Marraskuussa loppuneet tuotteet

Eilen nähtiin marraskuun suosikkituotteet ja nyt sitten kuukauden aikana tyhjentyneet purnukat. Hiustuotteita loppui useampikin, muuten ihan perushyvä kuukausi tältä osin. Ja se loppumistavoitteena ollut Shiseidon meikkivoidekin loppui!

loppuneet11-2015

Aloitetaan arvostelut noista hiustuotteista.

loppuneet11-2015_1

Percy & Reed Abundantly Bouncy Volumising Moussen ehdin jo aikanaan julistaa HG-vaahdokseni mutta nyt olen siihen jo aivan kyllästynyt. Olen postannut vaahdosta pari vuotta sitten täällä. Nyt näitä ei enää saa Kicksistä joten saatavuuskin on vähän nihkeämpi. Vaihtelu todellakin virkistää.

Tigi Moisture Maniac Moisturizing Conditioner on lopetettu tuotannosta jo aikapäivää sitten mutta tämän kappaleen löysin vuosi sitten USA roadtripillämme eräästä outletostarin liikkeestä. Maksoi muistaakseni kolme dollaria 😀 Ja tämä oli vielä aivan kuranttia kamaa! Olen aikanaan käyttänyt tätä yhden normipullon ja yhden 750 ml tonkan. Ananaksentuoksuinen silikoniton hoitis oli aivan tykkiä kamaa, on tosi harmi ettei tätä enää saa.

loppuneet11-2015_2

Attitude Mojo-hiustenmuotoiluvoiteen julistin jopa viime vuoden parhaimmistoon, mutta eihän se ihan niin ollutkaan. Ensimmäinen purkkini lähetettiin minulle nimittäin PR-näytteenä ja tykästyin siihen vallan kauheasti. Ostin uuden purkin loppuneen tilalle nyt alkuvuonna ja sen koostumus olikin pehmeämpää kuin sen ensimmäisen. Sain uuden purkin tilalle kun kitisin ja se oli ihan samanlaista. Lopulta paljastui että se alunperin minulle lähetetty purkki, josta olin niin pitänyt, se oli se viallinen kappale! Käytin nyt tämän pehmeämmänkin loppuun mutta kyllä jämäkämpi koostumus minulla vaan toimii paremmin. Nyt sitten palasin takaisin L’Anzan Molding Pasteen.

Wella SP Elegant Shape Body Mousse kulki reissussa mukanani. Ei tästä ole ihmeempää sanottavaa, perusvaahto. Ehkä pitoa olisin kaivannut enemmän.

loppuneet11-2015_3

The Body Shop Smoky Poppy Body Butter oli aika mielenkiintoisen tuoksuinen, mutta tuntui mukavalta käytössä. Ostin tämän kesällä pilkkahintaan Tallinnasta. TBS:n body buttereissa on kyllä aika vaihtelevat koostumukset, jotkut ovat ihan kovia ja toiset varsin kuohkeitakin. Tämä oli sieltä tuhdimmasta päästä.

Lumene Arctic Aqua Syväkosteuttava vartaloemulsio oli viime kuukauden suosikeissa eikä suotta. Tämä on yksi parhaimmista vartalovoiteista talvikäyttöön. Ikävä jää mutta koitan vähän käytellä varastojani tyhjäksi.

loppuneet11-2015_4

Yotuel Snowmint All-in-one Carbamide Peroxide Whitening Toothpaste* alkaa olla kaappini viimeisiä Yotuel-tahnoja. Nämä harmaakorkkiset tahnat vaahtoavat enemmän kuin osa Yotuelin tahnoista enkä siksi ole niin innostunut näistä. Ihan perusjees-tahna joo mutta en lähtisi ostamaan uudelleen tätä yksilöä.

Shiseido Radiant Lifting Foundation O00 on kyllä punoittavan talvinaaman pelastaja. Halusin käyttää tämän loppuun nyt kun hokasin meikkivoideinventaariota tehdessäni että tällä alkaa olla ikää. Himottaisi kyllä ostaa uusi tilalle, tämä on todella ihana meikkivoide. Alkuperäinen esittelypostaus täällä.

Avon Mega Effects Liquid Eyelinerin* korkki oli tosi löysä ja kyllähän se lopulta irtosi meikkipussiin ja tussi kuivui. Sitä ennen sain kyllä käyttää tussia pidempään kuin olisin arvannutkaan. Viisto kärki oli aavistuksen hankala mutta jälki pysyvää. Postaus täällä.

loppuneet11-2015_5

Resultime Smoothing Resurfacing Mask Ceramides 20 ml* oli tosi kivan tuntuinen kosteuttava naamio. Onneksi minulla on vielä toinen tuubillinen tätä. Resultime on hoitolamerkki Collin Parisin Anti-Aging-tuotesarja. Olisin aivan totaalisen pihalla hoitolamerkeistä ilman blogia, koska en ikinä käy kasvohoidoissa.

Sothys Hydra-nourishing maskin näytepussukan nappasin Sothysin osastolta I love me-messuilta. Geelimäinen naamio tuntui käytettäessä hyvältä mutta aiheutti allergisen reaktion sitten seuraavana päivänä. Ärsyttävää olla tälläinen herkkis! Ja kun se ei ole mikään yhden illan punoitus, vaan punoituksen lisäksi iholle nousee näppyröpelöä ja se kuivuu pariksi viikoksi aivan kauheasti. Pitäisi talvella vain olla testaamatta yhtään mitään uutta. Kosmetiikkabloggaajalle lähes mahdotonta 😀

Näkyikö tuttuja tai kiintoisia tuotteita?

*tuote saatu blogin kautta.

Ympyrä ja kissa, mites se olikaan.
Ympyrä ja kissa, mites se olikaan.

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

Marraskuun suosikit

Olipa kiva että aloin tekemään näitä kuukauden suosikit-postauksia koska näitä on oikeasti aika mukava koota yhteen! Marraskuussa talvi iski päälle vaikka lunta ei juuri näkynytkään. Vartaloni iho kuivui aivan älyttömästi ja käsiin ilmestyi kamalaa atooppista ihottumaa.

marraskuu2015_suosikit

La Roche-Posay Lipikar Baume AP+ pelasti nahkani viime talvenakin joten sen kaivoin ihan ensimmäisenä esiin. Ja niinpä kuivat läntit lähtivät parissa päivässä. Tästä en kyllä enää luovu yhtenäkään talvena.

Kainaloihini tulee joka talvi kuivat ihottumaläntit jolloin lopetan kokonaan deodorantin käytön. Sen sijaan holvaan kainaloihini kookosöljyä joka paitsi hoitaa ihoa mutta myös estää hajua tuottavien bakteereiden lisääntymistä iholla. Nyt kainalot ovat taas ihottumavapaat kun olen käyttänyt tuota LRP:n voidetta ja kookosöljyä.

Dermosil Extra on ollut käsilleni aivan pelastus. Käytin jo kortisonivoidettakin parina päivänä käsien hurjan kuivaan ihottumaan. Se sitten palasi aina takaisin, mutta nyt olen ottanut jokaöiseksi rutiiniksi hovalta reilusti Extraa käsiin ja puuvillakäsineet päälle suojaamaan. Ihottuma lähti, ja laitoin tyhjentyvän Extran tilalle uuden tilaukseen. Nyt on muuten Dermosilillä ilmaiset postikulut jouluun asti, btw.

marraskuu2015_suosikit__

Ostin useamman kuukauden käyttötauon jälkeen I love me-messuilta Joicon rekkua eli Deep-Penetrating Reconstructor-hiusnaamiota ja korkkasin sen tässä kuussa vasta. Hiukset alkoivat tuntumaan varsin rapeilta ja varsinkin kampaajalla tehty monivärikäsittely karhensi hiuksia sen verran että vanha kunnon rekku sai tulla taas pelastamaan hiuksiston. Ja kyllä, tämä toimii vieläkin erinomaisesti. Olen alunperin postannut tästä superhiusnaamiosta täällä. Nyt pakkaus on vähän muuttunut mutta tuoksu on sama vanha ylikypsä banaani.

Juille’s-Lindan innoittamana päätin kokeilla Nivea Cremea silmänympärysvoiteena. Ja voi että, tämähän toimii mainiosti! En olisi kyllä ihan oikeasti koskaan uskonut. Ei turvota, suojaa kuivumiselta, rauhoittaa ja ei liukene heti pois vaikka silmät vuotaisivatkin. Olen käyttänyt tätä sekä aamulla että illalla, ja paksu koostumus ei ole huonontanut meikin pysyvyyttä. Jatkan tyytyväisen hämmentyneenä käyttöä.

Clarins Instant Smooth Perfecting Touch-meikinpohjustusvoiteen näytepurkki on ollut myös ahkerasti käytössäni. Olen huomannut tämän parantavan meikin kestoa ja siloittavan ihon pintaa mukavasti. Tämä Bernerin PR-tilaisuudesta saatu minipurkki kestää varmasti hyvin pitkään koska tuote on tajuttoman riittoisa. Katsotaan kestääkö ihastumiseni purkin loppuun asti.

marraskuu2015_suosikit_pamu

Toiko marraskuu teille mukanaan ihon oikkuja tai erityisiä luottotuotteita? En muuten käyttänyt kynsilakkaa marraskuussa ollenkaan, ja kohta näette millainen vaikutus sillä oli katastrofin partalla olevien kynsieni kuntoon. Stay tuned 🙂

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri tulee taas!

joulukanteri

Hei mitä ihmettä, joulukuu kolkuttelee jo ovella! Marraskuu on mennyt kyllä huisia vauhtia. Ankeaa että lumi antaa odottaa itseään. On kuitenkin aika taas jo perinteeksi muodostuneelle Kosmetiikkabloggaajien joulukalenterille. Ensimmäinen luukku aukeaa tiistaiaamuna täällä Siamese Lipstickissä, ja tiedossa on eri kivaa jouluisaa postausta. Käykää ihmeessä tutustumassa jo ennakkoon muihinkin kalenterissa mukana oleviin blogeihin!

  1. luukku Siamese Lipstick
  2. luukku Ripsarit Poskilla
  3. luukku Miss Aria ja Hetkessä
  4. luukku Riikka Amalia
  5. luukku Pitkät kynnet
  6. luukku Levoton tyttö
  7. luukku Kahvia ja kosmetiikkaa ja Deathlicous Kisses
  8. luukku The Diary of a Shopaholic ja Neiti Minttukihara
  9. luukku Keyword: love ja Beauty Highlights
  10. luukku Dioriina ja Fani’s Nails and Life
  11. luukku Kultainen Kynsilakka ja Hannamaria
  12. luukku Eyeshadow and Flame ja Lazy Dynamite
  13. luukku Murmis paklailee ja Ria G – Beauty Blog
  14. luukku Dazzling Glow
  15. luukku DIXI ja Mennen ja tullen
  16. luukku Kvartsiharakka ja Blinger shimmer
  17. luukku Charming Nails
  18. luukku In this part of town
  19. luukku Siniviuhka ja Magicbunny
  20. luukku Wasting Lifestyle ja Juille’s
  21. luukku Better Nail Day
  22. luukku One of Beauty’s Daughters
  23. luukku Elämää smykkinä
  24. luukku Yllätys – se voi olla jokaisessa kalenterin blogissa erilainen
"Huomenta!"
”Huomenta!”

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

Meikki pois ilman aineita – MakeUp Eraser

Sain bloggaajakamuni Emman tuparipikkujouluista mukaani kaikkea kivaa uutta kokeiltavaa (kuten meidän purkkihullujen kokoontumisajoissa yleensä tuppaa käymään). Yksi erikoisuus mitä oli pakko päästä testaamaan heti, oli Beauty Pop Upin lahjoittama MakeUp Eraser. Tämä pinkki liina lupaa poistaa kaiken meikin, jopa vedenkestävän vain veden avulla. Whaat, voiko muka toimia!

makeup_eraser_original_pink

Vitsikkäästi pyyhekumin muotoon pakattu MakeUp Eraser on pehmeän pörröistä polyesterkangasta. Minulla oli joskus aamutakki jonka pintamateriaali muistutti vähän tätä. Liina neuvotaan pesemään 30 asteessa ennen käyttöä, mutta itse heitin ronskisti neljänkympin koneelliseen mukaan. Kesti sen hyvin. Pesen kylmäkoneellisia aniharvoin joten pinkki liina saa luvan tottua lämpöisempään menoon.

makeup_eraser_

Liinan toisella puolella pörrönukka on pidempää ja toisella lyhyempää. Rätti pitää kastella litimäräksi ja meikki poistetaan tuolla lyhytnukkaisemmalla puolella. Ihonpuhdistuksen voi viimeistellä kuorivammalla puolella eli tuolla pidempinukkaisella. Rätin ollessa märkä näitä puolia oli muuten vaikea erottaa toisistaan. Pesulapun sijainnista voi koittaa ulkoa muistella kumpi olikaan kumpi, lapun puolella on se kuoriva osio. Meikki pyöritellään irti kasvoilta ja liina pestään ja kuivataan käytön jälkeen.

makeup_eraser_instructions

Minun oli todella vaikea uskoa että tämä poistaisi vedenkestävää ripsiväriä. Tai voidemaista kestävää meikkivoidettakaan. Otin kameran mukaan ensikokeilulle. Maanantai-illan glamouria säteilevä lookini hiuspantoineen ja paituleineen saa teidät varmasti huokailemaan kateudesta.

Olin vielä kunnon kauneusbloggaajan tapaan puristellut finnejä ja rapsutellut vanhojen kuivettumia irti ennen kuin päätin että aion kuvata itseäni. Noh, tämä olkoon sitä arkirealismia.

makeup_eraser_puolet_pois

Puolikas naamaa käsitelty. Pretty good! Märkä liina ei liukunut kasvojen iholla niin sulavasti kuin olisin toivonut mutta se kieltämättä irroitti meikkivoiteetkin hyvin. Talvella megaherkäksi heittäytynyt ihoni ei onneksi hikeentynyt tästä mekaanisesta hankaamisesta. Tässä ensimmäisessä testikokeilussa minulla oli sekä vedenkestävää että vesiliukoista ripsiväriä, mutta kokonaan vedenkestävän meikin poisto tuli myös testattua tällä myöhemmin. Lumenen Blueberry Curl WP oli varsin tiukassa eikä irronnut aivan kokonaan. En mielelläni hankaisi herkkää silmänympärysihoa yhtään, joten jatkossa poistan vedenkestävät ripsivärit suosiolla erillisen puhdistusaineen avulla. Vedenkestävä rajaus irtosi kyllä.

makeup_eraser_valmis

Puhtaalta vaikuttaa! Hämmentävää. No enhän minä tätä purematta niele, kokeilin vielä misellivedellä jäikö ihoon mitään meikinjämiä.

makeup_eraser_tarkistus

Ei lappuun nyt varsinaisesti meikkiä jäänyt, enemmänkin jotain nukkaa. Ihan puhtaan valkoinen se ei kuitenkaan ollut. Epäilen nukan olleen pesukoneesta peräisin koska seuraavana iltana ihosta ei enää misellivarmistuksella irronnut mitään.

Tämän kuuraussession jälkeen pesin liinan marseillesaippualla ja sain kyllä kaikki meikkitahrat pois. Tähän liinan jynssäämiseen meni kuitenkin varmasti pidempi aika kuin olisi mennyt normaalissa kasvojenpesurutiinissa. Siten erityisen käteväksi tätä ei pääse kehumaan.

MakeUp Eraser on varmasti hyvä niille, jotka eivät syystä tai toisesta halua laittaa meikinpuhdistusainetta iholleen. Allergia, yliherkkyys, purkkikammo (koitan ajatella että kaikki eivät rakasta purnukoita kuten minä) tai ekologiset syyt ovat kaikki varsin hyviä syitä korvata puhdistusgeeli MakeUp Eraserilla. Myös reissussa (jos liinan pääsee pesemään ja kuivaamaan hyvin) tämä vähentää purkkien ja nesteiden määrää. Liinan jatkuva pyykkääminen on kuitenkin ehkä itselläni se mihin se suurin innostus laantuu, enkä näe tämän kokonaan korvaavan meikinpoistoaineitani kotona.

MakeUp Eraser lupaa kestää hyvänä 1000 käyttökertaa, eli päivittäisessä käytössä kolmisen vuotta. Se on hyvin pitkä aika se.  Tosin en tiedä tarkoitetaanko tässä tuhatta konepesua vai tuhatta kasvojenpyyhkimiskertaa? Oli miten oli, siinä ajassa kuluu varsin monta purkillista niitä kasvoputsareita. Ja kun naaman jynssäämiseen ei enää kelpaa niin tässä on mainio siivousrätti. Sensain puhdistusliinakin viettää eläkepäiviään vessanpesurättinä.

Hintaa tällä on 19,90€ tuolla Beauty Pop Upissa ja pinkin lisäksi löytyy myös musta värivaihtoehto. Kannattaa muuten kurkata puljun Black Friday-tarjoukset huomenna, Real Techniquesin siveltimet ovat kuulemma ainakin kaikki 30% alennuksessa.

Innostaako MakeUp Eraser? Tästä on jo postaus myös Juille’s-blogissa.

Mirnulit aamutuimaan <3
Mirnulit aamutuimaan <3

Tuote saatu blogin kautta.