Himoiluostoslistaa USA-reissulle

Olen jo aiemmin muutamaan otteeseen vihjaillut lähestyvästä USA-reissustani. Nyt on jo lennotkin ostettuna joten asia alkaa konkretisoitua. Lähdemme siis syyskuussa mieheni kanssa kolmeksi viikoksi viettämään häämatkaamme, yli vuosi häiden jälkeen. Lennämme Los Angelesiin, vuokraamme sieltä auton ja ajelemme lähikaupunkeja läpi. Palautamme auton Losiin, ja lennämme Dallasiin jossa samanmoinen kierros vuokra-autolla. Lento takaisin Los Angelesiin ja sieltä sitten kotiin.

Olen aika hillittömän innoissani road tripistämme! Kesä menee todella pienellä budjetilla, koska säästötavoitteemme on kova. Tältä kesältä jäävät siis monet kivat rahaa vievät menot väliin, mutta uskon että kituutus palkitaan sitten syyskuussa.

Alehaukkana kosmetiikkafriikkinä jenkkilän shoppailumahdollisuudet saavat minut hyppelehtimään innoissani kuin pienen lapsen jouluaattoiltana. Olen ollut Floridassa jokunen vuosi sitten, ja tiedän että monet merkit saa Suomen hintoihin verrattuna aivan pilkkahintaan. Ja jos löydät jonkun ihanan outlet-ostarin, vieläkin halvemmalla. Olen muuten täppäillyt noita outlet-ostoshelvettejä reittimme varrelta useamman kappaleen… Varoitin miestäni jo etukäteen että ne ovat sitten ISOJA, saattaapi mennä koko päivä. Raukka ei taida ehkä vielä ymmärtää mitä on tiedossa.

Florida-muisteloita, Sabina Kelley ja minä Miami Beachilla 2008 🙂

Olen koonnut mielessäni jonkinlaista ostoslistaa siitä mitä tarvitsen, ja ennen kaikkea haluan. Luulen että heräteostokset tulevat täyttämään laukkuani aika runsaasti, mutta nyt haaveilen vähän tänne mitä kaikkea ostoskoriin saattaa reissumme aikana päätyä. Haluan erittäin mielelläni kuulla myös ostosvinkkejä siitä, mitä USA:sta kannattaa ehdottomasti hankkia jos moisia mieleenne tulee!

Aloitetaan ensin niistä mitä saan ihan luvan kanssa ostaa, tarpeeseen. Tai ainakin edes vähän sinne päin.

NARSin luomivärinpohjustaja on ollut se kaikkein toimivin itselläni, ja putkiloni alkaa olla loppuun kaavittu. Joten se on aivan itsestään selvä täydennysostos. NARS-tiskille päästessäni aion kyllä katsastaa merkin luomivärit, meikkivoiteet ja huulimeikit erittäin tarkkaan. NARSia ei Suomesta saa kuin netistä tilaamalla, joten odotan innolla että pääsen ammattilaisen avustuksella tutustumaan merkkiin ihan livenä paremmin.

Kuulutin aiemmin täällä ihastuneeni Moroccanoilin suihkittavaan lämpösuojaan. Pullo vetelee viimeisiään, ja haluan ehdottomasti sitä lisää. Uskon että USA:sta tuote löytyy Suomen 29 euron hintaa halvemmalla.

Muotovaahtoa minulla kuluu, eikä nykyisen pulloni tilalle ole jemmavarastoissani täydentäjää. Ah, ihana tilanne! Saan siis luvan kanssa ostaa ainakin kaksi muotovaahtoa. Aerosoleja kun ei oikein nettikaupoista pysty nykyään enää tilailemaan kuin ennen. Paul Mitchell ja Redken ovat ainakin aika edullisia rapakon takana. Viimeksi kun olin USA:ssa, hämmästelin sitä että Paul Mitchellit olivat ruokakaupassa myynnissä markettituotteiden vieressä, halpaan hintaan tietenkin. Suomessa merkki on kampaamotavaraa ja hintaa on yli 20€ per puteli.

Kuva: Paul Mitchell

Paul Mitchellin kalliimpi Awapuhi Wild Ginger-sarja on kiinnostanut minua jo pitkään, ja toivon löytäväni niitä huokeaan hintaan. Kiinnostustani ei vähentänyt lainkaan se, että kampaajaystäväni ylisti tätä sarjaa minulle maasta taivaisiin.

Myös Armanin meikkejä aion ostaa matkaltani, katselin netistä että niiden hinnat ovat selkeästi pienemmät kuin Stockmannilla. Merkiltä minua kiinnostavat ainakin vaalea CC-voide, vedenkestävä Eyes to Kill-ripsiväri ja joku ihana mattainen luomiväripaletti.


Kuva: Armani

Tuo CC-voide maksaa Stockmannilla 77€, USA-hinnaksi nettisivut kertoivat 50$ eli noin 37€.

Samaten Bobbi Brownin meikit kiinnostavat, haluaisin jonkun ihanan kausipaletin. Kaikkia ei ole edes tuotu Suomeen, ja niiden muutamienkin kausipalettien hinta oli Stockalla aivan huima.


Kuva: Bobbi Brown

Ylläolevassa kuvassa Sand Eye-niminen paletti Surf & Sand-kesäkokoelmasta. Toivon että syksyllä olisi joku ihana hiukan tummemman sävyinen kausipaletti ilmestymässä jonka voisin tuoreeltaan ostaa matkamuistoksi. Tuon kausipaletin hinta on Bobbi Brownin nettisivuilla 65$ eli noin 48€. Jouluna Bobbin kausipaletit maksoivat Stockmannilla yli 70€.

Kausipaleteista mieleeni tulee myös MAC.

Kuva: Hollywoodreporter.com

Syyskuussa ilmestyvä Simpsons-meikkikokoelma näyttää hauskalta, ainakin poskipunan haluaisin hankkia. MACit ovat luonnollisesti myös edullisempia kuin täällä meillä joten normivalikoimasta saatan tehdä hankintoja myös. En ole oikein koskaan päässyt siihen MAC-hypeen mukaan, enkä ole aiemmin edes ostanut kausikokoelmista mitään. Suomessa ne myydään loppuun lähes saman tien, enkä ole koskaan ollut asiasta niin kiinnostunut että olisin erityisesti etsinyt kokoelmista tietoa etukäteen. Tähän Simpsonit-kokoelmaan törmäsin skotlantilaisen The Sunday Girlin blogatessa siitä.

Syksyn kausikokoelmia googlettaessani törmäsin Smashboxin huokauksia aiheuttavaan Cherry Smoke Photo Op Eyeshadow Palette-kausipalettiin. Hhhhhhaluan!

Kuva: Musingsofamuse.com

Sitten ovat tietenkin ne merkit joita ei täällä myydä. Smashbox kuuluu toki siihen porukkaan, mutta sitä saa kuitenkin Tukholmasta. Dolce & Gabbanan meikit ainakin ovat aivan must-see-juttu.

Kuva: Dolce & Gabbana

Jotenkin olen saanut itseni innostumaan erityisesti merkin meikkivoiteesta, mutta aivan kaikki kiinnostaa. Perfect Luminous Liquid Foundation kuulostaa ihanalta, ja sävyvalikoima on laaja.

Kuva: Dolce & Gabbana

Myös markettien tarjonta innostaa minua. Milanin meikit ovat tulleet minulle tutuiksi ulkomaalaisten kauneus-youtubettajien videoista, ja olen muutamia tuotteita tilannutkin. Hinta-laatusuhde on todella hyvä ja kiva päästä hiplaamaan sävyjä livenä. Myös NYXiä, Cover Girliä ja Revlonia palan halusta päästä tutkailemaan. Myös Essien kynsilakat, Kiehl’sin ihonhoitotuotteet ja Clinique-tiskin tarjonta täytyy katsastaa, halvemman hinnan perässä tietenkin.

Niin, siinäpä ne päällimmäiset! Matkaan on aikaa vielä vajaa pari kuukautta, joten ehdin kartuttaa ostoslistaani vielä vaikka kuinka 😉 Ja tässähän en edes päässyt aiheeseen kengät, vaatteet ja asusteet…

23 thoughts on “Himoiluostoslistaa USA-reissulle

  1. Estée Lauder on siellä halvempaa ja Make Up For Everin HD -meikkivoidetta ostin viimeksi alkukesästä. Pitääkin kirjoittaa siitä omaan blogiin jotakin. Charlotte Tilburyn ja Tom Fordin kosmetiikkatuotteista kohistaan kovin ainakin UK:ssa.

    Trish McEvoyn Instant Eye Lift on aivan loistava tuote, josta on tulossa blogiini postaus lähiaikoina. Jos olisin tiennyt, kuinka hyvä se on, olisin ostanut useamman tuubin.

    1. Vielä yksi halpismerkki, jotta siitäkin aion postailla omaan blogiini: L.A. Girl ja tämän merkin Pro.conceal HD High Definition Concealer. Aivan loistavan pigmenttinen peitetuote, joka toimii ohuena kerroksena. Maksaan taalan-pari per tuubi.

    2. Muisti palailee pätkittäin – Josie Maran on entinen malli, jolla on nykyään ekologinen kosmetiikkamerkki. Ihonhoitotuotteet perustuvat reilun kaupan argan-öljyyn, enkä tiedä, onko niissä mitään erikoista, mutta värikosmetiikka on hoitavaa ja aika kivoja löytöjä voi tehdä esim. Sephorassa tai QVC:ssä. Voi olla, että jotkut muutkin ketjut myyvät sarjaa, mutta noista nyt ainakin pitäisi löytyä.

      Sori näin monta postauata…

  2. Hehe, mä julkaisin eilen samantyyppisen postauksen, mutta Amsterdamiin liittyen. 😀

    Yleensä Jenkeistä tulee mieleen vaikka kuinka paljon kaikkia vinkkejä, mutta nyt ei tietenkään mitään… Redkenistä tosin tuli mieleen kuivashampoo ”Powder Refresh 01”, joka on mielestäni paras ikinä (Stockalla 29,90 e, ulkomaisista nettikaupoista olen löytänyt 13-16 e). Nyt vaan en muista, mitä kuivashampoolta yleensä hait. Tuo Redken nimittäin ei tuo oikeastaan ollenkaan rakennetta, vaan lähinnä puhdistaa, mutta hemmetin hyvin. Se on höyhenenkevyttä, ei jää valkoiseksi hiuksiin, sitä EI VOI suihkia liikaa ja hiukset näyttävät ja tuntuvat ihan oikeasti vastapestyiltä. 🙂

    Mutta etköhän sä löydä sieltä ihan miljoonittain kaikkea, USA:n shoppailumahdollisuudet on vähän toista luokkaa kun Suomessa. ;D

    1. Mä olen tosi huono käyttämään kuivashampoita. Mutta ne kun ovat aerosoleja niin menevät vähän siihen samaan kategoriaan että ei voi tilata halvemmalla nettikaupoista. Redkenit tosiaan täytyy syynätä läpi hyvin 🙂

  3. Kuulostaa ihanalta, mutten voi olla ajattelematta autoilun + lentojen epäekologisuutta 🙁

    1. Totta, matkustaminen on lähes aina epäekologista. Lennän todella harvoin verrattuna moniin muihin, eikä tuonne millään muullakaan keinolla oikein pääse. Mutta on netistä tilaaminen ja ylipäätään tälläinen shoppailu myöskin varsin epäekologista jos niitä asioita alkaa miettimään.

    2. Mä olen varmaan sitten yksi pahimmista saastuttajista, joskus töitten takia kolmekin ulkomaanmatkaa VIIKOSSA… 🙁

  4. Aivan megaihanalta kuulostaa teidän tuleva reissu! Onko teillä jo tarkkaan tiedossa Dallasin seudun ajoreitti? Olin siellä ystäväni luona muutama vuosi sitten ja parhaimmiksi muistoiksi paikoista jäi Galveston ja San Antonion Riverwalk.

    1. Dallasista olisi tarkoitus ajaa Memphisiin Gracelandissä käymään, mutta sen tarkemmin emme sen välin reittiä ole suunnitelleet vielä. Kiitos vinkeistä, täytyy merkata nuo reittikarttaan että josko poikkeisimme! 🙂

    2. San Antoniossa on muuten outlet mall vailla vertaansa!

      Olin opiskelemassa MBAksi Austinissa Uni Texasissa ja mieleen jäi muuten sellainen asia kun Suunnon sykemittarit. Jotka muuten ovat paaljon halvempia siellä kuin Suomessa. Exäni pyysi tuomaan kerran erään tietyn mallin ja minä sitten juoksen juuri ennen kotiinlähtöä ympäri kaupunkia ymmärtämättä mitään asian päälle… Siis sykemittarien. Siellä harrastetaan paljon pyöräilyä, joten sykemittareita löytyy pääasiassa pyöräilijöille, mutta kun sen piti olla juoksijalle. No ihan viime tingassa päätin tsekata yhden urheiluvälineliikkeen siinä ”lepakkosillan” lähistöllä noinniinkuin viimeisenä oljenkortena. Sieltähän se löytyi, ja saaja oli ylen onnellinen kun säästi n. 350 euroa kun sen sai siis niin paljon halvemmalla sieltä, eikä siitä edes claimattu veroja takaisin. Ihan vaan tämäkin vinkkinä sinne reissaavalle.

    3. Oho, enpä ois arvannut että nuokin on siellä halvempia. Olen kuullut että mm. Applen tuotteet olisivat edullisempia jenkeissä. Mutta tekeehän sekin jo paljon että meidän ALV on 24% ja siellä on alle 10%. Tarvitsisin uuden kameran, mutta taidan haluta siihen suomenkielisen valikon joten sitten sitä ei ehkä kannata ostaa ulkomailta. Ellei oikein hyvää tarjousta tule eteen!

    4. Applen tuotteet ovat halvempia melkein missä tahansa. Tulin taannoin Honkkareista neljän omenaläppärin kanssa, öh, onneksi ei Lontoossa tulli tutkinut. Ne oli kyllä otettu pois pakkauksistaan, mutta olisi varmaan ollut selittämistä, että töissä tarvitsen.

      Kameroissa voi hyvinkin olla suomi yhtenä kielivaihtoehtona. Kannattaa tsekata.

  5. Olen niin innoissani puolestasi tuosta matkasta, siitä tulee aivan mahtavaa!!!

    Shop until you drop, baby, niin kuin paikalliset sanovat! 🙂

  6. Löysin laatikoitani penkoessani Obsessive Compulsive Cosmeticsin (OCC) hauskan metallivaaleanvihreän lips stain -tuubin, jonka olin jo ehtinyt unohtaa. Siinä on muuten yksi hauska merkki, jota kannattaa pitää silmällä; hyvinkin erikoisia meikkivärejä, joskin konservatiivisempaakin linjaa, edulliset hinnat ja vegaanista & eläinkokeetonta tavaraa.

    http://occmakeup.com/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *