Rock Your Hair!

Kampaamojen hyllyiltä olen jo hyvän aikaa bongaillut äärimmäisen kiinnostavilta näyttäviä neonpinkkejä puteleita. Rock your hair by Michael O’Rourke-tuotteisiin törmäsin ihan ensimmäistä kertaa, kun kaverini jakoi kuvalinkin näistä tuotteista Facebookissa ja monet kommentoivat kuvaa heti kiinnostuneena. Pakkausdesign siis eroaa selvästi muista, ja saa kiinnostumaan myös sisällöstä.

Googlettelemalla en juuri käyttökokemuksia suomalaisilta sivustoilta löytänyt, joten päätin ottaa itse yhteyttä merkin maahantuojaan. Sainkin heiltä kokeiluuni nämä näyttävät ja ihanat tuotteet blogitestausta varten.

Pakkausmuotoilu on tosiaan hyvin erilaista kuin perinteisesti totuttu on. Pakkauksien väri on todella kirkas ja huomiotaherättävä, pakkauksissa on kimaltavia strassikoristeita ja muotokieli on persoonallista. Nämä varmasti jakavat mielipiteitä, joko tykkäät tai inhoat.

Rock your hair-sarjan luoja, julkkiskampaaja Michael O’Rourke on luonut (ja sittemmin myös myynyt) myös kuuluisan Sexy hair-tuotesarjan. Osa näiden Rock your hair-tuotteiden myyntitulosta lahjoitetaan hyväksikäytettyjen ja pahoinpideltyjen naisten järjestölle. Hieno homma!

Tuotteilla pyritään siis mahdollisimman tuuheaan ja muhkeaan lopputulokseen. Tuuheaa, seksikästä ja hauskaa on Rock your hairin ohjenuora.

Sitten niihin tuotteisiin! Aloitetaan shampoosta.

Rock your hair Big Hair Rocks Shampoo on sulfaatiton ja parabeeniton shampoo. Tuoksu on todella hyvä. Odotin jotakin voimakasta karkkituoksua. Vaikka tuoksu makea onkin, se on mieto ja miellyttävä.

Rock your hair Big Hair Rocks Shampoon INCI

Tuuheuttavat shampoot usein jättävät hiukset karheiksi, mutta tämä ei. Hiukset peseytyvät hellästi, eivätkä ne jää lainkaan takkuisiksi. INCIssä löytyy mukavasti ravitsevia ainesosia, jopa sheavoita ja öljyjä. Shampoon muodostama vaahto on suhteellisen runsasta, ja se on helppo saada leviämään kaikkialle tasaisesti.

Shampoon hinta on noin 22,50€ / 310 ml. Pakkauskoko on siis suurempi kuin kampaamotuotteissa yleensä, joten litrahinta on vähän pienempi.

Rock your hair Big Hair Conditioner on tuoksumaailmaltaan hitusen voimakkaampi kuin shampoo, mutta miedohkossa makeudessa pysytellään silti. Tykkään tämänkin tuoksusta todella paljon. Olen kokeillut näitä tuotteita myös ristiin muiden, tuttujen hiustenhoitotuotteitteni kanssa nähdäkseni aidosti miten ne vaikuttavat.

Rock your hair Big Hair Rocks Conditionerin INCI

Hoitoaine on väriltään vaaleanpunaista ja täyteläistä. Puolen minuutin vaikutusaika on ihanan nopea, ja siinä ajassa tämä kyllä tekeekin tehtävänsä. Hiukset jäävät hyvin sileiksi ja pehmeiksi, mutteivät sellaisiksi muovisen liruiksi (mitä inhoan). Peukku ylös siis tällekin!

Hoitoaineen hinta on noin 25,50€ / 310 ml. Hoitoaine tulee siis samankokoisessa pakkauksessa kuin shampookin.

Rock your Hair Leave-in Conditionerin vaaleanpinkki pullo oli niin valoaheijastava, että siitä oli tosi vaikea saada kunnollista kuvaa! Tämä suihkittava jätettävä lupaa siis vahvistaa ja suojata hiuksia soija-, vehnä- ja kauraproteiinien avulla. Kosteutusta, kiiltoa, ravitsevuutta ilman lätsäyttävän raskasta efektiä.

Suihkeen tuoksu onkin sitä ennalta odottamaani karkkiosastoa. Tämä on sarjan voimakkaimman tuoksuinen tuote. Suutin annostelee hoitoainetta vähän turhan laajalla suihkeella, ja tuntuu että sitä päätyy todella paljon ihan muualle kuin hiuksiin. Takut selviävät kuitenkin suhteellisen ongelmitta (jos moisia on päässyt syntymään) eikä tämä tosiaan tee hiuksia raskaan oloiseksi. 

Jätettävän hoitoaineen hinta on noin 25,50€ / 213 ml.

Hoitotuotteet olivat siloittavampia ja hoitavampia kuin ensin ajattelin. Tämä oli siis ihan postiivinen ylläri. Sileä ja tuuhea kuitenkaan harvoin kulkevat samassa paketissa, joten saadakseen todella tuuhean tuloksen on käytettävä apuna sarjan muotoilutuotteita.

Rock your hair Size Matters Big Volume Root Lift on koostumukseltaan jotakin suihkeen ja vaahdon välimaastosta. Koin parhaimmaksi suihkia tuotetta suoraan hiustyveen, koska ulos tuleva aines on hyvin kosteaa vaahtoa.

Ja kuulkaas, tällä jos millä saa ISON tukan! Annostelulla on merkitystä, vähemmällä määrällä tulee pienempi tuuhennus. Jopa mieheni huomasi eron hiuksissani kun olin föönannut hiukseni Size Mattersilla. Jaoin siis pyyhekuiviin hiuksiin jakauksia suhteellisen tiheästi, ja jakauksiin suihkin Size Mattersia. Kampasin hiukset ja sitten normaali föönaus hiustenkuivaajalla.

Mikään muu tyvikohottaja ei ole koskaan tehnyt hiuksilleni juuri mitään, joten tämän nostan aivan erityiselle kunniasijalle!

Tuuheus ei pysy tietenkään vastaföönatun näköisenä ikuisesti. Kuitenkin, kun olin föönannut hiukset illalla, ja aamulla litistänyt hiuksiani pipon ja pyöräilykypärän alla, sain hiukset pöyhittyä hyvinkin ilmaviksi töihin päästyäni. Kypärän alle liimaantunut tukka on varmasti kaikille tuttu ilmiö, ja tämä tuote onnistui pistämään sillekin voimalle vastaan 🙂 Jos ostat jonkun tyvikohottajan, osta tämä!

Jos jotain napinan aihetta löysin, niin isoa ja paksuhkoa pulloa oli vähän hankala pitää käsissä ja painaa samalla tuotetta ulos. Lopulta päädyin käyttämään pulloa niin että toinen käsi piteli pulloa ja toinen painoi suutinta.

Size Matters-tyvivaahdon hinta on noin 27,50€ / 381 ml. Tämä on iso!

Rock your hair Bombshell Hair Powderin tuoksu on myös mukavan mieto ja kevyesti makea. En ole juurikaan huomannut eroja erimerkkisten hiuspuutereiden välillä, joten olen vähän huono tätä arvioimaan. Hiuspuuteri toi mukavasti tuuheutta ja rakennetta. Se ei jäänyt erottumaan hiuksiin vaaleana, mistä plussaa. Tykkäsin tästä kyllä kovasti, ei valittamista.

Bombshell-hiuspuuterin hinta on noin 22,50€ / 25 g. Iso tämäkin, monet hiuspuuterit ovat vähintään puolet pienempiä.

No, mitäs mieltä olette merkistä? Tuliko pinkki-yliannostus? 😀 Onko joku jo kokeillut näitä? Kaikenkaikkiaan tykästyin tuotteisiin, ne ovat kauniin ulkoasun lisäksi oikein toimivia myös sisällöltään.

Olen bongannut Rock Your Hair-tuotteita ainakin Sitruuna-kampaamokaupoissa, mutta muistakin kampaamoista niitä voi löytää.

Naperot lähekkäin

26 thoughts on “Rock Your Hair!

  1. Ihania pinkkejä purnukoita! 😀

    Tilasin itselleni vähän aikaa sitten Sexy Hair-merkin shampoon, hoitoaineen ja hiuskiinteen, joten niitä odotellessa…

    1. Käyttelin juuri loppuun Sexyhairin muotovaahdon, se ei tuuheuttanut hiuksiani kovinkaan paljoa. Mutta Sexyhairin hiuskiinnettä on kehunut ainakin Mustaa kajalia-blogin Heidi, jäi mieleen kun itseäkin merkki kiinnostaa. Raportoi sitten käyttäjäkokemuksesi! 🙂

  2. Hah en tiiä, mut en pysty kelaan näistä mitään muuta ku, että onpa ihan saatanan rumat pullot : D

  3. APUA en ehkä kestä. Haluan ja tarvitsen-lähinnä pakkausten takia, mutta kyllä nyt myös sun kehujen 😀

  4. Mä arvasin, että Ilona tulee kiljuun tänne, heti kun näin nuo putelit! 😀 Ehti vaan kommentoida ennen mua. 😀

    Vaikuttaa tosi mielenkiintoisilta tuotteilta ja tuo, että shampoo on sulfaatiton eikä silti takuta hiusta herätti mielenkiintoni. Sulfaatittomista Paul Mitchellin Wild Ginger takutti tukkani oikein kunnolla, kun taas Sexy Hairin Healthy shampoo ei niin näissäkin on eroja. Aluksi mietin, että se sulfaatittomuus olisi takuttava tekijä, mutta ei näköjään.

    1. Ei se kyllä tosiaan ole se takuttava tekijä, olen useampiakin sulfaatittomia helliä shampoita käyttänyt. Tuntuu olevan kyllä hiustyypistäkin kiinni, välillä tuntuu että ihan jokaikinen shampoo takuttaa… Mun hiuksillä on välillä oma tahto 😀

    2. Oot! 😀

      Kaisuli, ei tosiaan ole, joku lukija sitä kerran kommenttiboksissani pohti, ehkä pitäisi korjata oman tukan osalta tuo oletus.

  5. Root Boost ja hiuspuuteri vaikuttavat kiinnostavilta. Ja tuo hiuspuuteri on itse asiassa hyvinkin kohtuuhintainen kokonsa ansiosta. Jahka saan entiset käytettyä, niin hiuspuuteri täytyy hankkia . Kiva postaus 🙂

  6. Ensimmäistä kertaa tuli sellanen tunne et mun on PAKKO saada näitä. Mieluiten ihan kaikki!! Rakastan pinkkiä ja kukapa ei haluaisi tuuheaa tukkaa?? Kiitos esittelystä, nää oli ihan uusia tuttavuuksia. 🙂

  7. Joo nää on ihania, multa tulossa juttua kun ehdin! Vähänkö näitä oli vaikeeta kuvata, kun ovat niin isoja! 😀 Oon tykännyt kovin. <3

  8. Ihanan näköisiä, ja muutenkin lupaavan kuuloisia tuotteita!
    Ihan mielenkiinnosta (uunituoreena bloggaajana) täytyy kysyä, että onko tuotteita yleensä helppo saada kokeiluun? Täytyykö olla joku vaikuttava lukijamäärä tms? 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *