rasvaa paikoittain näihin kuiviin kohtiin. Hoidoksi minulle suositeltiin kolmivaiheista hoitoa. Päänahkaan ennen pesua tulisi levittää syväpuhdistava neste joka auttaisi irrottamaan näitä rasvakertymiä. Sitten kuiviin hiuksiin pitäisi levittää kosteuttavaa shampoota, ja sitten hiljalleen käsin lisätään vettä. Kastelluissa hiuksissa kosteutus ei ilmeisesti olisi niin tehokas. Pesun jälkeen päänahkaan levitettäisiin vielä kosteuttava hoitoneste. Minulle kerrottiin että päänahkani kuivuus johtuu osin siitä että levitän hoitoainetta vain pituuksiin. Tämä oli kyllä mielenkiintoista.

messut2

Kosmetiikkaa sisältävät joulukalenterit ovat viimeisen parin vuoden aikana nousseet purkkifanien suosikeiksi. Messuilta sai ostaa Alessandron kynsilakkoja ja kynsienhoitotuotteita sisältävän kalenterin, muistelen hinnaksi 49€. Alessandrolla oli myös uutuutena ladattava UV-lamppu Striplac-kestolakkauksen kovettamiseen. Sen voi siis kätevästi ottaa mukaan jos haluaa.

babor

Kosmetiikkajoulukalentereista puheen ollen, messuilla oli myynnissä myös hoitolamerkki Janssen Cosmeticsin ihonhoitoampulleja sisältävä kalenteri. Olen nähnyt samanlaisen kalenterin Lahdessa Babor Span ikkunassa viime jouluna ja silloin jo ihastelin että onpa ihanaa luksusta. Baborin tuotteiden maahantuonti on loppunut, ja messuilla loppuvarastoa myytiin erittäin halvalla pois. Kasvovoiteet maksoivat 20€ ja silmänympärystuotteet 15€. Herkän ihon kasvovoiteet houkuttivat kovasti mutta maltoin mieleni.

bernard

Kosmetologien ammattilaispuoli avautui kuluttajille lauantaina klo 14 jolloin rynnin heti tutkimaan tarjontaa. Siellä puolella oli paljon ihonhoitomerkkejä jotka olivat minulle ennestään tuntemattomia. Sunnuntaille jäi vielä kahlattavaa. Bernard Cassieren osastolla oli ihana tutkia tuotteita. Olen tutustunut merkkiin viime aikoina tarkemmin ja käyttökokemuksia on tulossa myös blogiin. Samalla osastolla oli myös Sothys jolta nappasin muutaman kosteusnaamionäytteen mukaan.

revitalash

Kosmetologiosastolla pääsin myös kokeilemaan Yumi-ripsien kestotaivutusta. Kestotaivutuksen saa alennettuun 50€:n hintaan Revitalashia myyvältä osastolta, jossa oli myös Image Skincaren tuotteita. Teen tästä ihan oman postauksen sitten kun pääsen kotiin kameran ääreen, mutta tässä kännykkäkameralla otettu ennen-jälkeen-kuva. Nämä ripset ovat aivan mielettömät, olen erittäin fiiliksissä tästä! Kannattaa ehdottomasti mennä jos vaan pääsette!

yumilashes

Sydämentykytyksiä aiheutti myös L’Occitanen osasto, kun sain sneak peakin joulun kausituotteista. Kiljahtelin innoissani, tuoksumaailma on nimittäin juuri minua. Greippi-raparperi ja sitrus-jasmine! Mielettömän ihania! Tuotteissa oli EdT, vartalovoide ja käsivoide. Nämä menevät todellakin himotuslistalle!

loccitane

L’Occitanella sai seteistä -20% ja kanta-asiakkaaksi liittymällä sai 10ml käsivoiteen lahjaksi. Kannattaa siis sielläkin pistäytyä.

victorias

Yksi messujen suosituimmista osastoista (Essencen lisäksi) oli Victoria’s Secret. Tämän kuvan otin juuri ennen messujen sulkeutumista, sitä ennen pinkille osastolle ei juuri mahtunutkaan sekaan.

herkkuja

Suloinen pinkki teema oli myös Kosmetiikan Karkkikaupan osastolla. Todella hauska messusomistus tämä amme kuplineen!

bodypainting

Messuilla kisattiin bodypaintingissa, maalaukset olivat mielettömän hienoja! Voittajan kruunaamista en harmikseni nähnyt.

edm

Mineraalimeikkimerkki Everyday Minerals on lanseerattu Suomeenkin. Ständillä oli tunkua joten en päässyt tutustumaan näihin sen tarkemmin. Minulla on muutama sample edm:n poskipunista, upeita ja sairaan riittoisia. Täytyy huomenna koittaa päästä tutkimaan tuotteita lisää.

Aikaisempina vuosina Avonin osastolla on saanut vaihtaa vanhan huulipunansa uuteen Avonin punaan. Tänä vuonna huulipuna on vaihtunut ripsiväriksi. Eli vanha ripsari huomiselle mukaan jos haluat kokeilla Avonin ripsaria! Laveran osastolla oli tosi hyvä ota 2 maksa 1-tarjous. Esittelyssä oli vartalonhoitotuotteita ja meikkejä.

fasu

Messuillahan oli toki muutakin kuin kosmetiikkaa. Ruokapuolella pyörähdin ihan nopeasti. Alpro Soyalla jaeltiin ilmaisia jogurttivalmisteita joita toin kaverilleni tuliaisiksi. Itse saan allergisia oireita kyseisistä tuotteista. Fazerin lakritsiständi kiinnitti myös positiivisesti huomioni, kivan näköinen.

kude

Ihana löytö vaate- ja asustepuolelta oli Kude Design. Wear more, buy less-ajatus kuulosti enemmän kuin hyvältä, ja myynnissä olevat vaatteet olivat todellakin vaatekaapin kulmakiviä kuten heidän mekkorekkinsä päässä lukikin. Päädyin ostamaan upean petrolinvärisen Perho-mekon. Erittäin nätti mekko ja vieläpä äärimmäisen mukava päällä. Vaatteiden suunnittelija Outi yhdessä äitinsä kanssa olivat niin mukavia että kohtaamisesta jäi todella hyvä fiilis. Tämän merkin pidän mielessä!

saalis

Tälläisen saaliin kanssa lähdin messuilta. Osan sain bloginäytteinä, osan ostin itse. Essien aluslakka maksoi vain 6€ ja rääkätyn hiuksiston pelastaja Joicon rekku 15€. Katsotaan innostunko vielä huomenna shoppailemaan kuinka paljon…

Kävittekö te messuilemassa? 🙂 Tänään ei kissakuvaa, sorry. Huomenna lähden Tukholmaan, jaksankohan shoppailla siellä vielä paljonkin. Kalliiksi tulee tälläinen miniloma, heh.

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

Essie Sleek Stick So haute!-kynsilakkatarrat

Kynsilakkatarraneitsyyteni meni. Olin saanut nämä Essien Sleek Stick Nail Stickers-kynsilakkatarrat eräältä Purkkis-kollegaltani jo aikoja sitten ja nyt päätin testata. So haute!-sävyiset tarrat ovat oranssinpunaisia kultaisilla pallokoristeluilla. Vähän jouluiset jopa 🙂 Minulle oli syntynyt mielikuva että tälläiset tarrat pysyvät kynsissä todella pitkään hyvinä ja sitähän testasin mielelläni.

Tarra-arkki sisältää 18 kynsitarraa. Itse sain yhdestä tarrasta riittävästi kahteen kynteen, joten minun käytössäni näistä riittää vielä yhteen täyskäteen ja yhteen lakkaukseen jossa laitan muutaman aksenttikynnen jotain muuta. Miksiköhän tarroja ei ole 20 kappaletta?

Kuvat olen ottanut kännykälläni, koska en ole vieläkään saanut sitä kameran laturia. En kuitenkaan malttanut olla taltioimatta tätä kokeilua teillekin 🙂

essie_sleekstick_sohaute

Tarrat ovat helposti käsiteltävää ja paksuhkoa materiaalia. Niiden reunat myötäilivät kynsien muotoa todella kivasti. Leikkasin tarran saksilla irti ja muotilin sen suoraan kahteen osaan. Tarra levitetään puhtaalle lakattomalle kynnelle tasaisesti. Alle ei siis laiteta aluslakkaa. Kynttä pidemmäksi jäänyt tarran osa taitetaan kynnen alle. Yli jäänyt osa viilataan alaspäin suuntautuvin vedoin kynsiviilalla irti. Ja siinä se! Laitoin itse kyllä päälle vielä päällyslakkaa varmistukseksi. Käyttö oli tosi helppoa kun sen vain oivalsi ja kynnet näyttivät kyllä tosi kivalta.

essie_sleekstick_sohaute_after

Tarrat pysyvät tosi hyvin. Kahdeksan päivää maltoin niitä pitää, sitten revin ne irti kynsilakanpoistoaineen kanssa. Siinä vaiheessa kynsissä näkyi jo selkeä kasvuraja ja tarra oli kulunut kärjestäkin. Tarrojen reunat alkoivat myös jo hiukan repsottaa niin että hiukset jäivät sinne väliin. Yksikään tarroista ei kuitenkaan alkanut irtoamaan itsestään. Poistovaiheessa ne kuitenkin irtosivat kokonaisina ja alla oleva liima lähti kynsilakanpoistoaineella helposti.

Mikään uusi juttu nämä tarrat eivät ole. Olen bongannut näitä Sokoksen aletiskilläkin, ja muistelin hinnaksi noin kymmenen euroa. Luulen näiden poistuneen Essien valikoimista, koska en niitä enää Essien sivuiltakaan löytänyt. Mutta vastaavia löytyy myös muilta merkeiltä!

Tälläiset kynsitarrat ovat todella kätevä vaihtoehto silloin kun ei ole halua, taitoa tai aikaa tehdä kynsikoristeluita ja haluaa lakkauksen pysyvän hyvänä pitkään. Näistä ei myöskään nouse hengitykseen mitään lakkahöyryjä joten jos kynsilakan tuoksu ärsyttää nämä voivat olla hyvä vaihtoehto.

Oletteko te kokeilleet tälläisiä kynsilakkatarroja?

P.S. Lumenen punan voitti nimimerkki Mousse / Kivipuuteri-kosmetiikkablogi ja hänelle on ilmoitettu voitosta sähköpostitse 🙂 Lumenen kokoelma ihastutti monia, eikä ihme! Lakkasin näiden tarrojen käytön jälkeen kynnet yhdellä niistä mattasatiinilakoista ja voi jummi se on ihana…!

Viikonloppuna oli mainio sää ulkoilla :)
Viikonloppuna oli mainio sää ulkoilla 🙂

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

Essie kevät 2015: Picked Perfect

Essien kevään lakoista myös toinen nudeäsvy Picked Perfect piti testata. Coronnal Chiciä tummemman sävyinen nudelakka tuo mieleeni vaalean nougatin. Minulla oli kova hinku päästä kokeilemaan Minailsista ostamiani water decals-siirtokuvia joten nyt valkoinen sulka pääsi nougatin kaveriksi. Sekaan töpöttelin Gina Tricotin valkoisella lakalla lisäksi hentoja täpliä dotting toolia apuna käyttäen.

essie_picked_perfect_water_decal_nails

Taas tälläiset todella neutraalit kynnet, mutta Coronnal Chicin tylsyydestä innostuneena pidin näistäkin kovasti. Ja onhan tuo sulka vaan suloinen.

Tässä siis käyttämäni lakat, paitsi aluslakkana käytin Nail Tek II:ta. Tuo Mavalan geelipäälilakka on killerihyvä, kirjoitan siitä oman ylistyslaulun lähiaikoina.

essie_picked_perfect_ginatricot_white_mavala_gelfinish_topcoat

Onko täällä muita mummokalsarikynsiin ihastuneita?

Reissaajat
Reissaajat

Essien ja Mavalan lakat saatu blogin kautta, Gina Tricot ja siirtokuvat ostettu itse.

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram