USA-reissun kosmetiikkaostokset

Tätä listausta te kosmetiikkafriikit olitte tainneet odottaakin, sori että kesti. Vilautin sneak peak-hengessä yhteisläjäkuvan jo aiemmin blogin Facebook-sivulla (käykää tykkäämässä jos ette jo ole), mutta nyt saatte tarkemman listauksen ihan erittelyiden kera. Saimme toisen matkalaukkumme lähes viikko saapumisemme jälkeen, pelkäsin sen jo kadonneen iäksi.

Meikit ostin pääosin Sephorasta, Walmartista, Targetista ja CVS Pharmacysta. Muutamat harvinaisemmat (lue: jo valikoimista poistuneet) tuotteet ostin outletostareiden kosmetiikkaliikkeistä. Markettien hyllyissä oli todella vaihtelevasti tavaraa, jossain toimipisteessä oli paljonkin ja seuraavassa sitten kyseisen merkin hylly oli lähes tyhjä. Esimerkiksi Sally Hansenin Insta-Drita ei ollut oikein missään, sain ostettua niitä lopulta vain yhden ja senkin annoin äidilleni kuin hän oli sitä toivonut tuliaiseksi. Varsinkin nuo muutamat luomiväripaletit ovat olleet kovassa käytössä heti ostosta lähtien, ja niistä on lähiaikoina tulossa swatch- ja meikkikuvia. Muutamissa tuotteissa oli ota kaksi, saat toisen puoleen hintaan-tarjous. Aina siitä ei kerrottu hyllyn reunalla, kassakuitista se oli kuitenkin ihan kiva huomata 🙂

Itse asiassa käytin niin paljon rahaa Sephoraan, että pääsin valitsemaan kertyneillä pisteillä ilmaisen minituotteen (MUFEn huultenrajauskynä, ylemmässä kuvassa Stila-paletin alapuolella ja unohtui noista alemmista listata) ja minulle tuli sähköpostiin ilmoitus että olen jo melkein heidän VIP-asiakkaansa. Heh…

Laitan tuotteiden hinnat mukaan, jos ne jotakuta kiinnostavat yhtä paljon kuin itseänikin.
Arvolisävero vaihteli osavaltioittain, 8,25%-9,25% tuntui olevan kosmetiikan ALV. Nämä hinnat ovat verojen kera. Niistä mistä en kuittia enää löytänyt, laskin ALVilla 9,0%.

Tarte Amazonian Full Coverage Clay Airbrush Foundation Fair-Light Neutral 39,24$
Givenchy Photo’Perfexion Fluid Foundation 101 Perfect Beige SPF20 52,32$

Smashbox Photo Finish Color Correcting Adjust Foundation Primer 15 ml 16,35$
Urban Decay All Nighter 30 ml 15,26$
NARS Pro-Prime Smudge Proof Eyeshadow Base 27,06$

Sephorassa oli kassojen läheisyydessä tälläinen matkakokoisten tuotteiden osasto. Sieltä nappasin mukaani Smashboxin ja UD:n tuotteet, en olisi halunnutkaan täysikokoisia koska nuo kestävät kuitenkin niin pitkään.

Stila Eyes Are The Window Shadow Palette Spirit 53$
Make Up For Ever Artist Palette 45,45$
Milani Bella Eyes Gel Powder Eye Shadow 2,49$

MAC Studio Fix Powder Plus Foundation NC15 29,43$
MAC Pro Longwear Pencil More To Love 21,80$
MAC The Simpsons Lipglass Red Blazer 18$
MAC The Simpsons Powder Blush Pink Sprinkles 26,16$
MAC Archie’s Girls Veronica Nail Polish Double Trouble 12$ (kuitti jossakin mutta muistelisin hintaluokan näille main)

Archie’s Girls oli MACin kausikokoelma keväältä 2013. Eräällä outletostareilla oli kosmetiikkaliikkeitä joissa oli näitä vanhojen kokoelmien ”jämiä” myynnissä. Valikoimaa ei ollut kauhean paljon, mutta tälläinen tummansininen ihanuus sieltä tarttui mukaan. Ensimmäinen MAC-lakkani muuten. Minun oli tarkoitus ostaa myös MACin valkoinen meikkivoide liian tummien meikkivoiteiden laimentamiseen, mutta en ehtinyt etsimään Pro Storea matkani varrelta.

CoverGirl Lash Blast Length Waterproof 6,42$
L’Oreal Voluminous Miss Manga Waterproof 8,70$
L’Oreal Voluminous Waterproof 7,61$
Giorgio Armani Eyes To Kill Waterproof 34,88$
Revlon Bold Lacquer Length + Volume Mascara Waterproof (korkkasin jo reissussa) 5,44$

Milani Eye Tech Liquid Eye Liner 01 Black 9,58$
Milani Ultrafine Liquid Eye Liner 02 Black Gems 4,24$
Revlon Colorstay Liquid Eye Pen 001 Blackest Black 6,52$
Maybelline Waterproof Liquid Eyeliner (korkkasin jo reissussa) 6,53$

Revlon Colorstay Moisture Stain India Intrigue 7,07$ 
Revlon Colorstay Moisture Stain Cannes Crush 7,07$
Revlon Colorstay Moisture Stain Barcelona Nights 9,70$ (tälläisen toin myös äidilleni tuliaiseksi)
Milani Brilliant Shine Lip Gloss 08 Rose Blush 6,30$
Cover Girl Colorlicious Lip Gloss 710 Berrylicious (tämä on koostumukseltaan lähes identtinen Max Factorin Colour Elixir Glossin kanssa!) En löytänyt kuittia mutta muistelisin hinnaksi noin 7$
NYX Butter Gloss BLG03 Peaches and Cream 5,43$
Bite Beauty Cashmere Lip Cream Moscato 30,31$

Targetissa Colorstay Moisture Stainit olivat aika paljon halvempia kuin Walmartissa! CVS Pharmacyssa ne maksoivat 10,88$ . Kyllä se hintavertailu usein kannattaa 😉

Cover Girl Outlast Stay Brilliant Glossitinis 610 Rogue Red 3,24$
Cover Girl Outlast Stay Brilliant Glossitinis 635 Scalding Emerald 3,24$
Cover Girl Outlast Stay Brilliant Glossitinis 605 Flamed Out 3,24$
Essie Mint Candy Apple 9,26$
Essie Luxeffects A Cut Above 9,26$
Salon Perfect 509 Flamingo Flair 4,35$

CVS Pharmacy Nail Corrector Pen 4,56$
Sally Hansen Nail Art Pen 410 Fine Black 9,98$
Sally Hansen Nail Art Pen 310 Fine White 9,98$

Clinique Spot Treatment Gel 15 ml 18,57$
Clinique Butter Shine Lipstick Raspberry Rush 17,48$

GWP (gift with purchase eli kaupanpäällinen):
meikkipussi
Clinique Chubby Stick Baby Tint03 Budding Blossom
Clinique Rinse Off Foaming Cleanser 30 ml
Clinique Moisture Surge Intense Skin Fortifying Hydrator 15 ml
Clinique Moisture Surge CC Cream Hydrating Colour Corrector SPF 30 Very Light 10 ml
Clinique Lash Doubling Mascara 3,4 ml
Clinique All About Shadow Trio (03 Morning Java Single Shade, 14 Strawberry Fudge Duo)

Moroccanoil Heat Styling Protection 30$ (vonguin dollarin alennusta korealaiselta kampaajalta kun metallipullossa oli lommo)
Tigi Bed Head Moisture Maniac Conditioner 4,20$ (tämä on jo lopetettu tuote, mutta näin näitä useammassakin paikassa ja myös 750 ml pakkauskoossa!)
Tigi Catwalk Extra Strong Mousse 3,22$

Tigeistä sai -70%, halpaa kuin saippua 🙂

CVS Pharmacy Advanced Once A Day Whitening Treatment 31,60$
CVS Pharmacy Advanced Once A Day Whitening Treatment 15,79$

Mutta hei, huomasitteko, ei yhtäkään vartalonhoitotuotetta tai ostettua täysikokoista kasvojenhoitotuotetta! Hyvä minä! Aikamoinen saalis siihen nähden että matkakumppanina oli kärsimätön kaksilahkeinen. En siis päässyt pyörimään kaupoissa läheskään niin paljoa kuin olisin oikeasti halunnut. Silloin olisi saattanut tuotemääräkin kasvaa…

Näkyikö mitään kivaa joukossa? 

12 thoughts on “USA-reissun kosmetiikkaostokset

  1. Ihan mielettömän ihania ostoksia! Täytyy tulla huomenna uudelleen tutkimaan noita tuotteita tarkemmin, kun nyt jo uni vähän painaa.. Mutta lääh, aivan ihania kosmetiikkaherkkuja näin nopeasti vilkaistunakin! <3

  2. Ihanat ostokset….! 🙂 Erityisesti kiinnostaa nuo ripsivärit, voi kunpa Suomenkin markkinoille tulisi aina vedenkestävät versiot…!

    1. Niinpä. En muista nähneeni tuosta Mangasta ainakaan vedenkestävää meillä. Tykkään tosi paljon että ripsarit on pakattu pahvien suojaan, tietää ainakin saavansa korkkaamattoman tuotteen. Juuri eilen katselin kauhuissani Anttilassa kuin joku täti vuorotellen availi kaikki ripsivärit ja kurkkasi harjaa…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *