Huomenna alkaa!

Jee, huomenna on joulukuu! Sehän tarkoittaa sitä, että pääsen avaamaan ensimmäisen luukun The Body Shopin joulukalenteristani. Ostin myös Veikkauksen arpakalenterin lisäksi, sen kanssa on kiva jännätä aattoon asti.

Joulukalenteria pääsee myös avaamaan näin blogimaailmassa. Kosmetiikkabloggaajat ovat nimittäin laittaneet pystyyn viime vuodesta tutun joulukalenterin, jossa luukku aukeaa joka päivä eri blogissa. Homma alkaa huomenna Viilankantoluvassa. Täällä Siamese Lipstickissä joulukalenterin luukku aukeaa 12. päivä.

One of Beauty’s Daughters-blogin Henna ideoi myös kivan Instagram-haasteen meille kosmetiikkabloggaajille. Hashtagilla #kosmebloggaajat voit hakea haasteesen osallistuvien kuvia. Meikäläisen Instagram-sivun löydät täältä.

Kuva: One of Beauty’s Daughters-blogin Henna

Monia kivoja aiheita, joista saisi ihan isommankin postauksen aikaiseksi. Vuoden parhaat tuotteet-postaus on itse asiassa tulossa ensi kuussa muutenkin, nimittäin sellaisia helmiä olen onnistunut vuoden 2014 aikana löytämään että täytyyhän ne koota yhteen.

Onko teillä jo joulufiilis? Itsehän muuten hankin täksi jouluksi jouluverhot, ensimmäiset laatuaan! Aika keski-ikäistä, eikö? 😉 Joulukuun ensimmäisellä viikolla voisinkin alkaa ripottelemaan koristeita pitkin kotia.

Sokoksen ja Kicksin joulukalenteritarjoukset

Joulu on aikamoista kulutusjuhlaa nykyään, ja tuntuu että kaupat tekevät kaikkensa saadakseen asiakkaat keskittämään jouluostoksensa yhteen ja samaan kauppaan. Siinä apuna kuluttajille lähetetään alennusseteleitä, leimakortteja ja muita houkuttelevia tarjouksia. Kosmetiikkaliike Kicks julkaisee vuosittain oman tarjousjoulukalenterinsa. Ideana on siis että jokaisena joulukuun päivänä on jokin tietty tuote 30% tai 50% alennuksessa. Tänä vuonna Sokos julkaisi samanlaisen kalenterin. Kokosin suosikkitarjoukseni molemmista.

Yksi sama tuotekin näistä molemmista löytyi. James Bond EdT 30 ml on alennuksessa Sokoksella 9.päivä hintaan 19€, Kicksissä taas isomman 50 ml pullon saa 12. päivä vieläkin edullisemmin eli hintaan 18,90€.

Kicksin joulukalenterin näet myös täältä (sivu 12). Useammatkin näistä tuotteista ovat sellaisia jotka ovat alekalenterissa joka vuosi. Kicksin tarjoukset ovat voimassa vain kyseisen päivän ajan. Tuoksutarjouksia on paljon, sekä naisille että miehille.

11. päivä Kicksistä saa suositun Seche Vite-pikakuivattavan kynsilakan puoleen hintaan eli 6,60€. Jos et vielä omista pikakuivattajaa, kipin kapin hakemaan! Voi olla että itsekin haen yhden. Seche Viten huono puoli on siinä, että sen koostumus paksuuntuu käyttökelvottomaksi pullon ollessa puolivälissä. Tuoreena tavara kuitenkin toimii hyvin, kynsilakat kuivuvat silmänräpäyksessä ja kiilto on upea.

Escadan hajuvedet ovat Suomessa suosittuja. 13. päivä Escadan Island Kiss 50 ml tuoksun saa puoleen hintaan eli 30€:lla.

Tuoksutarjouksissa puoleen hintaan edustettuina ovat myös Nicki Minaj Pink Friday (3.12), Justin Bieber Someday (8.12), Britney Spears Midnight Fantasy (10.12), Beyonce Rise (16.12) ja Heat Rush (17.12), Guess Girl Summer (18.12), Juicy Couture Viva la Juicy (22.12) sekä Katy Perry Killer Queen (24.12). Aika paljon julkkistuoksuja!

20. päivä on hyvä 50%:n alennus Make Up Storen klassikkotuotteesta eli Cover All Mixista. Alennuksen jälkeen peitevoidepaletti maksaa 16€. Käytän itsekin tätä tuotetta päivittäin, kellertävä sävy peittää näpyt loistavasti.

Kicksin kalenterissa on myös useita tuoksutarjouksia miehille. Jos et siis tiedä mitä ostaisit lähipiirisi miesväelle lahjaksi, ehkä noista joku voisi olla kukkaroystävällinen lahjaidea. Davidoff Cool Water Man, Guess Homme, Boss Bottled Unlimited, D&G Light Blue Stromboli ja aiemmin mainitsemani James Bond 007 ovat kaikki puoleen hintaan.

Sokoksen kalenterissa alennukset ovat huomattavasti maltillisempia. Muutamat mielenkiintoiset jutut sieltä kuitenkin löysin. Sokoksen kalenterin ero Kicksiin on se, että tarjoukset ovat voimassa alkamisestaan aina aattoon asti niin kauan kuin tavaraa riittää. Poikkeuksena on ainoastaan 4.12, Lancômen Grandiôse-ripsivärin saa alennettuun 24,90€:n hintaan vain sen päivän ajan.

Tarjoukset ovat voimassa ja nähtävillä myös Sokoksen verkkokaupassa täällä. Aaton tarjous on yllätys, ja se voi olla erilainen eri tavarataloissa. Itselleni ei kyllä tulisi mieleenkään lähteä shoppailemaan aattoaamuna, mutta ilmeisesti monille se on ihan normaali juttu.

10. päivän tarjouksessa on Glamglow-paketti, jossa 49,90€ hintaisessa paketissa saa kolme kasvonaamiota. 50 g eli normaalikokoinen kosteuttava naamio sekä 15 g kokeilukoot heleyttävästä ja syväpuhdistavasta kasvonaamiosta. Pakkauksen arvoksi ilmoitetaan 98€. En ole itse kokeillut Glamglown naamioita, mutta niistä on kuhistu monissa kosmetiikkablogeissa. Ainakin in this part of town, Keyword: Love ja Glitz & Glam ovat arvioineet Glamglown naamioita postauksissaan.

21. päivä iso Biothermin Lait Corporel-vartaloemulsio on alennettu hintaan 19,90€. Tuohon samaan hintaan voidetta myydään kaikilla alennuspäivillä. Pullon kokoon nähden se on ihan hyvä hinta jos haluaa selektiivisen vartalotuotteen luksusfiilistä. Tykkään Biothermin vartalotuotteiden sitrustuoksusta kovasti. 

23. päivä saa ison pullon Lancômen Visionnaire CX-seerumia pienen pullon hinnalla. 75 ml pullo maksaa 99€, arvo 163,50€. Itse en tästä seerumista niin innostunut kun sitä aikoinaan testeristä kokeilin, mutta monet tuntuvat vannovan sen nimeen.

Mitä te tykkäätte tälläisistä kosmetiikkatarjouskalentereista? Onko kiva idea vai ihan sama? Oletteko jo hankkineet joululahjoja, tai hankitteko sellaisia ylipäätäänkään? 🙂

Marilyn: ”Jos mä asettelen ton hiiren tuohon kenkään, heittäisitkö sä sen sitten mulle?”

Lavera So Fresh Mineral Rouge Powder-poskipuna

Viikko humahi ilman postauksia, hups! Tietokoneen sijaan annoin aikaa ”oikealle elämälle”, mutta korjataanpa asia nyt 😉

Halloweenin tienoilla Laveran maahantuoja NHS järjesti superhyvät alennusmyynnit Laveran meikeistä verkkokaupassaan Hyvänolontukussa, jossa on muuten ilmaiset postikulut koko marraskuun ajan. Meikkisarja uudistui hiljattain, ja vanhat pakkaukset myytiin nyt parilla eurolla pois. Tilasin kärppänä työkaverini kanssa muutamia tuotteita. Myöhemmin minulle soitettiin NHS:ltä ja kerrottiin että tilaamani poskipunat olivat loppu. En halunnut vaihtaa sävyä muihin aleosaston sävyihin, koska ne olivat itselleni varsin epäsopivia. Ilokseni minulle ehdotettiin että no jos he lähettävät vastaavan sävyn näistä uudistuneista meikeistä. Sopi oikein hyvin! Erittäin hyvää asiakaspalvelua, peukku ylös.

Tässä on siis se uudistunut versio, Lavera So Fresh Mineral Rouge Powder sävyssä Charming Rose 1.

En malttanut pitää näppejäni irti poskipunasta ennen kuvan ottamista, sorry. Meikkikuvienkin ottaminen on valaistuksen puutteen vuoksi nykyään lähes jäissä, silloin kun satun olemaan kotona valoisaan aikaan koitan ottaa mahdollisimman monet kuvat blogiin.

Charming Rose on ihana, kaikille sopiva neutraali sävy. Mukana on mineraalipigmenttien tuomaa pientä hohdetta, minun makuuni ihan sopivasti. Olen mattaposkipunien ystävä, mutta tälläinen määrä on vielä helposti sietokykyni rajoissa. Väriä irtoaa siveltimeen ja se myös häivyttyy iholle helposti. Tällä ei saa kovin helposti mitään poskipunaövereitä aikaiseksi, mitä pidän itse ihan hyvänä ominaisuutena. Jännänä ominaisuutena voisin mainita että poskipunassa on tuoksu. Se on samanlainen kuin monissa Laveran ihonhoitotuotteissa, merkin tuotteita enemmänkin käyttäneet tuntevat varmastikin ”Lavera-tuoksun”.

Yläpuolella kevyt vapaapäivän meikki, jossa olen käyttänyt Laveran poskipunaa. Se eroaa normimeikistäni lähinnä luomivärien puuttumisella. Laveran poskipuna tuo mukavan raikkaan henkäyksen iholle, ja sopii mielestäni monensävyisiin silmä- ja huulimeikkeihin. Laveran meikit ovat NaTrue-sertifioitua luonnonkosmetiikkaa.  Poskipuna ei sisällä ihoa kuivattavaa talkkia.

Lavera So Fresh Mineral Rouge Powder-poskipuna maksaa noin 16,80€ / 5 g ja Laveran meikkejä voi ostaa näiltä Lavera-jälleenmyyjiltä.

Kissa-Mummo 19 vuotta!

Äitini luona asusteleva Mummo-niminen siamilaisrouva juhlii tänään 19-vuotissyntymäpäiviään! Aplodien paikka 🙂 Mummon elosta kirjoittelin tarkemmin vuosi sitten, sen postauksen voit kurkata täältä.

Kuvan on ottanut äitini

Mummon vointi on ollut varsin hyvä ikään nähden, kilpirauhaslääkitys on tuonut lisää lihaa luiden ympärille. Hajamielisyys Mummoa vaivaa ajoittain, se saattaa esimerkiksi unohtaa missä vessa on. Luulen sen näön olevan vähän heikko myös, silmät heiluvat siihen malliin että jonkinlainen näkökenttäpuutos Mummolla luultavasti on. Se kuitenkin selviää arkisista askareistaan ilman suurempia ongelmia. Ulkoilu on Mummolle tärkeää myös, nykyään se vain ei liikuskele kovin pitkälle ovelta.

Kuvan on ottanut äitini

Pateeruoat ovat hampaattoman Mummon lempiruokia, mutta kyllä se kuivaraksujakin napsii päivittäin. Meidän pikkuinen rakas mummeliini <3