Syyskuun suosikit

En ole aiemmin tehnyt näitä kuukauden suosikit-postauksia, mutta nyt aion yrittää ottaa sen kuukausittaiseksi tavaksi. Olen jotenkin ajatellut että kirjoitan tykkäämistäni tuotteista anyway, jos esittelen ne heti tuoreeltaan tälläisessä koonnissa, itse esittelypostaus on ikään kuin spoilattu. Jälkikäteen ajateltuna kuitenkin osa tuotteista jää esittelemättä omassa postauksessaan joten ehkä tälläinen voisi olla kiva.

syyskuun_suosikit_2015

Syyskuussa korjailtiin elokuun kesäloman aiheuttamia tuhoja iholleni. Ero luottotuotteista, aurinkovoiteet ja mökkiolosuhteet saivat ihoni karuun kuntoon. Finniä pukkasi ihan urakalla kuun alussa.

Syyskuussa olin aivan erityisen iloinen Lieracin Prescription Mattifying Fluidista*. Olen postannut voiteesta aiemmin täällä. Se yhdessä Salcura Antiac Daily Face Washin kanssa rauhoitti näppyinvaasiota nopeasti.

Meikeissä löysin taas uudelleen Idun Mineralsin ihanan Lejongap-luomiväripaletin. Tämä oli käytössä syyskuussa todella monena päivänä ja joskus yhdessä muiden luomivärien kanssa. Todella toimiva peruspaletti huiman hyvällä laadulla!

syyskuun_suokit_2015_

Olen aiemmin kokeillut Urban Decayn Potion Primeristä Anti-Aging- ja Sin-versioita, eivätkä ne toimineet minulla. En siis elätellyt juuri sen suurempia toiveita sen originalversionkaan suhteen, mutta ilokseni sain yllättyä iloisesti. UDPP* toimii silmämeikkini pohjustajana oikeastaan yhtä hyvin kuin NARSin primer joka on luottotuotteeni.

Syyskuussa tutustuin myös L’Oreal Brow Artist Plumperiin*. Se on kiva sävytetty kulmakarvavaha joka sisältää tuuheuttavan vaikutelman antavia kuituja. Harjaan sitä kulmakarvoihin ensin suoraan ylöspäin ja sitten muotoonsa viistosti. Tämän tuotteen kanssa voin annostella Anastasia Beverly Hillsin kulmakarvaväriä vähemmän, ja lopputulos on pehmeämpi ja luonnollisempi. En ole aiemmin lämmennyt näille kulmakarva”maskaroille” ollenkaan joten tämä tuntuu nyt varsin huikealta muutokselta meikkausrutiiniini!

Dixi-Helenan tapaan myös yksi kosmetiikkaan liittymätön syyskuun suosikki, ja se on kyllä Maraboun Kvikk Lunsj-suklaa. Olen jäänyt aivan totaalisen koukkuun. Olen yleensä pitänyt Maraboun suklaita vähän turhan makeina ja suosinut Fazeria, mutta tämä suolakeksimurutapaus on kyllä aivan täydellinen. Tai siis turmioni, miten sen haluaa ajatella.

Mikä teidän syyskuussanne oli pop?

*saatu blogin kautta.

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

5 thoughts on “Syyskuun suosikit

  1. Mulla on vähän sama fiilis, ikäänkuin spoilaisin jos teen jonkun suosikit tms. postauksen 😀 Toisaalta, voiko kosmetiikasta sitten ylipäänsä kirjoittaa liikaa..? Lukijana kyllä ahmin tuotteesta useampiakin juttuja, ei se ”spoilaaminen” välttämättä huono juttu ole 🙂

    Lierac kyllä kiinnostaisi! Hmm, itse löysin Idunin meikkipohjan, ihana kiireaamuina sekä uudelleen ihastuin MUS:n Cherry Blossom-poskipunaan. Tykästuin myös Puhdas + sarjan shmapooseen ja hoitoaineeseen 🙂

  2. Nyt kyllä kiinnostaisi nähdä kulmakarvapostaus uudesta rutiinista, kuulosti lupaavalta. Itse en tykkää Anastasiaa käyttää, on liian tuhtia tavaraa.

    1. Mulla se pinta kuivahtaa käytön jälkeen ja väriä irtoaa nihkeämmin. Koskematon pinta irroittaa väriä reippaasti. Kiitti postausideasta, katsotaan josko onnistuisi toteuttaa! Mun kulmat on niin surkeat että vähän arastelen niihin keskittyviä postauksia…

      1. Mutta ketä kiinnostaa täydelliset kulmakarvat? Meitä kiinnostaa epätäydellisyys jonka saa fiksattua jotenkin, edes siedettävästi! Tässähän juuri bloggareiden suuri viehätys on. Älä arastele, siihen ei ole syytä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *