Toukokuun loppuneet tuotteet

Toukokuussa tyhjentyneiden kosmetiikkapakkausten saldo oli varsin mukava. Sain loppumaan jopa meikkejä! Joukossa oli monta hyväksi havaittua, mutta myös niitä susia.

Siinäpä saldo uudella parvekematollamme. Parvekkeen tuunaus varastosta viihtyisäksi ajanviettopaikaksi on ollut tämän viikon teema muutenkin. Voiton puolella ollaan jo!

Dr. Organic Vitamin E Skin Lotion oli varsin mukava vartalovoide, mutta ei tässä lopulta mitään kovin ihmeellistä ollut. Imeytyi ja kosteutti hyvin, tuoksu oli vähän njääh.

Korres Bergamot Pear Body Milk ei tuoksunut hedelmäiselle päärynälle niin kuin luulin. Perusjees tuote tämäkin, en jää kuitenkaan ikävöimään suuremmin.

Logona Hand Cream Grapefruit oli minun korppukäsilleni ihan liian kevyttä. En huomannut tätä ostaessani että tuote onkin suunnattu normaalille iholle. Kaikki käsivoiteet jotka olen aiemmin nähnyt ovat mielestäni kuivalle iholle, joten moinen ei käynyt mielessänikään.

Weleda Wild Rose Pampering Body Lotion oli hyvä, täyteläinen vartalovoide. Olen käyttänyt yhden tälläisen aiemminkin. Pumppupullo jätti sisäänsä aimo annoksen voidetta ja kovaa muovia oli hankala leikata auki. Tarjouksesta voisin ostaa uudelleenkin, normaalihinnalla tämä on liian arvokas.

Eucerin DermatoClean Clarifying Toner oli ihan hyvä kasvovesi, mutta hajusteettomuudessaan ja apteekkilook-pullossaan lopulta aika tylsä.

Lierac Cleansing Oil Face&Eyes oli täyteläistä puhdistusöljyä, joka tuntui iholla vähän samalta kuin hunaja. Hunajaa se sisälsikin. Poisti meikit hyvin ja tuoksui aika voimakkaasti hedelmäiselle. Tykkäsin tästä kyllä.

Sebastian Evokativ Lustfull Curvaceous Volume Mousse oli kuin jotain marenkivaahtoa. Liian makean kookoksinen tuoksu makuuni. Jos vaahtoa levitti kädelle jolla oli juuri laitettu jotakin muuta tuotetta, vaahtopallo kutistui kasaan nopeasti. Kädet piti siis aina pestä ennen vaahdon annostelua. En tykännyt tästä ollenkaan.

Emendo Virkistävä Kuorintavoide tuoksui greipiltä. Siinä sen hyvät puolet sitten olivatkin. Kuorivia rakeita oli makuuni aivan liian harvassa ja koostumus oli liian juoksevaa. Käytin tämän lopulta ihan muutaman käyttökerran aikana loppuun koska hikeennyin toimimattomaan koostumukseen. Tämä tuote on saatu blogin kautta.

Madara Ecobody Body Lotion kulki mukanani reissukassissa. Ihmetyksekseni tämän koostumus oli juoksevaa ja kevyttä. Tehot eivät siis riittäneet iholleni talviaikaan. Tosin reissussa on ihan kiva että voide imeytyy nopeasti jotta voi pukeutua pian rasvailun jälkeen.

Lumene LAB Suojaava yövoide tuli Livboxin mukana. Tämä yövoide sai ihoni kirvelemään, mutta käytin tätä sitkeästi useammankin kerran. Lopulta holvasin loput puoli purkkia decolteelle. 

Oriflame Giordani Gold Age Defying Foundationista olen postannut aiemmin täällä. Tykkäsin tästä kovasti! Peittotaso sopi tarpeisiini suurimman osan vuodesta ja sävy oli juuri oikea. Taistelin itseni kanssa koska tämä oli juuri Oriflamella hyvässä alennuksessa, mutta päätin olla ostamatta uutta vielä. 

Lumene Natural Code Smile Booster Lip Gloss sävyssä 3 Soft Papaya loppui, vihdoinkin! Sävy oli kiva mutta kiilto kului huulilta liian nopeasti pois. Huulikiiltoja loppuu todella harvoin, koska omistan niitä niin monta että harvoin keskityn yhden käyttämiseen.

Lavera Repair & Care Shampoo oli mukava tuttavuus. Tykästyin uudistuneeseen shampooseen kovasti. Olisi kiva kokeilla myös sarjan hoitoainetta.

Dermosil Summer Body Lotion tuoksui kivalta mutta oli aika kevyttä. En tykkää pumppupulloista joten en hanki tuota täysikokoisena.

Siinäpä ne. Jos et ole vielä osallistunut arvontaan, vielä ehtii!

Löllimys-Pamela

4 thoughts on “Toukokuun loppuneet tuotteet

  1. Nää on niin kivoja postauksia :).
    Kohta pääsee taas itsekin tällasta naputtelemaan.

    Samaa mieltä olen muuten Logonan käsirasvasta ja Emendosta.

  2. Munkin täytyy sanoa, että nämä sun blogin loppuneet-postaukset ovat niitä suosikkipostauksiani! 😀

    Mulla on myös tuota Eucerinin kasvovettä parhaillaan käytössä. Se on ihan hyvää, mutta tosiaan vähän tylsää. Lisäksi mulla palaa käämit tuohon korkkiin! Se vaan on niin hidas ja epäkäytännöllinen. Sitten purkkiakin pitää vähän puristella, jotta sieltä tulee kunnolla vettä ulos. Ja tuon kaiken takia oon vähän turhautunut, vaikka tuote muuten onkin ihan jebajees. 😀 Pitäisikin muuten varmaan spruutata se johonkin toiseen pulloon. 🙂

    1. Jee, kiva kuulla että nämä ovat mieluisia 🙂 Muistelinkin että kommentoit joskus silloin kun tuon tilasin että olit itsekin tarttunut samaan tarjoukseen. Putelin korkki ei ihme kyllä saanut minua ärsyyntymään, mikä yleensä on asian laita jos korkki pitää ruuvailla irti. On se flippikorkki vaan kätevin, mutta kasvovesissä yllättävän harvinainen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *