Kosmejoulukalenteri tilattu!

Terkut sängyn pohjalta, täällä flunssan kourissa poden. Pakko oli heti tänne blogin puolelle kännykällä hihkaista kun huomasin että kauneuden verkkokauppa Elevenin oma kosmetiikkaa sisältävä joulukalenteri on juuri tullut myyntiin! Tilasin jo omani ja onhan tätä odotettukin.

Mietin tämän ja lookfantasticin kalenterin välillä mutta Elevenin kalenteri voitti hulppeudellaan. Luukkuja on 25 ja tuotteiden yhteisarvon luvataan olevan yli 500€! Eli parikymppiä per tuote. Siinä on jo mitä luultavimmin runsaasti täysikokoisiakin tuotteita. Hintaa tällä on 145€ mikä on toki ihan sikana mutta pakkohan tämä silti on saada. Luulen että loppuvat varsin nopeasti.

Aiempina vuosina minulla on ollut The Body Shopin, L’Occitanen ja Baremineralsin kalenterit. Niissä kaikissa iski vähän sellainen brändiähky kun kaikki tuotteet olivat samalta merkiltä. Siksi halusin tänä vuonna sellaisen missä on paljon eri merkkistä kamaa. Elevenin kalenterin brändejä ovat mm. Lancôme, Sigma Beauty, Clarins, Sensai, Yves Saint Laurent, Biotherm, OPI, Elizabeth Arden PRO, Swiss Clinic, Decléor, Elemis, Babor, Akademikliniken Skincare, Mario Badescu, Efva Attling, Kérastase, Balmain, Skin79, bareMinerals, GUCCI ja Elizabeth Arden.

En malta odottaa joulukuuta!

Elevenin kalenterin voit tilata täältä.

Tänä vuonna aika monet valmistajat ovat (vihdoin viimein) heränneet siihen että kuluttajat tykkäävät näistä kalenterista. Sekä Lumenen että Kiehl’sin kalenterit jäivät hiukan kaivelemaan mutta en usko että Eleven tuottaa pettymystä.

Onko teillä jo joulukalenteri hankittuna?

Postaus sisältää mainoslinkin.

Helmikuussa loppuneet tuotteet

Viime kuussa tyhjeni niin hyvä läjä purnukoita että helmikuun tulos oli laihanlainen. Olen muuten huomannut että minulla on nyt kauhea hinku käyttää hyllyissä olevat tuotteet pois. Suihkusaippuahyllyä katselin suihkussa sillä silmällä että nyt tehokäytän nuo yksi kerrallaan pois ja ostan jotain kivaa tilalle.

Niitä suihkusaippuoita tyhjenikin kaksi pientä, mutta myös vartalotuotteita ja yksi hiustuote.

Nämä molemmat Lushit ovat joululta 2015. Jaiks! Ihan hyvänä pysyivät loppuun asti.

Snow Fairy 100g* on kulttimainetta nauttiva makean karkkisen tuoksuinen suihkugeeli. Tykkään Lushin suihkareista, ne ovat tiiviitä koostumukseltaan ja siten riittoisia, ja ne myös vaahtoavat runsaasti. Puhumattakaan herkullisista tuoksuista. Vähän harmitti että SF:n kimallehileet vajosivat pullon pohjille aika nopeasti eivätkä sieltä enää nousseet. Ostanen tätä lisää kyllä taas jouluna.

Lush Celebrate tuoksui ihanasti appelsiinille ja ostin sen lähinnä tuoksun vuoksi. Vartalovoiteena tämä oli tosi tuhti. Lähinnä korppusääreni jaksoivat imeä tämän kunnolla, käsivarsille tämä vähän jäi pyörimään. Jäin säästelemään kallista voidetta kunnes parasta ennen-päiväys häämötti ja sitten otin tämän tehokäyttöön. Järkevää toimintaa eikö vaan… Viime joulun kausituote suihkugeeli Bubbly tuoksuu onneksi lähes identtiseltä kuin Celebrate, ja sitä minulla on vielä käytössä. Minun oli todellakin tarkoitus postata joulu-Lusheista mutta niitä oli niin paljon ja lannistuin postauksen vaatimasta työmäärästä jo etukäteen, jäi siis kertomatta. Sori.

Moroccanoil Heat Styling Protection on vakkarituotteitani, näitä olen kuluttanut loppuun jo useampia. Kokemukseni mukaan vähiten korputtava suihke rautojen alle, tai siis tämä ei korputa ollenkaan. Tätä en vaihda. Postaus kolmen vuoden takaa täällä.

Bio-Oil 125ml on tullut tutuksi viimeisen vuoden aikana. Arvet on ja pysyy mutta jaksan toivoa että näillä arpiöljyillä on joku pieni vaikutus.

Urtekram Aloe Vera Hand Soap oli ihan perushyvää käsisaippuaa, ja on vielä luonnonkosmetiikkaakin. Tuon putelin muodon vuoksi en tätä kuitenkaan enää osta. En kästä tämänmuotoisia käsisaippuoita. Tasaiselle pinnalle kerääntyy saippuaa ja vettä kun sulavalinjaisemmasta ne tippuisivat lavuaarin reunalle putelin sijaan tai vähintäänkin valuisivat kunnolla pois. Ihmettelen myös sitä miksei tähän saa täyttöpusseja, eikös se sopisi tähän luonnollisuuteen?

This Works Reviving Shower Gel 30ml oli tuliaisia hotellista, jossa yövyimme Tukholman lentokentällä Kanadasta tullessa. Ihanan tuoksuinen oli. Tämä oli mukana synnärilläkin, ah mitä muistoja. Tuo ei ollut sarkasmia! 😀

L’Occitane Foot Cream 10ml tuli toissajoulun Lokki-Tane-joulukalenterista. Kylläpä minua muuten huvitti kun löysin alkuvuodesta kirjahyllystäni minigrip-pussin jossa oli koko L’Occitane-kalenterin sisältö. Olin ajatellut että jos ne tarvitsee vielä koota yhteen jotain blogipostauksen yhteiskuvaa varten ja sinne kirjahyllyyn sitten unohtuivat. Vuodeksi. Tuntui ihan joululta saada iso pussukka täynnä söpöjä pieniä rasvoja.

Tämä jalkavoide oli mukava kaveri, olen käyttänyt tälläisen minin aiemminkin enkä kuitenkaan pitänyt siitä silloin yhtä paljon kuin nyt. Tämä imeytyy nopeasti mutta hoitaa hyvin. Lievä piparminttuisuus epäilytti minua aiemmin mutta nyt se ei haitannut. Voisin nyt jopa ostaa ison tuubin. Vauvan myötä olen rasvannut jalkojani huomattavasti vähemmän. Yöpöydän tilalla on nimittäin vauvan sänky, joten purnukoiden viljeleminen sängyn lähistölle on hiukan haasteellista.

Tunnelmia tai sanottavaa? Anna tulla! 🙂

*tuote saatu blogin kautta.

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

Arvontamuistutus ja purkkimafiointia

Sunnuntai-iltaan asti on aikaa osallistua satasen arvontaan! Arvontapostauksen löydät täältä.

Voisin samaan syssyyn hiukan mainostaa blogin tulevan kodin eli Purkkimafian Facebook-sivuja, käykäähän tykkäämässä! Purkkimafian sivuilta voi myös tilata uutiskirjeen.

Purkkimafia on siis helmikuun puolivälissä avautuva blogiportaali joka on täysin omistettu kauneusaiheisille blogeille. Ensimmäinen laatuaan Suomessa, joten siksi niin jännittävää! Siamese Lipstick sai tosiaan kunnian päästä aloittaviin blogeihin mukaan.

Mukavaa viikonvaihdetta!

Pamela se rakastaa olla peiton alla!

Iloa, tunteita, suuria uutisia!

On kiva huomata, että höpinöitäni käy joku (muukin kuin äiti) lukemassa. Blogger-seuraajien määrä ylitti maagisen sadan jo jokin aika sitten, ja Facebookissakin on jo 192 tykkäystä. Jee!

Elämäntilanteeni on muuttunut syksyn aikana roimasti, ja minulla on nykyään selkeästi vähemmän aikaa blogille. Kahden työn välillä täysiaikaisen sompaamisen lisäksi roller derby vie paljon aikaani, ja olen kaiken kukkuraksi vielä päättänyt päntätä pääsykoekirjoja tämän kevään. Pääsykoeasiasta en kerro vielä sen enempää, kerron sitten lisää jos työni tulos kantaa hedelmää 😉

Joten nyt tämän kevään ajan postaustahti tulee harvenemaan kertaan tai kahteen viikossa. On niitä harvemman postaustahdin viikkoja ollut paljon aiemminkin, mutta ehkä tämä on nyt minulle itselleni lupa olla stressaamatta postaustahdista.

Kuvituskuvana autoselfie jenkkireissulta, tabletin kamera blurrannut hienosti 😉

Minulla on myös hyvin jännittäviä uutisia liittyen blogiin, eikä tämä ole mikään pieni juttu. Siamese Lipstick nimittäin muuttaa uuteen vasta perustettavaan blogiportaaliin nimeltä Purkkimafia. Portaalin takaa löytyy Re:fashionista ja Bella-blogeistakin tuttu Bastella Media Oy. Muutto tapahtuu helmikuun puolivälissä kun uusi sivusto aukeaa. Blogissa ei muutu mikään muu paitsi osoite. Yhä edelleen aion tunkea kissakuvia tänne vaikka ne eivät mitenkään mihinkään liittyisikään! 🙂

Pääsen häkellyttävän upeaan seuraan, Purkkimafiaan muuttaa samalla kertaa nimittäin reilu 20 erittäin korkeatasoista kosmetiikkablogia. Uskon että tästä seuraa upeita juttuja! Infoan asiasta enemmän sitten lähempänä, mutta halusin kertoa asiasta teille jo nyt 🙂 Ennakkoa voitte käydä kurkkaamassa täältä: http://staytuned.purkkimafia.fi/.

Sitten siihen satasen arvontaan! Tottahan toki sellainen oli tulossa, vihjailinkin siitä jo aiemmin tällä viikolla 🙂

Palkinto sisältää seuraavat tuotteet:

The Body Shop Honeymania Lip Balm

Joulukalenterista tullut huulivoide on ihana, mutta ikävä kyllä en näitä Bodarin purkkihuulivoiteita pysty käyttämään. Honeymania-sarjan tuoksu on kuitenkin mukava!

Rimmel Scandaleyes Retro Glam Mascara

Ei arvontaa ilman ripsiväriä 😉 Tämä ripsiväri sai tunnustusta Trendin viime vuoden parhaiden tuotteiden listalla. Rimmelin kuvaus tuotteesta: ”Näyttävät, täyteläiset ripset ja suuret, viattoman näköiset silmät. Tiimalasin muotoinen harjaosa myötäilee ripsirajaa ja taivuttaa ripset ylös- ja ulospäin. Saat lyhyimpiinkin ripsiin tasaisesti väriä, ja harja kampaa ripset paakuttomiksi!”

Beautybay Nail Polish Wall Street 
Musta kynsilakka naisen tiellä pitää, tai ainakin kynnet cooleina!
Yves Rocher Sexy Pulp Plumping Lip Gloss 11. Or *
Yves Rocherin kullanhohtoista huulikiiltoa voi käyttää yksinään tai tuomassa säihkettä huulimeikin päälle. Tämä sävy on limited edition. 
Bakel Cool Eyes 2 ml näyte 

Olen hehkuttanut tätä silmänympärysvoidetta blogissani niin kovaa, että halusin voittajan pääsevän myös kokeilemaan tätä. Cool Eyes poistaa ja ennaltaehkäisee silmänympäryksien turvotusta todella tehokkaasti samalla kun kosteuttaa ja virkistää. 2 ml näytteestä riittää varmasti viikoksi tai kahdeksi.

Avon Blush Duo Positively Ethereal *
Avonin kaksiosainen poskipuna sisältää hohtavan korostussävyn ja kauniin poskipunasävyn. Sävyjä voi sekoittaa tai käyttää erikseen. Avasin rasian vain tämän kuvan ottamista varten. Kaikki muutkin arvontavoitot ovat luonnollisesti käyttämättömiä.

* saatu blogin kautta

Arvonta on tarkoitettu blogini lukijoille. Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tähän postaukseen. Toivon, että seuraat blogiani Bloggerin hallintapaneelin kautta (liittymispainike oikealla sivupalkissa), Bloglovinissa, Blogilistalla tai tykkäät blogin Facebook-sivusta. Tämä ei ole kuitenkaan osallistumisehto.

Kerro kommentissasi jokin pieni fakta, mistä tiedän että olet blogini lukija. Ihan mikä tahansa pieni juttu mikä on jäänyt mieleen, tai vaikka lempipostauksesi. Oletko löytänyt jotakin uusia kosmetiikkasuosikkeja juttujeni perusteella?

Arvontaan voi osallistua viikon ajan, eli 8.2.2015 klo 23.59 asti. Sen jälkeen arvon voittajan. Laitathan kommenttiisi mukaan sähköpostiosoitteen, jotta tavoitan voittajan palkinnon lähettämistä varten. Jos voittokommentti ei sisällä sähköpostiosoitetta, arvon palkinnon uudelleen. Joten muista sähköposti! 🙂 Postitan palkinnon vain Suomeen.

Marilyn toivottaa arpaonnea ja toivoo että hänelle heitettäisiin tämä naru JUSTNYTHETI!