Kosmejoulukalenteri tilattu!

Terkut sängyn pohjalta, täällä flunssan kourissa poden. Pakko oli heti tänne blogin puolelle kännykällä hihkaista kun huomasin että kauneuden verkkokauppa Elevenin oma kosmetiikkaa sisältävä joulukalenteri on juuri tullut myyntiin! Tilasin jo omani ja onhan tätä odotettukin.

Mietin tämän ja lookfantasticin kalenterin välillä mutta Elevenin kalenteri voitti hulppeudellaan. Luukkuja on 25 ja tuotteiden yhteisarvon luvataan olevan yli 500€! Eli parikymppiä per tuote. Siinä on jo mitä luultavimmin runsaasti täysikokoisiakin tuotteita. Hintaa tällä on 145€ mikä on toki ihan sikana mutta pakkohan tämä silti on saada. Luulen että loppuvat varsin nopeasti.

Aiempina vuosina minulla on ollut The Body Shopin, L’Occitanen ja Baremineralsin kalenterit. Niissä kaikissa iski vähän sellainen brändiähky kun kaikki tuotteet olivat samalta merkiltä. Siksi halusin tänä vuonna sellaisen missä on paljon eri merkkistä kamaa. Elevenin kalenterin brändejä ovat mm. Lancôme, Sigma Beauty, Clarins, Sensai, Yves Saint Laurent, Biotherm, OPI, Elizabeth Arden PRO, Swiss Clinic, Decléor, Elemis, Babor, Akademikliniken Skincare, Mario Badescu, Efva Attling, Kérastase, Balmain, Skin79, bareMinerals, GUCCI ja Elizabeth Arden.

En malta odottaa joulukuuta!

Elevenin kalenterin voit tilata täältä.

Tänä vuonna aika monet valmistajat ovat (vihdoin viimein) heränneet siihen että kuluttajat tykkäävät näistä kalenterista. Sekä Lumenen että Kiehl’sin kalenterit jäivät hiukan kaivelemaan mutta en usko että Eleven tuottaa pettymystä.

Onko teillä jo joulukalenteri hankittuna?

Postaus sisältää mainoslinkin.

4 thoughts on “Kosmejoulukalenteri tilattu!

    1. En edes harkitse useampaa kosmejoulukalenteria, mutta jonkun suklaakalenterin voisin kyllä haluta lisäksi 🙂

  1. Look Fantasticin ja Elevenin kalenterit on hankittu ? En uskalla ajatella edes niihin mennyttä rahaa… Sanoit hyvin, että ähky oli tullu yhdestä ja samasta merkkikalenterista (esim. TBS), se munki fiilis oli viime vuonna ku oli Decleorin kalenteri ? Dermosilin kalenteri vielä houkuttelisi, mutta tyydyn toki noihin kahteen jättiläiskalenteriin <3 Lapselle oon hankkinu jo suklaa kalenterin ?

    1. Sulla onkin todella upeat kalenterivalinnat! Kyllä meidän nyt kelpaa 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *