Luonnonkaunis-tapahtuma 2014

Piipahdin lauantaina Kaapelitehtaan Kierrätystehdas-tapahtumassa. Eniten minua tietenkin kiinnosti Kaapelitehtaalla samaan aikaan järjestetty Luonnonkaunis-luonnonkosmetiikkatapahtuma. Olin harmillisen myöhään liikenteessä, ja olinkin paikalla vasta 1,5 h ennen sulkemista, enkä siten ehtinyt kunnolla kahlata kaikkea kiinnostavaa läpi. First things first, priorioin itseni tietenkin kosmetiikan luo ensimmäisenä.

Tänä vuonna Luonnonkaunis-tapahtumassa oli aivan ilahduttavan runsas tarjonta. Viime vuonna napisin siitä, että tarjouksia oli nihkeänlaisesti ja tarjontaa myös. Ehkä edellisestä oltiin opittu, ja nyt oli kyllä mistä valita!

Biosolisin aurinkosuojatuotteet olivat jo viime kesänä rajoitetusti myynnissä, mutta tänä vuonna niitä saa myös Ruohonjuuresta ja Sokokselta. Sertifioiduissa aurinkovoiteissa on fysikaalinen suoja, eli mitä suurempi suojakerroin, sitä enemmän voide näkyy iholla. Kädelle kokeiltuna suojakertoimen 30 voide tuntui hyvältä, ei ollenkaan lähmäiseltä.

NAOBAYn puuosilla varustetut pullot ovat kyllä ilo silmälle. Erityisesti kasvovettä hiplailin kiinnostuneena. Olen muutaman näytepussin saanut sarjasta, mutta osa on vielä korkkaamatta. Täytyykin kaivaa ne esille.

Intiassa valmistettu Khadi oli yksi kiinnostavimmista uutuuksista koko päivänä. Merkiltä oli myynnissä muun muassa vartaloöljyjä, kasvihiusvärejä, päänahanhoitoöljyjä, shampoita ja kasvonaamiojauheita. Tämä on ihan uusinta uutta, jälleenmyyjätkin ovat vasta äsken saaneet tuotteita itselleen. Itse innostuin erityisesti hiusväreistä, niistä löytyy sellainen erikoisuus kuin väritön kasviväri. Sillä saa siis hennan hiusten kuntoa parantavat ominaisuudet ilman väriä.

Laveran osastolla oli messujen parhain tarjous, tuotteet sai kaksi yhden hinnalla. Ostin äidilleni äitienpäiväksi kesän kausituotteita, mutta en tietenkään voi näyttää niitä tässä koska äiti lukee tämän varmasti 😉

Kauneushoitoloissa käytössä ja myynnissä oleva Sophyto oli myös uusi tuttavuus. Ylemmässä kuvassa olevat vanhat pakkaukset myydään erittäin edullisesti pois, ja alla näkyy sitten ne uudistuneet versiot.

Sophyto on brittiläinen merkki, ja tuotteet ovat ikääntymisen merkkejä ennaltaehkäisevää ja hoitavaa sorttia. Onnistuin hillitsemään itseni alennuksien äärellä, vaikka tarjolla oli kaikkea ihanaa.

Argitalin osastolla pääsin maistelemaan juotavaa savea, joka maistui miedolta savelta 😉 Sen pitäisi tehdä terveydelle hyvää.

Argitalilla on myös kasvojenhoitotuotteita ja hammastahnoja. Merkin hampaita valkaiseva hammastahna on muuten mustaa 😀

Kukkaismeikkisarja Zuiin pöydällä oli teemaan sopivasti kauniita kukkia.

Zuii-pöydällä oli myös ihan uusi Unique-hiussarja. Kauniita pulloja!

Mellisin saunahunajat ovat minulle tuttuja, ja oli tosi kiva että tuotteita oli pursotettu kuppeihin näytille. Sarjalla on siis myös kuorintoja, voiteita ja naamioita niiden saunahunajien lisäksi.

Aloréen kasvovesi on monen kehuma, ja myös minun himotuslistallani. Kehuttu CC-voide oli kädelle testattuna itselleni turhan tumma, mutta koostumukseltaan ihana. Samalta pöydältä löytyi myös Melvita.

Cattier Paris on vilahdellut blogissani muutamaankin otteeseen, ja sarjan tuotteet olivat kattavasti tapahtumassa näytillä.

Kehuttu Konjac-kasvojenpesusieni irtosi messutarjouksesta muutamaa euroa normaalia edullisemmin. Tätä en ole itse kokeillut vielä.

Dr.Hauschkan osastolla kahden tuotteen ostaja sai kaupan päälle puhdistusvoiteen. Yllä kuva kesän kausikokoelmasta. Myös sarjan kiiltohuulipunat vaikuttivat ihanilta. Ne näyttävät hylsyssä aika tummilta, mutta iholla tosi raikkaita ja ihania sävyjä.

Päivän toinen todella kiintoisa juttu oli ranskalainen NAFHA. Todella laadukkaan oloisia tuotteita! Olen itse päässyt jo muutamaa kokeilemaankin, niistä kirjoitan myöhemmin tarkemmin. 

Mitä messuilta sitten tarttui mukaani?

NAFHAn kasvovoide sekä Khadin shampoo, hiusväri ja appelsiininaamio. Shampoon korkkasin samantien kotiin päästyäni, postausta tulee myöhemmin varmasti kaikista näistä!

Kierrätystehtaan puolelta ostin kahdeksalla eurolla Belovedin jääkaappimagneetin, joka on tehty vanhasta lusikasta.

Tilasin myös First Crushin upean nuottipaperista tehdyn vyötärövyön. Messuilla ei ollut siis minulle sopivaa kokoa, joten sellainen tehdään mittojen mukaan (!!) ja lähetetään minulle kotiin. Messutarjous vöistä oli 30€, tuunauksella ja kotiinlähetyksellä vyö maksaa sen normaalihinnan verran eli 45€. Omistan samaa sarjaa olevan First Crushin nuottipaperista tehdyn käsilaukun jo ennestään.

Kierrätystehtaalla oli aivan upeita vaatteita ja asusteita, harmi etten ehtinyt tutustua niihin tarkemmin. Myös bloggaajakollega Ilona oli paikan päällä myymässä Take a Bow-merkkinsä ihania kierrätysnahasta tehtyjä rusetteja. Tsekatkaa ihmeessä jos osutte huomenna paikan päälle!

Tapahtuma on siis vielä sunnuntaina 27.4 auki kello 10-17. Kävittekö jo, oletteko menossa? Kannattaa kyllä, tykkäsin itse kovasti!

14 thoughts on “Luonnonkaunis-tapahtuma 2014

  1. Pitääkin seuraavaksi kokeilla tuota Aloréen kasvovettä. On mennyt multa täysin ohi… Oon viime aikoina jumiutunut käyttämään pari pulloa tuota Naobayn kasvovettä ja suosittelen lämpimästi 🙂

  2. Onneksi kävin! Aivan ihanat messut ja mukaan tarttui monta kassillista kaikkea ihanaa 😀 Mäkin muuten ostin mm. tuon Khadin Orange-naamion ja ajattelin testata purnukkaa jo tänään. Lisäksi mukaan lähti kauan himoitsemiani Zuiin luomivärejä, joista tulossa juttua blogiin 🙂 Messut oli kyllä luonnonkosmetiikkaan rakastuneen taivas!

  3. Olisinpa ehtinyt sinne. Tuossa Alorée -kuvassa näkyykin oikeassa reunassani yhdet lempparini, Terre d’Ocin käsirasvat.

    1. Terre d’Oc on myös yksi itselleni ihan vieraaksi jäänyt merkki, erityisesti meikeistä olen kuullut kehuja. Käsivoideaddikti pistää tämänkin suosituksen korvan taakse.. 🙂

  4. Kiva, että postasit näistä! Itse jätin ihan tarkoituksella menemättä, ettei tule houkutuksia :D. Varsinkin jos on hyvä myyjä, niin mun kukkaronnyörit aukeaa vähän turhankin helposti.
    Tosin nyt kyllä tekisi mieli käydä Nudgessa hypistelemässä Couleur Caramel -meikkejä ja noita Khadeja. O-ou..

    1. Nämä tapahtumat tietävät kyllä rahanmenoa. Jos minulla olisi ollut kunnolla aikaa sovitella vaatteita, olisin varmasti vararikossa.. 😀 Mä en ole siellä Nudgessa käynyt koskaan, mutta olet niin useasti maininnut että täytyypi käydä tsekkaamassa.

  5. Oi, olisipa ollut hauska mennä tänne yhdessä! Itse olin tosin lauantaina jo aamupäivällä ja valitettavasti yhtä kiireinen kuin sinäkin, eli en ehtinyt kunnolla Kierrätystehtaan puolellekaan. Hauskasti oltiin kyllä bongattu luonnonkosmetiikan messuilta ihan eri juttuja, suurin osa merkeistä tässä oli minulle ihan tuntemattomia. Kiinnostavia kyllä! 🙂

    1. No niin olisikin! En laittanut ihan kaikkia esillä olleita merkkejä postaukseen koska siitä olisi muuten tullut aivan tuhottoman pitkä. Useita itselleni uusia tuttavuuksia oli kyllä joukossa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *