Syys-lokakuussa loppuneet tuotteet

Muutimme uuteen kotiimme elokuun lopussa. En kesällä ehtinyt postata loppuneista tuotteista ollenkaan, kuvat niistä kuitenkin on otettu joten katsotaan jos jossain kohtaa teen kesä-heinäkuun loppuneiden postauksenkin. Nyt kuitenkin tyhjennän tähän asti kertyneiden loppuneiden varastoni, ja postaan sekä syys- että lokakuun loppuneet samassa postauksessa. Eipä niitä loppuneita niin älyttömästi ollutkaan etteivätkö nämä olisi mahtuneet samaan 🙂

Sellainen sakki. Vielä emme ole muuten aloittaneet pintaremonttiakaan, vaan puuhaa ja rahanmenoa on löytynyt ilman sitäkin. Alkuvuodesta olisi tarkoitus aloitella keittiöstä.

The Body Shop Pink Grapefruit Hand Creamia saa harmillisesti vain näissä 30ml pikkutuubeissa. Ihanan tuoksuista voidetta, jonka koostumus on vähän sellaista silikonimaiselta tuntuvaa. Iholle jää pieni kalvo joka ei kuitenkaan tunnu inhottavalta. Ihan kelpo voide oli, voisin ostaa uudelleenkin. Kissat olivat pureskelleet tuubiin hampaanreikiä joten tätä ei voinut kuljettaa mukana.

Weleda Sea Buckthorn Hand Cream on ollut aikanaan ihan suosikkikäsivoiteeni. Tutustuin tähän todella monia vuosia sitten, jo ennen kuin olin mitenkään kovin tietoinen luonnonkosmetiikasta. Sokoksella sai näitä voiteita kaksi yhden hinnalla jossain alepäivillä. Ihastuin siihen että voide imeytyy ihoon lähes salamana ja jättää kädet äärimmäisen pehmeiksi. Tuoksu on aika voimakas ja se on herättänyt kanssaeläjiltä kommentteja. Ostan tätä aina kun edullisesti osuu vastaan.

Ahava Mineral Hand Cream 20ml* tuli käytettyä pois töissä. Mummomainen tuoksu, en muistanutkaan että tämä oli tämän tuoksuista. Olen siis käyttänyt täysikokoisen joskus kauan sitten. Onkohan tuoksu uudistunut? Täyteläistä voidetta joka tuntui suojaavan ihoa, mutta tuo tuoksu oli kyllä aikamoinen turn off.

L’Occitane Amande Delicious Hands-pikkuvoide on toissavuoden L’Occitane-joulukalenterin peruja. Vähän turhan makea tuoksu makuuni.

Burt’s Bees Cleansing Oil on Kanadan reissun ostoksia toissakesältä. Paksun täyteläistä öljyä joka kieltämättä hiukan kirveli silmissä. Haluan siis poistaa kaiken meikin öljyputsarilla, myös vedenkestävän silmämeikin. En ihan lämmennyt tälle. En tiedä myydäänkö tätä Suomessa, en ole Stockalla Burtin hyllyä tutkinut niin tarkkaan.

Live Clean Fresh Face Daily Cleanser 50ml oli myös Kanadan ostoksia. Olen ihastunut Live Cleanin kasvonaamioon, ja olen sitä käyttänyt muutamankin tuubin. Naamion olen alunperin bongannut Tallinnan Kaubamajasta. Tämä vaahtoputsari oli käytössäni kakkosvaiheen putsarina. Ei ihmeellisempää sanottavaa, ihan ok. Vaahdot ovat minulle jotenkin vähän tylsiä.

Ekopharma Herukka Sensitive Hoitoseerumi* oli ohuehkon geelimäistä seerumia, joka tuntui tosi ohuelta iholla. Ei mikään tehokostuttaja, mutta toi iholle kivasti pientä extraa. Ekopharmoista on postaus tekeillä, olen merkin Tyrni-shampoota käyttänyt kesästä asti ja se on ollut ihan mainio.

Dabba Baltic Sea Spray 30ml on Jolie Boxin tuomisia. Oli kiva, ja voisin käyttää enemmänkin. Käytän suolasuihketta nykyään ihan päivittäin kun olen siirtynyt sleekin suorasta hiustyylistä rennon sekaiseen luonnontaipuisuutta korostavaan lookiin. Dabban kasvoille tarkoitetut kukkaisvedet ovat myös ihania, ostin niitä juuri I love me-messuilta lisää.

Caudalie Premier Cru The Eye Cream 7ml tuli osana Caudalie-tutustumissettiä jonka myös ostin Kanadasta. Tuubi on tosi ylellisen oloinen, mutta en oikein lämmennyt tälle silmänympärysvoiteelle. Se ei oikein tehnyt mitään sen ihmeellisempää, ja lopulta kun tuote (varmaan vanhennuttuaan) alkoi rullautumaan iholla, siirsin sen mappi ö:hön.

Weleda Wild Rose Smoothing Eye Cream* on aika kulahtaneessa kunnossa. Se johtuu siitä, että tämä oli reissupussukassani matkakosmetiikkojen joukossa. Perushyvä silmänympärysvoide, joka toimi sekä aamu- että iltakäytössä. Tästä meni päiväys jo aikoja sitten joten siivosin tämänkin pois.

Guerlain Les Voilettes Mineral-irtopuuteri on ollut käytössäni kesästä 2014 asti. Huh! En olisi tätä muistanut ellen olisi voinut luntata tästä postauksesta. Oli hyvä irtopuuteri, kun vain totuin tuohon voimakkaaseen Guerlainille ominaiseen tuoksuun. Tämä toi pientä peittoa ja samalla ihanan kuultavan ja valoaheijastavan loppusilauksen. Nyt korkkasin käyttöön blogin kautta saadun Joe Blascon irtopuuterin joka on selvästi mattaisempi. Kullanhohtoisasta rasiasta on vähän haastavaa ottaa mitään kovin edustavia kuvia, joten saatte ihailla kuvajaistani jota en ala muokkaamaan pois 😀

NARS Smudge Proof Eyeshadow Base on myös jo useamman vuoden vanha. Kaavin tämän aivan totaalisen loppuun. Hyvin toimiva luomivärinpohjustaja, mutta jatkossa suosin UDPP:a paremman saatavuuden vuoksi.

Pai Echium & Argan Gentle Eye Creamin näyte tuli Jolie Lux boxin mukana. Oli oikein miellyttävä silmänympärysvoide, ihanan täyteläinen mutta sopi myös meikin alle.

Siivosin kaapistani muutamia vanhentuneita meikkejä myös.

Kubiss Lipstick 39 Rouge* on saanut oman postauksensa yli kaksi vuotta sitten, joten se jo kertonee että ikää on riittävästi. Tämä oli uutenakin vähän kökön tuoksuinen eikä aika ole parantanut sitä. Pakkaus oli aika köpöinen, en uskaltanut kuljettaa tätä juurikaan mukana.

Youngblood Lipstick Dragon Fruit* taas on ollut auki vain reilun vuoden mutta koostumus ja tuoksu tuntuivat muuttuneen joten heitän tämän pois. Youngblood-postaus täällä. Merkin mineraalipohja on ollut viimeisen vuoden eniten käyttämäni meikkipohja, ja purkki on kulunut vasta puolilleen. Riittoisa ja mahtavan peittävä pienellä vaivalla!

Lavera Natural Concealer Light* jäi muistaakseni kertakokeiluun. Ei sulautunut iholle nätisti, joten unohtui meikkipakkiin ja päiväys meni ohi.

Näkyikö tuttuja tuotteita joukossa? 🙂

Pikkuneidin 1-vuotissynttärit ovat ensi viikolla! Huh miten aika on mennyt!

*tuote saatu blogin kautta.

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

Kesäkuussa loppuneet tuotteet

Heissulivei! Loppuneiden listausta taas tiedossa. Kesäkuussa loppuneiden joukkio oli pieni mutta sitäkin parempi.

Katsotaanpa tarkemmin.

Mádara Nokkonen Daily Defence-voide 15ml tuli Nokkonen-suihkeen mukana. Pidin tästä enemmän kuin Pihlaja-voiteesta, koska tämä ei jättänyt sävyä iholle ja imeytyi jotenkin paremmin. Käytin pääasiassa yövoiteena. Voisin ehkä ostaakin uudelleen!

Caudalie Vinosource Moisturizing Sorbet 10ml oli viime kesän Kanadan ostoksia. Odotin tätä ihan innolla mutta en sitten kuitenkaan hurmaantunut tästä voiteesta. Enkä oikein tiedä miksi, ihan ok tämä nimittäin oli. Taisi olla liian suuret odotukset. Hauska koostumus oli, sellainen vähän kokkareisen oloinen 😀 Jätti ihon raikkaan ja kosteutetun tuntuiseksi.

philosophy purity made simple 90ml* kulki mukanani reissukassissa. En pitänyt tästä putsarista juurikaan. Se tuoksui alkoholiselle ja sai ihoni punoittamaan ehkä enemmän kuin normaalisti. Poisti meikit kuitenkin riittävän hyvin. Tuoksu tässä varmaan eniten loppujen lopuksi tökki.

L’Anza Healing Remedy Scalp Balancing Cleanser on ollut lempishampooni nyt jo kohta pari vuotta. Postaus täällä. Nyt kuitenkin kokeilen siirtyä käyttämään luonnonkosmetiikan shampoita. Kampaajani ehdotti tätä kun kerroin että päänahkani kutisee erityisesti saunan jälkeen vaikka laittaisin mitä päänahanhoitonesteitä sitä rauhoittamaan. Ekoshampoolinjalla on menty kohta kuukausi ja ihan hyvin on toiminut, kutinaa ei ole ilmennyt. Yritän väsätä postausta aiheesta myöhemmin!

L’Anza Kerating Healing Oil Conditioner oli ehkä hiukan turhan tuhtia lasimaiselle hiukselleni, mutta onhan tämä oikein mainio tuote. Huonokuntoisen hiuksen pelastus! Sarjan naamio on käytössäni ja siitä olen pitänyt kyllä myös.

Dolce&Gabbana Dolce Perfumed Shower Gel oli kyllä varsinainen riippakivi. Tämä tuli Dolce-tuoksun kanssa setissä enkä meinannut millään saada tätä käytettyä. Suurin syy oli varmaan hankala puteli. Auki ruuvattava korkki ja iso suuaukko josta hulahti liikaa kerralla olivat liian ärsyttäviä että olisin halunnut tarttua tähän. Käsisaippuapulloon päätyivät jämät lopulta että sain tämän pois pyörimästä. Vähän oli voimakas parfyymintuoksu käsisaippuaan, heh 😀

Mossa Intense Nutrition Body Oil-Infused Nourishing Body Lotion* vilahti blogissa jo aiemmin, tämä on tosi kiva voide. Alennuksesta voisin ehdottomasti ostaa uudelleen.

Equate Deep Cleansing Nose Stripsit ovat Kanadan reissun ostoksia, eivätkä olleet hääppöisiä. Halvemmat Biorét toimivat paremmin. Olettekos muuten huomanneet että Biorén ihonhoitotuotteet ovat rantautuneet myös Sokoksille, aika kivaa!

Shiseido Eyelash Curler Pad-paketti meni taas, kyllä on kallista muovia ja ärsyttää aina vaihtaa näitä. Mutta muun merkkiset eivät ole yhtä hyvät kuin alkuperäiset 🙁

Burt’s Bees Doctor Burts’s Herbal Blemish Stick on aivan iäisyyden vanha ja löysin sen kylppärin kaapin reunan alta sitä siivotessani. Muistaakseni ihan jees finninnujertaja, sellainen roll-on-päinen teepuuöljylitkuhan tämä oli.

Tänä kesänä on kissan ulkoilutusta harjoiteltu myös näin 😀 Kissa valjaissa toki.

*tuote saatu blogin kautta.

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

Toukokuussa loppuneet tuotteet

Elossa ollaan! Miehen kesälomalla on tullut oltua reissun päällä niin että on hiukan postausväli venähtänyt. Nyt kurkataan viime kuussa loppuneiden tuotteiden arvostelut, niitä kertyikin aika mukavasti. Minuun on iskenyt kauhea purkkienvähennysvimma, omakotitalokuume alkaa nimittäin pikkuhiljaa konkretisoitua ja ennen muuttoa on aina mukavaa saada kannettavat tavarat minimiin.

Sellainen tyhjien pakkausten porukka! Monta suosikkia joukossa. Loppuun kului myös peräti neljä käsivoidetta, jes!

Weleda Almond Sensitive Skin Hand Cream oli oikein miellyttävä tuote. Kosteutti riittävästi ja imeytyi myös hyvin. Tässä ei kuitenkaan ollut mitään ihan niin tajunnanräjäyttävää että juoksisin oitis ostamaan lisää. Kierrekorkki on myös käytössä epäkäytännöllisempi kuin flippikorkki. Mutta hyvä tuote oli! Ostin tämän alennuskupongilla tuplapakkauksessa joten hinta jäi varsin edulliseksi.

Lush Love and Light Hand Cream* tuoksui niiiin ihanasti nerolilta, mutta hitto vie että tuo purkki on hankalan oloinen käsivoidekäytössä. Ei tähän sitten tullut tartuttua, ja tuote jäi pölyyntymään. Nimensä mukaisesti aika light, ei ihan riittänyt käsien kuivuuskriiseissä. Minulla on muuten näitä purkkeja kertynyt nyt riittävästi että saan seuraavalla Helsingin reissulla hakea yhden tuorenaamion niillä, kivaa! Viisi tyhjää puhdasta Lush-purkkia kun palauttaa niin saa sellaisen.

Lavera Basis Sensitiv Handcremen tuubi näyttää kovia kokeneelta ja niin se onkin. Luottotuote on pyörinyt mukana käsilaukussa, autossa ja kotona. Tätä ostan aina uudelleen!

Greenscape Organic Lavender Wood Hand Creamin* tuoksu ei nyt aivan ollut mieleeni. Itse voide oli perushyvää, enemmän täyteläistä kuin nopeasti imeytyvää. Bongasin nämä kympillä alennuksesta Sokoksella ja meinasin jo ostaa mintuntuoksuisen. Olen minttutuoksua fiilistellyt käsisaippuapullollisen verran ja se oli kyllä hurmaava. Jätin nyt ostamatta, purkkienvähennysvimmassani. Näissä Greenscape Organicin tuotteissa on ilahduttavan korkea luomuainesosien osuus ja ovat siis luonnonkosmetiikkaa.

LV Kosteuttava Misellivesi 3 in 1* oli tosi hyvä! Tuotteessa lupaillaan kosteutusta ja emulsiopohjaa, mutta syy miksi tästä kovasti pidin oli se että tämä ei kyllä jättänyt mitään tuntua iholle. Puhdisti hellästi eikä ärsyttänyt, eli teki sen mitä pitikin. Ostaisin uudelleen, peukku ylös!

REN Rosa Centifolia Cleansing Gel oli yllätyksekseni tosi tylsä tuote. Oli ihan työn ja tuskan takana saada tämä loppumaan, oli hengaillut suihkuhyllyssäni jo aivan yliaikaa. En oikein tiedä mikä tässä niin kovasti mätti mutta en vain lämmennyt. Ihoni tuntui myös punoittavan tämän käytön jälkeen enemmän vaikka tuntuikin ihan hellävaraiselta.

Lavera Firming Day Cream* oli käytössäni koko kevään. Voide on todella täyteläistä mutta imeytyi ihmeen hyvin. Talvella tämä ei ihan riittänyt ja nyt kesällä olisi ollut liian tuhtia, eli sellainen välikausivoide omalle ihotyypilleni. Täyteläisyydestään huolimatta oli oikein hyvä tuote meikin alle eikä ihoni kiillellyt liiemmin. Pumppasin tätä pieneen purkkiin reissukassiini ja purkissa voide paksuuntui aika nopeasti. Ilmatiivis pumppupullo on siis varmasti vähentänyt säilöntäaineiden tarvetta mikä on vain hyvä.

Dabba Peppermint Floral Water 50ml oli mukava tuttavuus. Erinomaisen hienojakoinen sumu, eikä vesi kirvellyt silmiäni kasvoille suihkiessa. Dabban kukkaisvesiin tulen varmasti tutustumaan myöhemmin lisää. Käytän näitä suihkeita puhtaalle iholle ennen hoitotuotteita.

Caudalie Beauty Elixir 30ml oli kieltämättä vähän pettymys. Tätä on suitsuitettu niin paljon eikä tämä ollut mielestäni mitenkään ihmeellistä. Yllätyin että tuote oli piparminttuisen oloinen, rauhoittavaa efektiä kun luvattiin. Tässäkin oli hyvä sumu. Tuote kirveli silmiäni jos sitä joutui luomille ja kyllähän sitä joutuu jos kasvoille suihkii. Ei jatkoon, kallistakin vielä.

Lavera Gentle Body Wash with Organic Almond Milk & Organic Honey* tuoksui makeasti hunajalta, ja tuoksu sopi mielestäni tosi hyvin talveen. Laveran suihkugeelien uudistuneet pakkaukset ovat kauniin värikkäitä. Itse suihkusaippuakin vaahtosi pesupuffissa mainiosti ja jätti ihon pehmeän puhtaaksi. Korkkiin kerääntyi vettä mikä ärsytti.

Lierac Phytolastil Soluté*-arpigeelistä tulossa juttua myöhemmin. Imeytyy nopsaan mistä plussaa!

Dove Deep Care Body Lotion 500ml:n ostin Tuurin kyläkaupasta jo muutama kesä sitten, ja iso tonkka unohtui hyllylle pölyyntymään. Turhan kevyttä makuuni, boostasin tätä öljyillä. Olen iloinen että loppui vihdoin.

 

L’Occitane Verbena Shower Gel 30ml tuli aikanaan Lokki-Tanen joulukalenterista. Tämä kulki mukanani uimahallissa. Ihan kiva ja hyväntuoksuinen suihkugeeli oli. Hinnan vuoksi tuskin hankin isoa pulloa.

Evo Ritual Salvation Conditioner 50ml* siloitti hiuksia tehokkaasti. Ihan pätevä hoitsikka ja pullo oli persoonallisen kulmikas, kuten evolla tuppaa olemaan.

Everyday Minerals Base Neutral 1* on talvisävyni, tähän vuodenaikaan ottaisin jo piirun tummempaa. EDM:n pohja ei peittänyt ihan riittävästi minun makuuni, tätä sai kerrostaa enemmän kuin muita mineraalipohjiani. Postaus EDM-pohjista täällä. Olen nyt jämähtäyt suosimaan Youngbloodin mineraalipohjaa, se on niin nopea ja kätevä peittävyydessään.

Viime kuun loppuneet olivat siis siinä. Olette saattaneet myös huomata että tässä kuussa en ole postannut Jolie boxista. Puolen vuoden tilaukseni oli loppunut toukokuun boksiin enkä ollut tätä muistanut, olin jotenkin naiivisti siinä uskossa että Jolie muistuttelee perään niinkuin viimeksikin. Kesäkuun boksin sisältö olisi onneksi ollut itselleni vähän turhake, koska ainoa kiinnostava tuote (aurinkosuoja) löytyi jo hyllystäni. En nyt oikein tiedä uusisinko tilausta heinäkuulle, piheys iski päälle. Olen saanut bokseista paljon iloa ja olen löytänyt monia hirmu hyviä tuotteita, mutta kyllä (uusi korkeampi hinta) 139€ nyt vaan kirpaisee varsinkin kun hyllyt notkuvat tuotteita ennestäänkin. Toki yksi tärkeä aspekti tähän on se, että tykkään postata bokseista tänne, ja boksin tultua tulee väkisinkin järjestettyä itsensä bloggaamaan. Voi olla että pidän pari kuukautta taukoa ja syksymmällä jatkan tilausta. Töihin paluun aikaan sitä kosmepiristystä ehkä taas kaipaa 😀

Myös Marilyn pääsi nauttimaan kesälomasta!

*tuotteet saatu blogin kautta.

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

Kanadan reissun kosmeostokset

Helou! Elossa ollaan (ja yhtenä kappaleena), ja jetlagkin alkaa pikkuhiljaa helpottaa. Laukut on purettu ja on aika esitellä ostokset. Vaatteita en sattuneesta syystä juuri ostellut, saatika kenkiä, yhden pitkään etsinnässä olleen mustan trikookynähameen löysin äitiyskaupasta ja vauvalle toki ostin jonkun verran matkamuistovaatetta. Eli kosmetiikka oli se mihin pääsin shoppailuhimojani purkamaan.

kanadaostokset_1

Matkustin Kanadaan roller derbyn MM-kisojen vuoksi, mutta onnistuin silti haalimaan aikamoisen kasan tuliaiskosmetiikkaa. Muutama täsmäisku riitti, olen ilmeisen tehokas 😀 Tuotteet ostin Heathrown lentokentän Bootsista, sekä Kanadan Sephorasta, Walmartista, Dollaramasta ja MACin tiskiltä. Kanadassa veloitetaan 5% arvolisäveroa hyllynreunahinnan päälle, ja olen ilmoittanut hinnat verollisina. Kanadan kurssi euroon nähden on nyt noin 0,7 joten sen mukaan muunsin euroiksi, jos jotakuta hintataso kiinnostaa. Kiinnostaako teitä muuten lukea siitä mitä kaikkea teimme Kanadassa ja millainen matkakohde Calgaryn ja Banffin alue on? Jos asia kiinnostaa, voin kirjoitella, tähän postaukseen ei juuri muuta mahdu kuin nämä shoppailut.

Tässä näkyvissä koko reissun kosmeostossaldo.

kanadaostokset

Lentojen vaihdon aikaan Heathrowlla minulla oli hyvin aikaa käydä Bootsissa vähän shoppailemassa.

Sleekin tuotteet olivat ota 3 maksa 2, ja hetken himon vallassa napsin mukaan kolme sävyä Matte Me Ultra Smooth Matte Lip Creameista. En ole aiemmin kokeillut mitään edullisen Sleekin meikkejä, erityisesti luomivärit ovat olleet suosittuja. Nythän niitä saa Suomesta Citymarketeistakin. Kädelle swatchattuna nämä punat tuntuivat kestävän hankausta ilmiömäisesti. Korkkasin kirkkaanpunaisen jo reissussa, ja totesin tämän kuluvan pois rapisemalla. Punahiukkasia päätyy ruokaan ja juomaan ja puna häviää tarkkarajaisesti huulilta. Lisääminen on kuitenkin helppoa ja puna tuntuu huulilla ihan hyvältä (mattamaalit saattavat usein tuntua kuivilta ja kiristäviltä). Punat maksoivat 4,99£ (5,92€) kappale eli kolmen satsi oli yhteensä 11,84€.

kanadaostokset_boots

Samalla Boots-reissulla ostin myös huulipunaa kiinnittävän Lipcote Lipstick Sealerin, joka on ilmeisesti varsinainen klassikkotuote. Edullinenkin se oli, hintaa vain 3,69£ eli 4,38€. Nappasin mukaan myös alennuksessa olleen Sancturaryn Ultimate Cleansing Oilin. Se maksoi vain 7,99£ eli 9,48€, normihinta oli 12£ eli 14,24€. Rakastan puhdistusöljyjä ja testailen niitä mielelläni. Sen huomaatte vielä myöhemmin tässä postauksessa, tämä ei nimittäin suinkaan ollut ainoa puhdistusöljy jonka kärräsin reissusta mukaani.

kanadaostokset_sephora

Kanadaan päästyämme Sephora-käynti oli kyllä hartaasti odotettu ja sain suorittaa sen varsin kiireesti. Ehkä ihan hyvä etten jäänyt sinne haaveilemaan sen enempää, täsmäiskukin tuli aika kalliiksi… Sephoran löysin hotellimme lähellä sijaitsevasta Chinook-kauppakeskuksesta. Pääsin siellä shoppaamaan sillä aikaa kun miehet olivat testailemassa rataa, muutenhan olin kisahumussa kaiket päivät mukana.

caudalie_set

Caudalíe on kiinnostanut minua jo iät ja ajat. Sekä DIXI-Helena että Kissis-Heini ovat ylistäneet tuotteita, ja olen lukemattomat kerrat klikkaillut Caudalíen tuotteita ostoskoriin mutta jättänyt tilaamatta. Nyt Sephorassa tuli vastaan 40,95$:n (28,66€) hintaan viiden kokeilukokoisen tuotteen setti joten päätin vihdoin kokeilla. Mukana aiemmin mainitsemieni bloggaajien suosikit Beauty Elixir-kasvosuihke ja Vinosource-kasvovoide. Lisäksi mukana on misellivesi, puhdistava naamio ja silmänympärysvoide. Setin arvoksi mainitaan 89$ joten kai tätä jonkinlaisella säästämiselläkin voi perustella 😀 Kun vihdoin raaskin niin olen tästä intona! Säästin korkkaamisen kotiin.

katvond_tattooliner

Kat von D:n meikkejä olen katsellut jo jenkeissä mutta en silloin löytänyt mitään minua kiinnostavaa. Nyt kuitenkin halusin testata jotakin, ja valikoin mukaan One of Beauty’s Daughters-Hennan suositteleman Tattoo Liner-eyelinertussin (24,15$ eli 16,90€) ja Lock It Foundation-meikkivoiteen sävyssä Light 42 Neutral (44,10$ eli 30,87€). Päivä ostokseni jälkeen Kat ilmoitti Instassa että uudistunut versio Lock Itistä on nyt lanseerattu ja jäin käsitykseen että olen ostanut vielä sitä vanhaa. Minulle jäi hiukan epäselväksi mikä meikkivoiteessa on muuttunut, jokin ainesosa oli kai lisätty?

katvond_lock_it

Ostin tämän full coverage-meikkivoiteen talvea varten, aiemman suosikkini Shiseidon Radiant Lifting Foundationin sävyä O00 kun ei tunnu enää saavan yhtään mistään (paitsi että tätä kirjoittaessani oivalsin kurkata elevenin ja siellä sitä on!). Talvisin naamani usein punoittaa pahasti ja tarvitsen tehokkaasti peittävän meikkivoiteen. Katsotaan miten Lock It käyttäytyy pintakuivalla iholla. Meikkivoiteen puteli on mielestäni tosi päheä 🙂

Sephorasta ostin myös loppuvan tilalle hyväksi havaitun Tarte Amazonian Clay Full Coverage Airbrush Foundationin sävyssä Fair-Light Neutral. Ostin tätä toissakesänä jenkeistä ja olen tykännyt kesäkäytössä kovasti! Talveen tämä sävy on hiukan liian tumma mutta kesään passeli. Tämä kontrolloi myös kiiltoa tehokkaasti.

tarte_amazonian_clay_full_coverage_airbrush_foundation___

Tarte on Euroopasta käsin tosi hankalasti saatavilla joten ostin tämän varastoon ihan vain siksi. Ei sitä edellistä kovin paljon jäljellä enää olekaan, loppunee ennen syksyä. Tuote maksoi 49,35$ eli 34,55€. Hintaeroa USA-Sephoraan oli näköjään noin 5€ USA:n hyväksi. Olen arvostellut Amazonian Clayn aiemmin täällä.

Chinookista löytyi myös MAC-tiski Hudson’s Bay-kaupan yhteydestä. Olin tehnyt mielessäni MAC-ostoslistaa aiemmin mutta tiskille päästyäni piheys ja hajamielisyys iski ja päädyin ostamaan vain Vamplify Lipglossin sävyssä What’s Going On?.

mac_vamplify_lipgloss_whats_going_on

Olen ihan tosi pihalla MACin tuotteista ja kokoelmista, joten voi olla että olen missannut nämä Suomessa koska tuolla tutustuin Vamplify-kiiltoihin ensi kertaa. Olen todella tehokkaasti vieroittunut huulikiilloista, mutta tämä superpigmenttinen kiilto ihastutti. Sävy pysyi stain-tyyppisesti huulilla vielä ruokailunkin jälkeen. Kiilto maksoi 25,20$ eli 17,64€.

Walmartissa kävin shoppaamassa kosmea kahteen otteeseen, siellä sitä valikoimaa sitten olikin. Tälläisen läljän verran antauduin houkutuksille.

kanadaostokset_walmart

Kanadalainen Live Clean on ihastuttanut minua aiemminkin, olen ostanut sarjan puhdistavaa kasvonaamiota jo kahdesti Tallinnan Kaubamajasta. Halusin ehdottomasti tsekata valikoimaa valmistusmaassa lisää, ja tämä neljän matkakoon setti olikin juuri sitä mitä kaipasin.

kanadaostokset_liveclean

Fresh Face-ihonhoitotuotteista koostuva setti sisältää vaahtomaisen puhdistusaineen, rauhoittavan kasvovoiteen, kuorintavoiteen ja yövoiteen. 98% ainesosista on kasviperäisiä ja INCIt ovat mieluisaa luettavaa. Pakkaukset ovat aika reilun kokoisia, putsari 50 ml, voiteet 30m ja kuorinta 20g joten näistä ehtii kyllä saada mielikuvan toimivuudesta. Jos ihastun, lisää saa onneksi Tallinnasta 🙂 Setti kustansi 9,95$ eli 6,90€. Huokea!

Katy Perryn yhteistyö Covergirlin kanssa on mennyt minulta aivan ohi, ja bongasin söpöt Katy Kat Matte-punat ekaa kertaa. Mukaan valikoitui sävy Kitty Perry ja puna maksoi 8,89$ eli 6,22€. Näistä oli testeritkin mistä swatchailla, ei mikään itsestäänselvyys tuolla päin maailmaa! Tätä olen käyttänyt jo parina päivänä tällä viikolla ja olen totaalisen ihastunut. Ihanan pehmeä huulilla vaikka onkin mattapuna.

kanadaostokset_walmart_punat

Maybellinen uudet Vivid Matte Liquid-punat lanseerataan Suomessa (käsittääkseni) elokuussa, ja matkani päätyttyä bongasin näitä monen suomalaisen kauneusbloggaajan somessa. Tätä upeaa lilaa sävyä 45 Vivid Violet ei valitettavasti vielä Suomeen saatu, sävyvalikoima näytti klassisilta perussävyiltä. Nämä kohdatessani Walmartissa en ollut kuitenkaan punista koskaan kuullut ja innostuneena halusin heti testata. Maybellinen puna maksoi 11,50$ eli 8,05€.

Myös Revlonin hyllystä mukaan lähti nestemäinen mattapuna, Ultra HD Matte Lipcolor sävyssä 605 Obsession. Tämän litteä mattainen pakkaus on minusta jotenkin tosi sleek ja kiva. Puna maksoi 10,46$ eli 7,32€.

Mustapäälaastarifanina halusin täydentää laastarivarastoitani, ja nyt näitä onkin pariksi vuodeksi eteenpäin.

kanadaostokset_Laastarit

Hyväksi havaitun Biorén 14 laastarin pakkaus jäi hyllyn reunalla odotelleen 2$ alekupongin kanssa maksamaan vain 8,89$ eli 6,22€ kun läheisessä Coop-ruokakaupassa sama maksoi yli 15$. Ostin myös halpikselta näyttävän Equaten Deep Cleansing Nose Stripsejä, 8 laastaria maksoi 8,15$ eli 5,70€.

kanadaostokset_walmart_2

Halvan hinnan innoittamana ostin Rimmelin Wonder’Lash Mascara WP:n, se kustansi vain 7,33$ eli 5,13€. Mielenkiintoista testata tätä!

Burt’s Beesin huulivoiteet ovat USA:n kulmilla selvästi suomihintoja halvempia, ja ostin äidilleni tuliaisiksi Honey-huulirasvan (5,23$ eli 3,66€) jonka ehdin jo antaa hänelle ennen kuvan ottamista. Itselleni ostin sävyllisen Tinted Lip Balmin sävyssä Rose, hinta 6,26$ eli 4,39€. Burt’s Beesin huulirasvat ovat kyllä pitkäaikaisia suosikkejani, Suomessa niitä myy ainakin Kicks.

Raskausmahaan ihohoitoöljyjä uppoaa kahmalokaupalla. Olen käyttänyt pari 60ml pulloa Bio-Oilia ja se loppuu niin nopeasti aina että täydensin varastoon tälläisen 200ml pullon. Suurin Suomessa näkemäni Bio-Oil on 125ml ja se maksaa Sokoksella muistaakseni vajaa 20€. Kanadassa tämä 200ml maksoi 28,31$ eli 19,82€. Ostin myös Palmer’s Cocoa Butter Formulan Massage Cream for Stretch Marks-voidetta. Se maksoi 6,26$ eli 4,38€.

kanadaostokset_walmart_body

Curelin vartalovoiteita ostin jo ekalla USA-reissullani kahdeksan vuotta sitten. Nyt mukaan pääsi Curel Fragrance Free Original Lotion, iso 480ml tonkka maksoi 7,84$ eli 5,49€.

kanadaostokset_cleansingoils

Puhdistusöljyä löytyi Walmartistakin. Ostin innoissani sekä Burt’s Beesin Cleansing Oilin (16,76$ eli 11,74€) että Palmer’s Cocoa Butter Formulan Skin Therapy Cleansing Oilin (8,36$ eli 5,85€) . Menee hetki että pääsen näitä korkkaamaan, haluan käyttää suihkussa puolillaan olevan TBS:n kamomillaöljyn ensin pois.

eos_cucumber_hand_lotion

Juuri ennen kotiinlähtöä kävin lentokentän läheisessä Dollarama-halpakaupassa ja sieltä bongasin EOS:n minikokoisen 44ml Hand Lotion Cucumberin hintaan 2,62$ eli 1,84€ joten täytyihän se ostaa testattavaksi. EOS:t taitavat Suomessa olla aika paljon arvokkaampia?

Sellaiset olivat Kanadan kosmetiikka-apajat, aika paljon samoja merkkejä kuin USA:ssakin. Miltä saaliini näytti? Kiinnostaako Kanada?

Tänään kissakuvan sijaan koiranpentu, veljeni hauvavauva Tyty joka kotiutui juuri reissuun lähtiessämme
Tänään kissakuvan sijaan koiranpentu, veljeni hauvavauva Tyty joka kotiutui juuri reissuun lähtiessämme!

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram