Kanadan matkasta

Ostokset tuli jo esiteltyä, ja kysäisin onko teillä kiinnostusta kuulla reissusta enemmän. En ole kauheasti mitään reissuraportteja kirjoitellut (USA-roadtripin lisäksi) koska en itse sellaisia tuppaa lukemaan muidenkaan blogeista. Kanada oli kuitenkin sellainen maa josta minulla ei jotenkin ollut oikein mitään mielikuvia tai odotuksia että millaista siellä on. Avoimin mielin on toki paras lähteä matkaan!

mrdwc2016

Matkamme tarkoitus oli siis lähteä miesten roller derbyn MM-kisoihin Calgaryyn, mieheni oli pelaamassa Suomen maajoukkueessa. Instaseuraajat eivät ainakaan välttyneet kisapäivityksiltä, pahoittelen jos ne jotakuta ärsyttivät 😀 Pelit menivät hyvin, kovia vastustajia tuli ja pelit olivat suurimmaksi osaksi jännittäviä. Kannustin niin että mahassa vauvakin römysi kahta kauheammin 🙂 Suomen sijoitus oli 8., parannusta tuli viime vuodesta yhdellä sijalla vaikka tänä vuonna mukana oli kymmenen maata enemmän.

kisafani

Pääosa reissuajasta meni kisojen parissa, jolloin liikuimme hotellin ja kisapaikan lähistöllä. Calgary ei vaikuttanut sellaiselta paikalta että sinne olisi huvittanut pelien jälkeen jäädä. Niiden päätyttyä meillä oli vajaa kolme päivää aikaa tehdä jotain muuta ennenkuin lento Suomeen lähtisi. Emme suunnitelleet tätä muuta juuri etukäteen vaikka ehkä olisi pitänyt. No mutta, kerron mihin päädyimme.

Lennot ostimme Tukholman kautta. Hintaero oli aivan älytön! Lennot Helsingistä Calgaryyn olisivat maksaneet kahdelta hengeltä noin 1200€ enemmän kuin Tukholmasta. En pysty oikein käsittämäänkään tuota hintaeroa. Lensimme ensin siis Norwegianilla Tukholmaan ja siitä starttasi lentomme Lontoon Heathrown kautta Calgaryyn. Norwegianin lennot laukkuineen maksoivat kahdelta hengeltä 200€ eli säästöksi jäi 1000€ kuitenkin. Norwegianin laukkujen painorajoitukset olivat tiukemmat kuin British Airwaysillä mikä oli ihan hyvä huomioida.

Hotellimme sijaitsi kävelymatkan päässä kisapaikalta, ja lähistöllä oli ravintoloita ja kauppoja. Kävellen pääsin mm. sinne Walmartiin ja Chinook-kauppakeskus oli muutaman kilometrin päässä. Se oli noin Jumbon kokoinen iso kauppakeskus josta löytyi kyllä kauppoja ja ravintoloita jokaisen tarpeeseen. Kun saavuimme Kanadaan, yllätyin kuinka paljon USA:lta siellä näytti. Tiet ja tienviitat olivat aivan samanlaiset kuin USA:ssa ja samoja kauppoja ja ketjuravintoloita näkyi paljon (esim. Wendy’s ja Walmart).

Haimme usein ruokaa läheisestä COOP-ruokakaupasta, jossa panin merkille että terveellisiä vaihtoehtoja oli paljon paremmin saatavilla kuin USA:ssa. Hedelmiä ja marjoja oli nostettu esille, luomua oli tosi paljon tarjolla ja lounaaksi oli helppoa napata valmiiksi pakattu salaatti. Meillä nyt yleistyneitä salaattibaarejakin noissa kaupoissa oli. Hedelmien hinta oli kuitenkin Suomen tasoa ellei kalliimpaakin. Poikkeuksena ehkä pensasmustikat joita innostuin syömään reissussa päivittäin, niitä oli lähes joka kaupassa ja hinta ei ollut mikään älytön. Myös proteiinipatukat ja esim. limut maksoivat saman verran kuin Suomessakin. Karkki Kanadassa oli kallista ja valikoima huono. Pussillinen suklaapalleroita saattoi maksaa 5$ eli vajaa 4€!

Kanadassa on tapana antaa tippiä 15-20% ravintoloissa ja takseissa 10-15%. Taksilla ajaminen oli ihan edullista, lähtötaksa oli noin 3$ eli vajaa kolme euroa. Ihmiset olivat ystävällisiä eivätkä niin teennäisen ylipirteitä kuin USA:ssa. Tolkullisesta ajattelusta kertoi myös se, että muovipusseista veloitettiin kaupassa ja saatavilla oli paljon kierrätyspisteitä juomapulloille. Niistä meni myös jokin pantti mutta en tiedä mihin niitä olisi kuulunut palauttaa. Pahvisesta appelsiinimehutölkistä meni muuten myös pantti! Calgaryn kaupungin nettisivuilla kerrottiin tarkasti että juomavesi on testattua ja erittäin hyvin juomavedeksi kelpaavaa. Se kuitenkin maistui ja haisi niin voimakkaasti kloorilta että emme sitä kyllä pystyneet päivää pidempää juomaan.

Kisojen päättyessä olimmekin siis vailla suunnitelmaa. Kisaporukan chatissa tuttumme heitti että heillä olisi vuokra-auto ja he ovat suuntaamassa Banffiin, tilaa olisi vielä kahdelle. Päätimme tarttua tarjoukseen ja lähdimme mukaan. Banff sijaitsi noin 100km päässä Calgarystä, ja se on Kanadan suosituimpia lomakohteita. Matkan varrella pääsimmekin jo ihailemaan hienoja maisemia kun vuoria alkoi kohota ympärillämme.

Banffiin päästyämme pysähdyimme keskustaan syömään ja sen jälkeen aloimme katsomaan majoitusta. Koko keskustaan vievä katu oli aivan tupaten täynnä hotelleja joten olimme varmoja että kyllähän täältä nyt majapaikka löytyy. Olikin aikamoinen ylläri että huoneita oli vapaana koko kaupungistä ihan peräti kolmesta hotellista ja hinta oli todella kallis. Kaksi yötä maksoi enemmän kuin olimme maksaneet kuudesta yöstä Calgaryssä. Mietimme vaihtoehdot ja vuokra-auton hommaaminen ja muualla yöpyminen olisi lopulta tullut maksamaan saman verran, joten jäimme Banffiin. Kaverimme olivat vuokranneet mökin vähän pidemmältä, Lake Louisan läheltä eikä siellä ollut kaikille tilaa. He jatkoivat sitten matkaa ja me jäimme pyörimään Banffiin huoneen saatuamme.

inns_of_banff
Taustalla hotellimme

Banffin pienestä kaupungista kyllä näki että sen pääelinkeino on turismi. Joka toinen kauppa oli matkamuistomyymälä, ruokakauppojenkin hinnat olivat 20-30% kalliimpia kuin Calgaryssä ja kadut olivat tupaten täynnä ihmisiä. Jos joku muuten on kiinnostunut työskentelystä Kanadassa niin Banffissa duunia olisi, lähes jokaisen myymälän ikkunassa oli lappu että sinne haetaan lisää työntekijöitä. Ensimmäisenä päivänä tämä turistimeininki ärsytti ja ahdistikin, mutta seuraavana päivänä helpotti kun suuntasimme luontoon. Nimittäin maisemat jos mitkä ovat tuon alueen vetonaula.

Tämä maisemakuva on otettu heti keskustan kupeesta. Vuoristosta virtaava vesi oli täysin kirkasta (ja tosi kylmää!).

Joenviertä pääsi kävelemään Bow Falls-vesiputouksille. Metsässä huomasin että kasvillisuus oli tosi samannäköistä kuin Suomessa. Samoja kukkia ja heiniä tuollakin kasvoi.

Nuo vuoret aiheuttivat jatkuvaa ihmettyelyä ja huokailua. Niin mahtavan näköisiä ja meikäläisten näkökulmasta eksoottisiakin! Päivä oli tosi lämmin. Kanadaan jääneistä pelaajista muuten suurin osa suuntasi johonkin päin vuoristoja, ne ovat kyllä mielestäni sellainen must-see jos Kanadaan matkaa.

banff_bowfalls

Turisteille oli keksitty tekemistä putouksillakin, veneajelu olisi kustantanut 50$ naama joten jätimme väliin. Reippailun jälkeen kävimme syömässä ja suuntasimme toiseen Banffin (kohtuuhintaiseen) nähtävyyteen, kuumille lähteille. Koko kaupunki oli alunperin rakentunut kuumien lähteiden ympärille. Huoneemme hintaan kuului paikallisbussin lippu ja lähteille pääsi kätevästi bussilla.

banff_hot_springs

Huomasi taas kuinka suomalainen saunakulttuuri vaikuttaa. Olimme ainoita jotka pukivat uima-asun vasta peseytymisen jälkeen päälle. Naisten ja miesten pukuhuoneissa oli jopa private changing rooms, ettei vaan tarvitse näyttäytyä nakuna muiden edessä. Ohjeviitat siitä että ennen altaaseen menoa pitäisi peseytyä saippuan kanssa vähän vesittyvät jos siellä suihkussa käydään uikkarit päällä 😀 Arpinen vauvamahani tuntui aiheuttavan myös hämmennystä altaalla, luulen että pällistelijät ovat tottuneet näkemään raskaana olevat naiset toppimaisissa uima-asuissa. Noh, tuijottelu ei ollut minun ongelmani, jos näkivät ekaa kertaa niin jo oli aikakin.

Lähteen vesi oli 39-asteista ja mukavahan tuolla oli lölliä. Kuvittelisin että syksyllä ja talvella vieläkin ihanampaa. Allasta ei siis lämmitetä vaan nimensä mukaisesti vesi tulee noin lämpimänä suoraan lähteestä. Tuo paikka on myös suosittu talvilomakohde, paljon oli hiihtämiseen liittyvien paikkojen mainoksia näkyvissä. Putousten lähellä olisi ollut toinenkin turistihupi, nimittäin korkealle ilmaan nouseva gondoliajelu. Hintaa silläkin 45$ nuppi joten skippasimme.

Seuraavana päivänä pääsimme kavereidemme kyydillä lentokentälle ja kotimatka alkoi. Arlandaan lentomme saapui illalla ja lento Suomeen lähti vasta seuraavana aamuna. Ehkä paras idea ikinä oli ottaa huone terminaalissa sijaitsevasta hotellista jossa sai myös parhaan aamiaisen mitä hotellissa olen koskaan kohdannut. Pitkän hikisen lennon jälkeen yö kentällä ei ollut mikään vaihtoehto. Jalkani ovat olleet tosi turvoksissa muutenkin, ja lennoilla olo oli tosi tuskaisa vaikka kävin jumppaamassa ja verryttelemässä ahkerasti.

maple__syrup

Tämä oli nyt vähän tälläinen pintaraapaisu reissustamme, pitkähän tästäkin tuli. Mutta kaikenkaikkiaan Kanadan reissu jätti kivan fiiliksen, ja erityisesti luontosamoilijoille tuolla on superantoisaa!

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

12 thoughts on “Kanadan matkasta

  1. Upeat maisemat ja hei, hyvä, että oot vähän näyttänyt mallia suomalaisesta saunakulttuurista, jospa siellä oli jenkkejä altaassa paljon lillumassa, niin niille raskaana olevan nainen on ollut ”kauhistus”. 😉 😀

  2. Kiva, että teit tän postauksen! Upeita maisemia!

    Tuo alastomuuden arkailu tuntuu suomalaisesta niin oudolta. Mä reissasin joskus 18-vuotiaana Kreikassa ja lautalla kanadankreikkalainen nainen ehdotti, että otettaisiin yhteinen huone. No, tää nainen vaihtoi vaatteet aina vessassa ja myös pakeni sinne kun mä aloin vaihtaa vaatteita huoneessa.. Heh, ehkä hänkin kauhistelee vieläkin samaa, mutta toisinpäin :D. Matkailu avartaa ja silleen.

    Toisaalta sitten taas Kroatian naturistilomakohde oli melkein suomalaisellekin liikaa. Meidän hotellin vieressä nimittäin oli aivan valtava resortti täynnä alastomia ihmisiä, siellä ne perheet hengaili asuntovaunujensa vieressä aivan kelteisillään. Sinne sai siis mennä muutkin kuin asiakkaat käppäilemään, eivätkä katsoneet pahalla, vaikka meni vaatteet päällä. Pulahdettiin mekin sitten aikamme taivasteltuamme sieltä rannalta nakuina veteen, oli kyllä aika jänskää :D. Mutta siitähän se tietysti on vaan kiinni, minkä merkityksen millekin asialle antaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *