Reissukassi täynnä kosmetiikkaa

Tuli aika pestä reissuissa ja salilla mukanani kulkeva kosmetiikkapussukka, joten ajattelin että voisin esitellä sen sisällön teillekin. Tulipahan samalla siivottua turhat roippeet pois. Tykkään pitää tuollaista pussukkaa aina valmiina, jossa on tarpeeksi hoitotuotteita vaikka viikon reissullekin. Jos alan joka kerta kokoamaan täysikokoisia puteleitani yhteen, jotain aivan varmasti unohtuu ja ne vievät aivan tuhottomasti tilaa.

Tälläinen nyssäkkä. Siivottuna siellä on vähän tilaa vielä vaikkapa seerumille tai silmänympärysvoiteelle, mitä ikinä haluankin ottaa ekstraa mukaan.

Itse säilytyspussukka on kulkenut matkassani jo yli viisi vuotta, ja se on hyvässä kunnossa edelleen. Olen ostanut tämän osana tuotesettiä, pussukassa oli kaksi Ziajan vartalovoita jotka nekin ovat muuten mainioita. Vaikka läpinäkyvä plastiikka ei ehkä kaikkein esteettisin ole, on se niin tajuttoman kätevä etten vaihda. Etsimänsä löytää paljon nopeammin kun voi tiirailla vaikka pohjankin läpi että missä nurkassa se pinni tai piilolinssi nyt onkaan. Tämä kestää toki myös pesemistä hyvin.

Mitä pussukkani sitten kätkeekään sisäänsä? Minituotteita tietenkin. Olen tosiaan tälläinen minikokofani reissatessa, kun käytän niin montaa yksittäistä tuotetta että olisi sula mahdottomuus kantaa kaikkea täysikokoisena mukana.

Shampoo, hoitoaine ja muotovaahto.

Lämpösuoja suoristusraudan alle, siloittava muotoiluvoide supertakkujen taltuttamiseen ja vanhassa piilarirasiassa hiustensuoristusvoidetta ja jätettävää hoitoainetta.

Tuosta piilarirasiakikasta olenkin maininnut aiemmin tässä niksipostauksessa.

Kasvojenpesuöljy, kasvovesi ja vedenkestävän silmämeikin poistoaine.

Lumenen 100 ml putsari mahtuu pussukkaan myös vaivatta, mutta onnistuin hukkaamaan puolillaan olevan putsarini uudenvuodenriennoissa. Tämän loistavan Clinique Take The Day Off-miniputsarin sain Beautifylta.

The Body Shopin suihkugeelipulloon täytettyä Lacto Line-pesunestettä, kasvovoidetta ja suihkusaippuaa.

Suihkusaippuan voisi täysin korvata tuolla Lacto Linella. Tsekkaa yläpuolelle linkkaamani postaus tästä monikäyttötuotteesta 🙂 Valkoisessa purkissa on tällä hetkellä LV:n 24h-kasvovoidetta. Sain sitä kauneusmessuilta monta näytepussillista, ja tyhjensin pussukat tuohon purkkiin. Itse voide ei ole sopinut kovin hyvin meikin alle, mutta kylläpä sillä on pärjäillyt. 24h voiteet ovat ihan käteviä reissuissa.

Muutamat kertakäyttöpiilarit, hiusseerumia, hammastahnaa ja kampa.

Käytän piilareita lähinnä urheillessa ja kaivelen ne erillisestä säilytyspaikasta, nämä ovat varalle. Kerran minulla reissussa hajosi silmälasit kun olin monen sadan kilometrin päässä kodistani, silloin varapiilarit olivat kultaakin kalliimmat.

Vanulappuja, pumpulipuikkoja, ponnareita ja pinnejä.

Hiuspidikkeitä tarvitsen lähinnä urheillessa ja meikkejä poispestäessä, hiukseni ovat nyt niin lyhyet. Pumpulipuikkojen matkapakkauksia kannattaa haalia hotelleista mukaan. Vanulapuille minulla ei ole mitään järkevää säilytyspussukkaa, ne kulkevat pussissa ihan tuollaisinaan. Näitä unohdan aina täydentää ja sitten olen silmämeikkejä poistelemassa vessapaperilla, joka ei todellakaan ole toimiva vaihtoehto…

Näiden lisäksi yönylireissuihin nappaan mukaan tietenkin hammasharjan ja hiusten muotoilua varten föönin, suoristusraudan ja föönaukseen sopivan hiusharjan. Salireissuilla pussukka kulkee ihan tälläisenään. Minikokoinen hiuslakka minulla on käsilaukussa aina mukana.

Mikä on teidän käytäntönne reissatessa? Kannatteko täysikokoisia, näytteitä, miniputeleita? Millaisissa pussukoissa tavaroitanne säilytätte?

Näin meidän tytöt reissaavat, mukaan vaan vessat ja sapuskaa

12 thoughts on “Reissukassi täynnä kosmetiikkaa

    1. Kuvassa oli uuden matkustuskopan ensikokeilu käynnissä, vähän ihmettelivät 🙂 Nuo tykkäävät vedellä päiväuniakin tuolla laatikossa, onneksi viihtyvät niin reissaaminen on vaivatonta.

  1. Kannan mukanani sekä minejä ja täysikokoisia. 🙂 Mä muuten tykkään noista MOP:n tukkatuotteista tosi paljon. Pitäisi varmaan joskus tehdä ihan postaus.

    1. MOP C-systemin Hydrating-tuotteet olivat taannoin ihan HG-hypetyksen alaisia, ja itsekin käytin 500 ml pönikät molempia. Ihan huippuhyviä ja kosteuttavia. Glisten-sarjan shampoon ja hoitoaineen ostin settinä yhdessä tuon seerumin kanssa, nekin hyviä ja luulen että nyt kun hiukseni ovat lyhyemmät toimisivat vieläkin paremmin. Glistenit olivat vähän kevyempiä ja jättivät hiukset ilmaviksi. Tee ihmeessä postaus, mua ainakin kiinnostaa!

  2. Pakkaan matkalle yleensä pieniin puteleihin shampoon, hoitoaineen ja suihkusaippuan. Kasvovoidepurkit on yleensä niin pieniä, että otan ne mukaan sellaisenaan. Käytämme ukon kanssa samaa hiuskiinnettä, joten mukaan lähtee aina yksi iso pullo lakkaa.

    Vanulapuille minulla on sellainen pyöreä, litteähkö säilytyskotelon, joka on oikeasti tarkoitettu hammasraudoille. Ajaa kuitenkin loistavasti asiansa!

    Piilolinssit ovat kyllä ehdottomia ottaa reissuun mukaan. Olen nimittäin kahteen kertaan onnistunut hajottamaan silmälasini, mutta tämä on tapahtunut tosin kotona.

  3. Mulla on vähän samanlainen käytäntö, että matkakokosia tuotteita valmiina toilettilaukussa. 🙂 Kätevää olla valmiina just esim. jos lähetään miehen vanhaan kotikaupunkiin käymään. Ihan kaikkea toilettilaukussa ei kuitenkaan ole koko aikaa valmiina. Mä käytän reissuilla myös paljon ihan näytepusseja. Vanulaput pidän ihan vaan pienessä pakastepussissa.

    Hauskinta on muuten toi itse toilettilaukku… Mulla on kaikkia tosi hienoja lahjaksi saatuja nyssäköitä, mutta mitä mä sitten käytän? No sellaista aika rumaa pussukkaa, jonka ostin vuosia sitten Espanjasta, siellä oli joku Doven tuotesetti sisällä. 😀

    1. Näytepusseja minullakin tursuaa kaapit täynnä, mutta jotenkin en tykkää niistä reissussa. Shampoo- ja hoitsikkanäytteistä voi koostumuksesta riippuen riittää 1-3 käyttökertaan, kasvovoiteista nyt yleensä ainakin kahteen. Olen kokenut sen vähän hankalaksi, kun en halua heittää näytteen sisältöä hukkaankaan.

      Pystyn ihan samaistumaan tuohon rupupussijuttuun, jos on yksi hyväksi havaittu niin ei sitä herkästi vaihda 🙂

  4. Mini-tykkääjä ilmoittautuu 🙂 Tosin käyn jokaista reissua varten varastot läpi, että mitä sillä kerralla ottaisin mukaan. Jos täysikokoinen tuote on loppumassa, raahaan sen mukaan. Saan jotain omituista hyvää fiilistä siitä, että jotain voi jättää reissun päälle, eikä kaikkea tarvitse raahata takaisin 😀 Lisäksi välillä en yksinkertaisesti uskalla poiketa ihonhoitorutiineista yhtään, sen verran kenkku iho mulla on 😛

    1. Joo, itse saatan myös ottaa loppuvia mukaan. Tosin tuohan on erityisesti moniin ei-länsimaihin matkustaessa ekologisesti aika kestämätöntä, että porukka raahaa sinne roskia mukanaan. Jossain Thaimassa kun ei jätehuolto ole ehkä ihan samaa luokkaa kuin täällä meillä. Ohjenuora monien matkustusasiantuntijoiden mukaan on, että kaiken tuomansa saisi viedä kotiinkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *