Lepää rauhassa rakas ystävä

22.11.1995 – 23.6.2015

Kukaan meistä ei elä ikuisesti. On tullut se hetki, joka vääjäämättä on lähestynyt jo pitkään. Jonka lähenemisen olen tiennyt jo pitkään ja siihen koittanut sopeutua. Rakas kissa-Mummo laskettiin eilen hautaan omaan metsäämme, rakkaan koirakaverinsa Kapon viereen pitsiliinaan käärittynä. Mummo olisi täyttänyt marraskuussa 20 vuotta. Uskomaton ikä, ja millaisen elämän tuo rakas perheenjäsenemme on saanut elää.

Mummon kevät on mennyt sairastellessa. Sen kunto on huonontunut vähitellen, yhä kiihtyen kesää kohti. Kaksi askelta eteen, yksi taakse. Toisaalta olisin toivonut että Mummo olisi vain nukahtanut omaan pesäänsä ikiuneen. Tuli kuitenkin juhannusviikolla sen päätöksen aika että varasimme eläinlääkärin kotikäynnille. Olen itkenyt vuolaasti joka päivä aina kun ajattelen kotia ilman Mummoa. Suruni on inhimillistä, mutta sen sijaan että ajattelisin mitä menetän, minun pitäisi ajatella kiitollisena sitä kaikkea mitä olen saanut.

Viimeinen kuva viimeisenä päivänä
Viimeinen kuva viimeisenä päivänä

Kun tulimme juhannusperjantaina äitini luokse, näin heti Mummosta että hän on itse päättänyt että aika on tullut. Normaalisti se makoilee pesässään eikä juuri noteeraa tulijoita. Nyt se tuli heti ulos ja huomioi minut, mieheni ja perhetuttumme. Se jäi istumaan penkille kahvittelun ajaksi ja pyrki kaikkien syliin. Mummo tuli hyvästelemään meidät.

Kahvilla
Kahvilla

Mummo ei ollut oikein suostunut syömään viimeiseen viikkoon. Se oksenteli ja laatikolla käyminen oli vaikeaa. Perjantaina sen olo näytti niin heikolta että mietin onko tiistaihin liian pitkä aika odottaa. Kipulääke piristi Mummoa kuitenkin sen verran että se söi viikonloppuna. Alkuviikosta se ei enää syönyt mitään. Aika oli oikea, ei tätä olisi pitänytkään pitkittää yhtään pidemmälle.

Juhannusviikonloppuna
Juhannusviikonloppuna

Mummo on kulkenut mukanamme lähes 20 vuotta. Olin 9-vuotias tokaluokkalainen kun tuo pieni hörökorvainen siamilaislapsonen meille tuli vuonna 1996. Esittelin ylpeänä kuvia pentueesta opettajalle ja luokkakavereille. Kisun nimeksi tuli Serafiina. Se kuulosti arvokkaalta ja hienolta. Serafiina oli minun kissani ja olin siitä ylpeä. Serafiinan nimi muuntui nopeasti Kissaksi, Kissuksi, Bitchiksi (hän oli kipakka luonne) ja lopulta Mummoksi. Rakas Mummopummo.

Pate, kissu ja Kapo 1997
Pate, kissu ja Kapo 1997

Muistan vieläkin ensimmäiset päivät kun jouduin lähtemään kouluun ja jättämään Serafiinan yksin kotiin. Kiirehdin takaisin kotiin ja etsin että mihin se on mennyt. Kissa oli piilossa kirjoituspöydän takana patterin alla. Houkuttelin sen sieltä syliini kehräämään. Kissa otti nopeasti paikkansa kreivittärenä perheessämme, ja isot saksanpaimenkoiramme Kapo ja Pate rakastivat sitä. Kissamme elämän aikana meillä on tullut ja mennyt neljä koiraa.

Nero-koira ja tuore ylioppilas 2006
Nero-koira ja tuore ylioppilas 2006

Kun muutin omaan asuntoon opiskeluiden perässä vuonna 2008, monet kysyivät lähteekö kisu mukaani. Vaikka olen aina ollut niin kovin tarkka korostamaan että tämä on minun kissani, tietenkin sen oli jäätävä omaan kotiinsa asumaan koirakaverinsa kanssa tuttuun ympäristöön.

Pikkuveljeäni nukuttamassa 1997
Pikkuveljeäni nukuttamassa 1997

Mummolla oli hyvin vakiintuneet rutiinit. Kun olimme lapsia, se kiersi nukuttamassa minut ja veljeni ja lopulta päätyi nukkumaan äitini viereen. Kun lasten sängyt tyhjenivät, Mummo asettui joka ilta samalla lailla äitini kaulaa vasten nukkumaan. Yön aikana se aina hivuttautui ja valtasi äidin parhaan untuvatyynyn. Mitenköhän äitini saa nukuttua ilman Mummoa.

Rokka-koiran kupilla
Rokka-koiran kupilla

Mummon muisto ei kuole koskaan. Se on rakas perheenjäsenemme, nyt ja aina. Kiitos Mummo että olit olemassa.

2011
2011

Seuraa blogia – Bloglovin – Facebook – Instagram

23 thoughts on “Lepää rauhassa rakas ystävä

  1. Nää on joka kerta yhtä hirveitä tilanteita. Siitä on jo yli vuosi kun Vitosta jouduin päästämään irti, mutta edelleen tulee usein hirveä ikävä ja se itkukin. Mutta ihanaa on ajatella juuri sitä, että ei kaikki saa elää noin pitkää aikaa sama pieni ystävä rinnallaan. Se on erityistä. Voimia

    1. Näin viime yönä unta että Mummo hengaili yhä edelleen meillä kotona vaikka tiesin että se on kuollut. Se oli Mummon haamu joka halusi jatkaa taivaltaan meidän kanssa niin. Kirjoitat viisaita sanoja ystäväni <3

      1. Voih Mummo tulee tavalla tai toisella jatkamaan teillä eloa muistoissa ja hassuissa tilanteissa. Tai ite ainakin pystyn jo nauramaan itelleni, kun edelleen olen välillä kaupassa ostamassa Vitolle ruokaa sen nanosekunnin ajan ennen kuin muistan miten asia on tai kaivan lähes remmiä eteisen laatikosta. Toisaalta nyt kun uusi koira on jo haaveissa ni huomaan miten paljon Vito mulle 15 vuodessa opetti. Hän oli sanotaanko melko terrieri, niin nyt varmasti teen monen asian toisin :D. Väitän että edelliset lemmikit tulee aina elämään seuraavien tassuissa, koska aina niitä vertaa ja aina niistä tulee muistoja mieleen kun tekevät jotain mitä edeltäjänsä. Vito jätti kyllä seuraavalle yhessä asiassa hiton korkeen riman. Hän oppi sisäsiistiksi parissa viikossa :D!!

  2. Voi apua, itkin posket märkänä tätä lukiessa! Kauhulla odotan oman Minni-kisun poismenoa, onneksi hän on vasta 3v. Kolme kania olen kyllä elämäni aikana joutunut hautaamaan, viimeisimmän tänä keväänä. On se vaan niin kamalaa, mutta samaan aikaan helpottavaa, jos toinen on jo pitkään sairastellut. Sairasteleva lemmikki aiheuttaa kuitenkin niin paljon huolta ja murhetta, kun joka päivä pitää pelätä ja punnita että onko se jo aika. Ja tosiaan, se loppu on aina niin tuskaisaa meille omistajille, mutta se ilo mitä lemmikki on elinaikanaan tuonut, on niin paljon enemmän kuin se suru! Tsemppiä ja voimia, mummolla on nyt hyvä olla ja mielessä tyytyväisyys hyvästä eletystä elämästä <3

  3. Kauniisti kirjoitit tuon tekstin….Tuli ihan mieleen kun oma kissani pääsi paremmille ruokakupeille muutama vuosi sitten, hänkin parikymppisenä. Hän ei koskaan ollut sylikissa, mutta muutamaa viikkoa ennen kuin aika tuli hän rupesi kiipeämään syliin tilanteessa kun tilanteessa. Viisaita nuo kissat <3

  4. Ihana muistokirjoitus Kaisuli <3 Itkin koko jutun läpi. Mummolla oli mahtava elämä.

  5. Minä, ihmisenä joka rakastaa eläimiä yli paljon, ajattelin että en lukisi tätä postausta, mutta päädyin sittenkin lukemaan, vaikka tiesin mikä olisi lopputulos! Ensimmäisessä lauseessa itkin niin paljon, että sain miettiä kunnolla hengittämistä. Nyt kun olen lukenut koko postauksen, olen puolituntia keräillyt itseäni, koska itken vieläkin niin että sattuu. Mietin kokoajana koiraani (Roni) joka on tällähetkellä 8v ja Ronilla on korvissa jonkinmoinen tukkeutuma (korvat täyttynyt rustoa). Joka päivä mietin onko nyt se päivä?.. Päätös tulee olemaan vaikea, sillon kun se pitää tehdä. Ronikin ollut kanssani siittä asti kun olin 5v, eli melkeinpä vain siittä asti kun muistan mitään elämästäni!

    Muttahei voimia sulle! Mummo katselee sua kokoajan ja on sulle tosi kiitollinen!<3

  6. Ihana kirjoitus! Kissat on ihania, kaikki lemmikit kuin perheenjäseniä. Mummo-kisu eli poikkeuksellisen pitkään, hänellä oli varmasti upea elämä. Voimia sinulle!

  7. Aiheeseen liittyvä ihana Edith Södergranin runo:

    ” Ja Jumala on mukana kaikissa yhteyksissä.
    Kun eukko arvaamatta kohtasi kissansa kaivolla
    ja kissa emäntänsä.
    Se oli suuri ilo heille molemmille,
    mutta kaikkein suurin ilo oli se, että Jumala
    oli vienyt heidät yhteen
    ja tahtonut heille tämän ihmeellisen ystävyyden
    neljänätoista vuotena.”

    Ajattelipa asioista miten tahansa, niin minua tämä suuren kissojen ystävän ja runoilijan ajatus on lohduttanut.
    Terveisiä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *