Heinäkuussa loppuneet tuotteet

Heinäkuun loppuneiden saldo oli surkea. Ei sitä toisaalta voi joka kuukausi onnistua. Ensi kuussa sitten taas paremmalla määrällä.

0715loppuneet

Näkyykö tuttuja? Tässä kuussa käyttelin näytepussukoitakin pois, niitä kun kertyy helposti kaappeihin ja sinne unohtuvat. Pusseihin joista riittää useammaksi kerraksi, kuten silmänympärysvoiteen näyte, kannattaa tehdä neulalla pieni reikä josta pursottaa tuotetta ulos. Sisältö ei kuivahda ja kaiken sisällön saa käytettyä.

0715loppuneet5

Korres Japanese Rose Bodymilk oli sellainen ihan kiva-tuote. Tilasin näitä Korresin vartalovoiteita ison kasan kreikkalaisesta verkkoapteekista halvalla jo aikoja sitten ja tämä oli niistä viimeinen. Normaalia suomihintaa en näistä maksaisi, ihan niin ihmeellisiä eivät kuitenkaan ole. Japenese rosen tuoksu ei muistuttanut mitään perinteistä ruusuntuoksua, se on ennemminkin parfyymimainen kukkaistuoksu.

Freeman Vanilla + Jasmine Butter Cream* oli mitä ihanin kermainen jalkavoide. Paksu koostumus tuntui todella hoitavalta ja pidin vaniljaisesta tuoksustakin. Olen kuullut että joillakin tuubin saumat ovat ratkenneet, tuubia kun saa puristaa varsin napakasti että tanakka voide tulee ulos. Oma tuubini toimi moitteetta ja ostan tätä varmastikin uudelleen, mutta ehkä kokeilen limeversiota seuraavaksi. Olen postannut tästä jalkavoiteesta aiemmin täällä.

 0715loppuneet4

Flow Kosmetiikka Ruusu Antioksidantti Kasvovoide on jo vanha tuttu, olen tätä parikin tuubia käyttänyt. Postaus täällä. Tämän tuubin sain äidiltäni puoliksi käytettynä kun hän sai voiteesta allergiaa. Olen käyttänyt ruusuvoidetta yövoiteena. Flown kasvovoiteet ovat kyllä olleet mieleeni, kiva tämäkin.

Louis Widmer Handcreme 25ml* yllätti täyteläisyydellään. Tämä on varsin tuhti voide joka jättää suojaavan kalvon iholle. Se olisi varmasti sopinut enemmän talvikäyttöön mutta käytin tämän töissä. Imeytymistä sai odotella aina tovin.

0715loppuneet3

Yotuel Classic Mint Whitening Toothpaste* oli ensitutustumiseni Yotuelin hammastahnoihin. En normaalisti ota hammastahnoja mukaan näihin loppuneisiin koska en koe niiden olevan sellaista kosmetiikkaa vaan enemmän käyttötuotteita, mutta tämän kuun loppuneiden saldo oli niin säälittävän pieni joten otetaan mukaan tämäkin 😀 Ihastuin vaahtoamattomaan koostumukseen kovasti! Makukin oli kiva. Suutahan ei kuuluisi huuhdella hammaspesun jälkeen jotta tahnan suojaavat ainesosat saisivat jäädä suojaamaan hampaita. Vaahtoamattoman koostumuksen takia en kokenut tarvettakaan sille. Yotuelin tahnat ovat myös todella hellävaraisia hampaille. Sain blogin kautta useammankin maun näitä testattavaksi, katsotaan sitten niiden loppuessa mitä hankin tilalle. Yotuelit ovat todella kalliita verrattuna normaalisti käyttämääni hammastahnaan mutta koen ne myös laadukkaiksi.

Garnier Olia Permanent Hair Colour 7.40 ei ihan vakuuttanut. Paketista värjäsin hiukseni kahdesti. Tässäkin kehite-emulsio oli omassa tuubissaan (Lorkun uutuudessa oli myös) mikä on ihan turhaa pakkausjätettä. Toisella kerralla sain vielä leikata tuubin auki ja kaapia tuubin seinämistä loput emulsiot. Liikaa säätöä! Tyveen tämä antaa todella selkeästi erilaisen sävyn kuin muualle hiuksiin mutta ero tasoittuu noin viikossa. Tämä siis myös kulahtaa aika nopsaan. Pisaran muotoinen sekoituspullo oli myös vähän hankala.

0715loppuneet1

Lumene Blueberry Intense Liner Waterproof sisälsi vielä rajausväriä mutta se oli mennyt pilalle. Pigmentit olivat erottuneet pohjamassasta joten väri oli väriltään vaaleaa. Kaivoin jemmakaapista uuden tilalle. Olen postannut tästä lineristä aiemmin jo täällä. Kiva ja hyvin pysyvä eyeliner, joka vedenkestäville tyypillisesti tarttuu helposti ripsiin mikä on hiukan ärsyttävää.

philosophy Renewed Hope in a Jar Eyen pieni 2ml näytepussi riitti aamuin illoin käytettynä pari viikkoa. Todella kiva silmänympärysvoide, joka imeytyi nopeasti ja tuntui raikkaalta. Tuote ei lähtenyt rullautumaan meikin alla ja kosteutti hyvin. Voisin käyttää tätä lisääkin, kiva oli.

Sisley Express Flower Gel* oli mitä hurmaavin kosteuttava geelinaamio. Käytin sen krapulapäivänä ja viileän raikas naamio tuntui iholla aivan superihanalta. Iho jäi tasaväriseksi ja kosteutetuksi. Sisleyn naamioiden hintaluokka on kolminumeroinen joten täysikokoisesta naamiosta en haaveilekaan.

0715loppuneet2

Dermalogica Redness Relief SPF20 näytepussi oli sisällöltään turhan niukka, tästä riitti hädintuskin koko kasvoille. Vahvan vihreän sävyinen voide oli jankkia kamaa ja se piti häivytellä huolellisesti ettei kasvoihin jäänyt vihreitä laikkuja näkyviin. Kasvoni punoittavat välillä hyvinkin paljon joten tämän tyyppiset väriä neutraloivat tuotteet kiinnostavat minua kyllä mutta mielipiteen muodostaminen tästä tuotteesta olisi vaatinut muutaman näytepussukan lisää vielä.

Dermalogica Multivitamin Power Recovery Masque ei nyt kuitenkaan vakuuttanut niin lujaa että lähtisin hankkimaan täysikokoista, tämäkin on varsin arvokas tuote. Dermalogican puhdistava naamio kuuluu suosikkeihini. Dr.Hauschkan rauhoittava naamio on tuntunut omalla ihollani kaikkein tehokkaimmalta rauhoittajalta.

Käytättekö te näytepussukat kotona vai säästeleekö joku niitä reissuun mukaan?

* saatu blogin kautta.

Matkalaukkulapsi Pamela
Matkalaukkulapsi Pamela

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

5 thoughts on “Heinäkuussa loppuneet tuotteet

  1. Toi philosophyn silmänympärysvoide on tosi hyvää, tykkään käyttää sitä öisin. Muutenkin nuo renewed-versiot on ihan äärettömän paljon parempia kuin ne alkuperäiset, jotka eivät koskaan täysin itseäni ihastuttaneet.

  2. Mä säästelen näytepusseja mökkireissuille ja muille pikkumatkoille. Tuntuu että yhden näytteen käytettyään osaa vain sanoa jos tuote ei todellakaan toimi omalla iholla. Yhtään wau-efektiä en ole siis positiivisessa mielessä kokeillut näytteessä, mutta parempi tietenkin on aina kokeilla näyte kuin ostaa täysikokoisen tuotteen, ettei tule hutiostos. Täytyy kokeilla Freemania 😉

  3. Mä käytän näytteet yleensä reissussa, ne on käteviä. Tosin nyt on näytteitä kertynyt taas niin paljon, että pitäisi kotona pitää ihan ”näytekuukausi” ja käyttää kaikki maholliset pois. Lyhyt laivareissu on tässä tiedossa, mutta ei muuta, miksi nuo pitäisi erityisesti säästää.

    Kauanko uskallat pitää hiusväripakettia avattuna? Itse en ole koskaan kokeillut…

    1. No esimerkiksi Elumen-putelit voivat olla auki vuosia eivätkä tunnu menevän miksikään. Mutta jos käytän tälläisen kaupan värin kahdessa osassa niin usein se tulee käytettyä puolen vuoden sisällä pois. Aineitahan ei siis sekoiteta yhteen kokonaan ekalla kerralla vaan vain puolet. Sekoitettuna aine ei säily ollenkaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *