Vauva syntyi :)

Instagram-seuraajani ovatkin jo huomanneet että vauvamme syntyi toissaviikolla. Tyttö tuli, 3585g ja 49cm. Synnytys oli pitkä, 26h, ja jouduimme vielä jäämään viikoksi sairaalaan vauvan tulehdusarvojen nousun vuoksi. Laskettu aika kun oli 26.10, en ajatellut että olisin kotona vauvan kanssa vasta 16.11… Mutta nyt kaikki on hyvin 🙂

Vauva-arkea on elelty kotona nyt vajaan viikon verran ja tuntuu siltä että oltaisiin oltu kotona paljon pidempäänkin. Unet ovat jääneet lyhyeksi ja yhä opettelemme tuntemaan toisiamme, mutta on tuo tuhiseva pieni nyytti ihan mieletön juttu! Tämä on ensimmäinen kerta kun ehdin avaamaan tietokoneen tänä aikana. Kirjoitan synnytyksen kulusta oman postauksensa myöhemmin, nyt vain halusin hihkaista nopean ”elossa ollaan”-postauksen tähän väliin. Ajastetut postaukset ovat nimittäin tulleet jo joten blogi saattaa viettää hiukan hiljaiseloa. Pakko priorisoida esim. yöunet niihin vähiin vapaisiin hetkiin kun bebe ei vaadi jotakin 😀

baby_and_marilyn

Kissojen reagoiminen vauvaan jännitti kovasti. Ne ovat olleet kuitenkin rennommin mitä ajattelin. Kun vauva huutaa, kissat ovat kyllä aivan kauhuissaan. Marilyn alkaa maukumaan myös lujaa, kissat saattavat pörhistää häntäänsä tai juosta karkuun. Pamela on kerran koittanut varastaa villasukan vauvan jalasta, näiden kissojen villanhimohan on jotain ihan älytöntä että tarkkana saa olla.

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

26 thoughts on “Vauva syntyi :)

  1. No voi perhana on mun kohta se insta hankittava! Kerkesinki jo miettii et joko siellä on mukula putkahtanu maailmaan 🙂 Onnea♡ Ja täytyy kyl sanoo et repesin tuolle kuvaukselle kissojen reagoinnista.. 😀

    1. Joo, pahoittelen, blogin Facebookiin tulee laitettua vain nuo postausjaot ja kännykällä postauksen tekeminen on olevinaan hankalaa 🙂 Kiitos onnitteluista 🙂

    2. En ”käytä” instaa minäkään, mutta kun tässä blogissa klikkaa oikean reunan instakuvaa, linkki vie kuviin ja niitä voi katsella ihan näin netissä vain (kommentteineen)…

  2. Lämpimät onnittelut tyttären johdosta! Mä hoksasin tämän tärkeän asiam vasta nyt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *