Uutta, Rimmel The Only 1 Matte Lipstick!

Mattahuulien trendikkyys vain jatkuu, ja itselleni nykyään matta on melkeinpä se luontaisin valinta. Mattapunille ominaista on usein hyvä pysyvyys, mutta käyttömukavuudessa eroja alkaa sitten löytyä. Lokakuun lopussa kauppoihin saapuva Rimmel The Only 1 Matte Lipstick herätti ehdottomasti kiinnostukseni, ja nyt esittelen sävyt teille tarkemmin yhdessä käyttökokemusten kanssa. Sain punat maahantuojalta testiin.

rimmel_theonly1_matte_lipstick

Rimmelin uudet mattapunat lupaavat olla kaikkea mitä mattapunalta voisikaan toivoa: pitkäkestoista, intensiivistä väriä samalla huulia kosteuttaen. Minulla ei ole yleensä ole rohtumisongelmia ollut, mutta on tosi inhottavaa jos mattapunaa koko päivän käytettyään toteaa illalla huultensa olevan tehoavun tarpeessa. Punaraitainen Bepanthen on muuten se tuote mihin niinä hetkinä tartun. Rimmelin uutuus onneksi pitää sananansa eivätkä nämä mattapunat kuivata huulia.

rimmel_theonly1_mattelipstick

Jyhkeän näköisen hylsyn voisi kuvitella olevan painava, mutta nämä yllättävät heppoisella tunnulla käteen otettaessa. Korkki napsahtaa tiiviisti paikalleen, mutta olisin itse toivonut arvokkaamman tuntuista pakkausta. Paino tekee siinä yllättävän paljon! Ihan loistavaa on että sävy näkyy pakkauksessa. Sen pitäisikin olla valmistuksen lähtökohta, että punat ovat niin ihania että niitä täytyy hankkia useampia sävyjä. Näin ne erottaa toisistaan paremmin. Good thinking, Rimmel!

rimmel_the1_matte_lipstick_shades

Sävyjä Suomessa on viisi kappaletta. Muutama neutraalimpi vaalea ja sitten kunnolla näkyviä tummia. Ainoa lisä mitä itse olisin näihin enää kaivannut olisi ollut kylmä kirkas pinkki, muuten sävykavalkadi on oman käyttötottumusteni mukainen ja mieluisa. Eksyin UK:n Rimmel-sivuille, siellä sävyjä on saatavilla yhdeksän kappaletta. Toivottavasti loputkin sävyt tulisivat myös meille Suomeen myyntiin jossain vaiheessa.

rimmel_theonly1_matte_lipsticks

Tasapäinen muotoilu osoittautui annostellessa vähän hankalaksi. En onnistunut suoraan punaamaan noita tummimpia sävyjä huulille siististi, vaan sivellin oli aivan ehdoton. Terävämpikärkinen punamassan muotoilu olisi siis ainakin näille huulille ollut parempi. Vaaleampien sävyjen kanssa reunojen kanssa ei ole ihan niin millintarkkaa joten niiden kanssa annostelu onnistui ilman sivellintäkin.

rimmel_the_only_1_matte_lipstick_swatches

Swatchkuvasta ehkä näkee kuinka kauniin satiinisen mattapinnan tämä tekee. Suosikkisävyikseni ovat muodostuneet klassisen punainen 500 Take The Stage ja upean näyttävä 810 The Matte Factor. 610 High Flyer on todella ihana my-lips-but-better-sävy. Oikeastaan vain tuo ruskeaan vivahtava 700 Trendsetter on sävy jota en ole näistä osannut käyttää. Rusehtavat huulipunathan tekivät paluun ysärimuodin myötä ja niitä onkin näkynyt. Itse en oikein vain osaa sellaisia sävyjä käyttää.

rimmel_the_only_1_matte_lipstick_lip_swatches

Rimmelin mattapunat ovat huulilla erittäin hyvin pysyviä. Edes tummat sävyt eivät karkaile huulia ympäröiviin juonteisiin vaikka puna olisi huulilla koko päivän. Tämä on harvinaista ja erittäin kiva juttu! Kuten sanoin aiemmin, nämä ovat mattapuniksi aika hyvin huulia kosteuttavia. Tällä tarkoitan sitä että puna ei edesauta huulien rohtumista, mutta tietenkään puna ei ole koko päivää huulilla kostean liukuvan tuntuinen. Toki jos huulet ovat jo valmiiksi rohtuneet ja rosoiset, ne täytyy ensin hoitaa kuntoon. Mattapuna ja rohtuneet huulet eivät ole hyvä pari.

Huomionarvoista näissä punissa on myös voimakas tuoksu. Mielestäni nämä tuoksuvat huulipuniksi tosi paljon. Raskausajan nenä toki toimii supertarkasti, mutta muiden huulipunieni kanssa en ole huomannut tälläistä että tuoksua tarvisisi niin erikseen ajatellakaan. Jos olet tuoksuille herkkä, nuuhkaise testeriä ennen ostoa.

Rimmelin uudet The Only 1 Matte Lipstickit maksavat noin 8,50€ / 3,4g. Punat ovat juuri saapumassa jälleenmyyjille, Sokoksen verkkokaupasta ja Pretty.fi:stä nämä jo löytyvät!

Kelpo punia, suosittelen tsekkaamaan jos matta kiehtoo!

Mikä teidän lempisävynne oli näistä? Nappaako matta?

Jokapäiväisten köllimisasentojen repertuaaria vol. miljoona.
Jokapäiväisten köllimisasentojen repertuaaria vol. miljoona.

Tuotteet saatu blogin kautta. Postaus sisältää mainoslinkin.

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

10 thoughts on “Uutta, Rimmel The Only 1 Matte Lipstick!

    1. Itse olen kyllä varsin ihastunut mattapuniin 🙂 Huulikiillot ovat jääneet lähes kokonaan!

  1. Hienoja sävyjä ja kauniita lopputuloksia näistä uutuuksista näköjään syntyy! 🙂
    Minä en ehtinyt näitä edes swatchailemaan, kun tyrmäännyin hajusta! Siis aivan järkyttävä, en voisi kuvitellakaan että joutuisin haistelemaan sitä hajua aivan nokkani alla koko päivän 🙁 Tavallisesti nautin ihanan tuoksuisista hajuvesistä, shampoista, suihkugeeleistä yms, mutta näissä punissa haju oli liian voimakas ja kamala. Harmi, sillä kuvissa nämä näyttävät huulillasi todella upeilta.

    1. Jep, näiden tuoksu on huomattavan voimakas. Siitäkin huolimatta olen käyttänyt noita lempisävyjäni aika ahkerasti 🙂

  2. Ostin tänään tuon Trendsetterin ja se on mulle tosi passeli sävy. En kiinnittänyt tuoksuun ihmeempää huomiota, vaikka laitoin kotona jo punaa huuliinkin testimielessä, joten täytyy nuuhkutella vielä uudelleen paremmalla ajalla:)

    1. Sulle varmasti Trendsetter onkin mainio sävy! 🙂 Tosi nenäkohtaisia juttujahan nää.

      1. No nyt kun mä oikein ajatuksella sitä nuuhkin, niin tosiaan. Aika tympeä haju mutta onneks se ei jää leijumaan kun puna kuivuu. Sääli, muuten tykkäisin ihan tosi paljon tosta koska se ei kuivata, ei murustu, pysyy varsin hyvin ja kuluu nätisti hiipuen pois eikä jätä semmosta pönttöä rengasta huulille.

        1. Tuoksu onkin oikeastaan ainoa huono puoli, ja tummissa sävyissä tuo muotoilukin vähän haittaa. Mutta siitä huolimatta nämä ovat kyllä olleet paljon käytössäni 🙂 Pysyvyys ja mukavuus ovat niin hyvät!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *