Toukokuussa loppuneet tuotteet

Toukokuu tuli ja meni, kesä alkaa, jee! Toukokuussa sinnikkyys palkittiin, nimittäin sain muutaman tavoitteellisesti käytetyn tuotteen lopulta loppumaan. Jossain vaiheessa kun joku tuote on pyörinyt nurkissa jo liian kauan, sisuunnun ja tehokäytän sen pois.

loppuneet05.15

Ihan ok määrä loppuneita tässä kuussa.

loppuneet05.15.1

Korres Quercetin&Oak Antiageing Antiwrinkle Day Cream SPF10 loppui vihdoin! Täysikokoinen kasvovoide loppui, enkelikuorot laulavat, uskomatonta! Käytin tätä voidetta ensin pienemmän testituubin ja hehkutin sitä postauksessa täällä aikoja sitten. Tilasin tämän kasvovoiteen Korresin suomalaisesta verkkokaupasta ja olin aika pettynyt siihen että voiteen parasta ennen-päiväys oli vain muutaman kuukauden päässä. Kysyin asiasta ja sain neuvon että minun tulee avata voide ennen sitä, jonka jälkeen se säilyy vielä puoli vuotta. Kuulosti mielestäni älyttömältä, ihan kuin voide saisi happea haukkamalla jatkoaikaa. Voide ei tuntunut iholla yhtä ihkulta kuin se pienempi versio, vaikkakaan en usko sen menneen huonoksi vielä vaikka päiväys ylittyikin aika reilusti. Apteekkimainen ruskea lasinen pumppupullo oli hygieninen käyttää. Pintakuivalle sekaiholle hyvä voide ja plussaa suojakertomesta jota jo nyt viimeistään pitäisi kiltisti käyttää.

REN Active 7 Radiant Eye Gel sai oman postauksensa aiemmin täällä. Ihan kiva ja raikas silmänympärysgeeli, mutta joku wow-factor jäi puuttumaan. Eli en sen suuremmin innostunut enkä luultavasti hanki uudelleen.

loppuneet05.15.2

Mitchum for Women Spring Fresh Clear Gel on näitä viimeisiä alumiinidödöjäni. Olen ostanut tämän iäisyys sitten jenkeistä eikä näitä taida saada Suomesta. Kuivui ihan nopsaan ja piti hyvin.
Herbina Luomuruusu Vartalovoide esiteltiin täällä aiemmin. Hyvä täyteläinen vartalovoide, joka ei yllättäen tuoksunutkaan juuri millekään.

Lavera Basis Sensitiv Hand Cream 100 ml oli olkkarissamme minun ja miehen yhteiskäytössä. Usein sohvalla löhöillessä tulee mieleen että kädet voisi rasvata joten käsivoiteen on hyvä olla lähellä. Mieskin käytti tätä tosi mielellään ja itse olen käyttänyt Basis Sensitivea montakin tuubia ajan saatossa. Hyvä käsivoide, suosittelen, ja ostan uudelleenkin! Luonnonkosmetiikkaa tämäkin.

loppuneet05.15.5

Urtekram Aloe Vera Shampoo* tuli esiteltyä tässä postauksessa. Käytin itse shampoosta noin kolmasosan ja loput meni miehelle. Molemmat me koimme että shampoo oli aika kuivattava ja että hoitoaine on tämän kanssa ihan must. Hinta ja saatavuus ovat kuitenkin hyvät ja tuote on Ecocert-sertifioitua luonnonkosmetiikkaa.

Mádara Gloss and Vibrancy Conditioner oli kyllä kovasti mieleeni. Sarjan shampoo loppui jo viime kuussa, ja postasin tuotteista täällä. Suosittelen lämpimästi, koostumus ei eroa normikosmetiikasta mitenkään vaikka kyseessä on luonnonkosmetiikkamerkki.

loppuneet05.15.3

L’Anza Healing Style Dramatic F/X 50 ml* oli tiukan pidon lakka joka kulki mukanani käsilaukussa. Ihan jees, mutta ei herättänyt suurempia intohimoja.

Lush Catastrophe Cosmetic-tuorekasvonaamion sain Dixi-blogin Helenalta. Hän oli siitä jo käyttänyt, käytimme neljään pekkaan huonekavereideni kanssa siitä bloggaajien Turku-miitissä (josta todistusaineistoa myös Instassa :D) ja vielä siitä riitti minulle kolmeen runsaaseen käyttökertaan kotiin! Purkin mukaan siitä tulee neljä käsittelyä että ilmeisesti naamiota pitäisi oikeasti levittää ihan hervoton kerros. Ihoni piti tästä mustikkaisesta tuorenaamiosta kyllä. Pyyhe vain jäi tuoksumaan tältä huuhtelun jälkeen… En heitä purkkia pois, näitä kun palauttaa Lushin liikkeeseen riittävän viisi kappaletta niin saa yhden uuden tuorenaamion veloituksetta tilalle.

loppuneet05.15.4

Nivea In-Shower Body Milk 50 ml on muistaakseni Livboxin peruja. En ole oikein lämmennyt näille suihkussa käytettäville ihonhoitoaineille. Käsienpesussa kivempi, mutta ei sitäkään nyt oikeasti jaksa.

Korres Cherry Lipgloss 52 Red oli yhteen vaiheeseen lempihuulikiiltoni. Rakkauteni Korresin kirsikkakiiltoihin on tuotu jo aiemmin tiettäväksi, omistan niitä monen monta sävyä. Tämä punainen on jo aika lopussa ja jämät ovat muuttaneet koostumustaan joten roskiin. Olihan kiillolla jo ikääkin. Korresin meikit ovat muuten nykyisin myynnissä Helsingin keskustan Stockmannilla, kannattaa tsekata!

Louis Widmer Creme de Jour UV10 tuli osana minipakkaussettiä jonka ostin viime kesänä. Postaus setin sisällöstä on tulossa kyllä. Kevyen suojakertoimen päivävoide oli hyvän tuntuinen, kevyt mutta kosteuttava ja imeytyi nopeasti. Reissussa siis omiaan.

* tuote saatu blogin kautta.

Näkyikö loppuneissa tuttuja tai kiintoisia tapauksia?

Bongaa mirnuli!
Bongaa mirnuli!

 

Seuraa blogia – BloglovinFacebookInstagram

Ensimmäiset kissaulkoilut

Kissani Marilyn rrrrakastaa ulkoilua. Se vonkuu oikeastaan joka päivä ulko-ovella ulos pääsyä, mutta harvemmin sään salliessa sitten aikataulu sallii lähteä kissan kanssa haahuilemaan ulos. Tällä viikolla minulla sattui kuitenkin vapaapäivänä olemaan aikaa joten valjaat päälle ja pihalle. Kun kaivan Vänttisen valjaat kaapista esiin, Marilyn alkaa kehrätä oitis. Pamela jäi talonvahdiksi, se ei niin välitä ulkoilla joten Pamsu saa valjaat päälleen vain silloin kun lähdemme mieheni kanssa yhdessä ulkoiluttamaan karvakavereita.

marilynulkona1

Edellisestä ulkoilusta on aikaa joten aluksihan neiti vaan istua jökötti ja ihmetteli. Emme ehtineet kauaa pällistellä alapihalla kun naapurin koira tuli tervehtimään. On tuo Martsu aika kovis, oli ihan coolisti siinä vaan. Vasta kun koira alkoi haukkumalla pyytämään leikkiä Marilyn nosti karvat pystyyn ja perääntyi puoli metriä taaksepäin.

marilynulkona2

Koiran lähtiessä oltiin taas kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan ja lähdettiin hiippailemaan pitkin pihaa. Samalla vahdattiin puissa lenteleviä pikkulintuja korvat heiluen ja pitihän niitä välillä vaaniakin maha kiinni nurmikossa. Nurmikkoakin piti maistella joka välissä, nam nam.

marilynulkona3

Tuoksuu kesältä!
Tuoksuu kesältä!

Olen vaihtanut valjaiden mukana tulleen hihnan fleksiin. Usein kesällä istahdamme piknikille ja kissat saavat haahuilla siinä ympärillä. Pari metriä ei siis riitä mihinkään. Onneksi löysin kaupasta valjaisiin väriltään sopivan fleksin. Pinkki niin pukee tätä meidän Marilyniä 😉

marilynulkona5

Asumme ihan kivenheiton päästä järvenrannasta, joten kävimme sielläkin. Yleensä veteen kalastamaan syöksyvät linnut ovat kissojen mielestä tosi jänniä seurata.

marilynulkona6

Päivä oli kyllä tosi kaunis ja lämmin!

marilynulkona7

Kotiin päin mennessä harjoiteltiin taas itse kulkemista. Viime kesänä edistyimme tosi hyvin siinä että kissa kävelee mukana sinne minne ollaan menossa. Valjastelun harjoittelun alussa se nimittäin oli sellaista että kissa seisoa jököttää paikoillaan ja mahdollisesti ottaa pari askelta johonkin suuntaan, todennäköisimmin pusikkoon. Pientä valjaista nykimistä yhdessä maanittelevalla äänellä kissan nimen hokemista ja sitten kun kissa lähtee liikkeelle niin kauheasti kehuja, sillä metodilla tässä ollaan opittu jo kulkemaan varsin reippaasti. Pamelalla suurin motivaattori kulkea eteenpäin lienee kuitenkin se että se pelkää jäävänsä yksin kun muut menevät edellä 🙂

marilynulkona8

Pusikossa näkyi erittäin jännittävä saalis jota piti maha nurmikossa vahtia korvat väristen. Pikkuhiljaa pieni peto ryömi kohti tätä pelottavaa vihollista joka paljastui muovipussiksi. Sitten vielä alettiin nykiä valjaista pois sieltä pusikosta. Mikä pettymys.

marilynulkona9

Kotona ovella vastassa oli Pamela joka haisteli ja nuoli siskoansa kovasti että missäs sitä on viimeiset 1,5 tuntia oltu. Marilyn tyhjensi sitten nurmikkoisen mahalaukkunsa valkoiselle matolle ja alkoi pian taas mouruta ulko-ovella että taas tarttis päästä ulos. Huh, kyltymätön.

Seuraa blogia – BloglovinFacebookInstagram

Essie kevät 2015 + Perennal Chic

Silmäkarkkia, olkaa hyvä. Parhain juttu vähään aikaan. Niin suloinen tämä boksikin!

essie_spring_collection_2015
essie_spring_collection_2015_

Ihania! Essien leveä sivellin on todella helppokäyttöinen ja lakan pysyvyys on myös hyvä. Ensimmäisenä lakkasin vaaleimmalla nudesävyllä Perennial Chic joka on toinen lakka vasemmalta. Valinta oli kyllä vaikea, nämä ovat kaikki tosi ihania. Perennal Chic on täysin erilainen kuin muut nudelakkani, ja tylsyydessään erittäin mielenkiintoinen. Päädyinkin ihastumaan sävyyn ihan täysillä!

Perennial Chic
Perennial Chic

Varsinkin lyhyisiin kynsiin laitoin tämän mielelläni. Kädet näyttivät heti huolitelluilta vaikka kynnet olivat tosi huomaamattomat ja neutraalit. Todellinen yllättäjä ja todellakin erilaiset kynnet mitä yleensä lakkaan.

Essien lakat maksavat noin 14,90€ / 13,5ml ja niitä myydään mm. Stockmannilla, Sokoksella ja Kicksissä. Kesäkokoelman sävyt ovat myynnissä rajoitetun ajan.

Auringonpalvoja Pamela
Auringonpalvoja Pamela

Lakat saatu blogin kautta.

Seuraa blogia – BloglovinFacebookInstagram

Freemanin vaniljainen jalkavoide

Värikkäistä pakkauksistaan tunnettu Freeman tuli minulle tutuksi lapsena uimahallireissuilla. Uimahallissa myytiin jalanmuotoisia tuubeja joiden sisältö tuoksui hyvältä. En ollut nähnyt niitä missään muualla. Luulen että ne olivat uimahallin valikoimissa siksi, että merkin maahantuoja on ihan siinä lähellä, Rajamäellä. Vuosien saatossa olen aina välillä käyttänyt Freemania, enkä kyllä muista yhdenkään tuotteen olleen erityisen huono. Tai no joku kurkulta tuoksuva geelimäinen peel off-naamio on kyllä jättänyt sieltä lapsuudesta traumat, ei oikein irronnut iholta järkevästi.

Sain testattavakseni Freeman Barefoot Vanilla + Jasmine Butter Cream-jalkavoiteen. Tuote on uusi, ja samalla lanseerattiin myös Coconut + Lime-versio. Nam!

freeman_vanillajasmine_buttercream

Jalkavoide on todella paksua ja täyteläistä, todellista butter creamia. Tuubia saa puristaa ihan napakasti että voide tulee ulos. Tuoksu on ihastuttava, vieno vanilja tuntuu päällimmäisenä. Olen aivan todella ihastunut tähän jalkavoiteeseen! Se on niin ihanan kermaista ja hoitaa kuivia jalkojani tehokkaasti. Tykkään täyteläisistä jalkavoiteista, vedän aina villasukat voideltujen jalkojen päälle ja jätän imeytymään yöksi.

INCI
INCI

Pitkä INCI on pullollaan hoitavia ainesosa, kuten sheavoita, raikastavaa teepuuöljyä, glyseriiniä ja monenlaisia kasviuutteita. Vaniljan ja jasmiinin tuoksu tulee luonnollisista kasviuutteista. Luonnonkosmetiikkaa tämä tuote ei kuitenkaan ole, mukana on myös synteettisiä ainesosia.

Vielä on muuten huomiseen asti aikaa ilmoittautua Freemanin maahantuojan Sunrise Cosmeticsin Facebook-sivuilla arvontaan, jossa haetaan testiryhmäläisiä kokeilemaan näitä uusia jalkavoiteita. Jos siis haluat myös päästä hoivaamaan jalkojasi näillä uusilla jalkavoiteilla, käy osallistumassa 28.5 mennessä täällä! Minä en liity tähän testiryhmäläisasiaan mitenkään, bongasin vain tämän somessa ja halusin siitä teille vinkata samalla.

Freemanin uudet jalkavoiteet maksavat heidän verkkokaupassaan 4,30€ / 125 ml mitä pidän kyllä aivan superhalpana. Freemania myydään myös laajalti marketeissa ja tavarataloissa.

Päiväunikaverit <3
Päiväunikaverit <3

Tuote saatu blogin kautta.

Seuraa blogia – BloglovinFacebookInstagram