Flow Kosmetiikan Hilla-kasvoseerumi

Sain jonkin aikaa sitten kokeiltavakseni hyvin mielenkiintoisen tuotteen Flow Kosmetiikalta. Nyt kun olen päivittäisellä käytöllä saanut tuotteen hupenemaan noin puoleenväliin, voisin sanoa siitä muutaman sanasen.

Suomalaisen luonnonkosmetiikkaa Hyvinkäällä valmistavan Flow Kosmetiikan Hilla Anti-age kasvoseerumi on jo raaka-aineiltaan mielettömän kiinnostava. Se sisältää antioksidanttirikkaiden supermarjojen hillan ja mustaherukan siemenöljyjen lisäksi myös muun muassa kosmetiikkateollisuudessa paljon käytettyä skvalaania. Keltainen tehoseerumi on pakattu 20 ml lasiseen pipettipulloon.

Kuvaus valmistajan sivuilta:
Elvyttävä tehohoito kuivalle, herkälle ja ikääntyvälle iholle.

Sisältää anti-age vaikutteisia, arktisen lakan ja mustaherukan sekä marokkolaisen argan pensaan siemenöljyjä, oliivista uutettua, ihoa suojaavaa squalanea sekä ylellistä nerolin eteeristä öljyä.

Käyttö: Annostele pieni määrä öljyseerumia kasvoille ja hiero ylöspäin suuntautuvin pyörivin liikkein iholle. Napakoittaa, vahvistaa ja heleyttää ihoa. Sopii käytettäväksi aamuin ja illoin. Käytä yksistään tai lisää päälle Hilla anti-age kasvovoidetta kun ihosi kaipaa erityisen tehokasta hoitoa.

INCI: Argania Spinosa Seed Oil*, Squalane, Ribes Nigrum Seed Oil*, Rubus Chamaemorus Seed Oil, Tocopherol Acetate (from Clysine Soja, Helianthus Annuus), Rosmarinus Officinalis Leaf Extract*, Citrus Aurantium Nerol Oil, Chamaemelum Nobile Oil. Limonene** Farnesol**, Geraniol**, Linalool**, Citral**

* Sertifioitu luomu raaka-aine
**Esiintyy luonnostaan eteerisessä öljyssä.

Kaikki raaka-aineet täyttävät sertifioidulta luomukosmetiikalta vaadittavat kriteerit.

Hilla-seerumi on siis hyvin öljyistä. Olen käyttänyt sitä menestyksekkäästi sekä päivä- että yövoiteen alla. Päiväksi annostelen 3-4 tippaa, yöksi pari tippaa enemmän. Ensin ajattelin, että näin öljyinen tuote ei voi toimia päivällä meikin alla, mutta toimipa vaan. Ei mitään liejuuntumisongelmia tai normaalia enempää kiiltoa kasvoilla iltapäivästä. Seerumi tuntui ravitsevalta ja laadukkaalta.

Ainoa homma mistä en tämän tuotteen kohdalla innostunut, oli tuoksu. Tämä haisee hevostallilta! Mies ei kyllä haistanut samaa mielleyhtymää kun pakotin nuuskimaan, mutta minulle tuli se mieleen ihan jokainen kerta kun pipetillä tiputtelin seerumitippoja käyttööni. Ja minähän en ole heppatyttö, vaan kissanainen 😉 Mutta tämä on pieni miinus, ja täysin kestettävissä. Toinen lempiseerumini, REN Omega 3-seerumi tuoksuu nimittäin kalanmaksaöljyltä.

Hilla-seerumi on muuten yksi Voi hyvin-lehden valinnoista vuoden 2013 parhaiksi luonnonkosmetiikkatuotteiksi! Kurkatkaa linkin takaa mitkä muut tuotteet pääsivät valituiksi.

Seerumin hinta on 32,20€ / 20 ml.

Flow Kosmetiikan Hilla-seerumia voi tilata suoraan valmistajan sivuilta, ostaa heidän omasta myymälästään Hyvinkään Kauppakeskus Willasta, tai muilta jälleenmyyjiltä jotka näet täältä.

Käytätkö sinä seerumia? Mikä on suosikkisi?

2 thoughts on “Flow Kosmetiikan Hilla-kasvoseerumi

  1. Vihdoin tästä arvostelu! Kuullostaa tosi kivalta tuotteelta, musta EA:n Eight Hour Cream haisee vähän sellaiselle tallille, joten jos tämä on vähänkään samanlainen niin itseäni ei haittaisi. 😉

    RENin Omega muuten oikeasti tuoksuu kalanmaksaöljyltä, en pystynyt hajun vuoksi käyttämään yhtä pullollista enempää, se haju oli mulla niin kiitos ei, vaikka muuten on aivan ihana tuote.

    1. Ei tämä ole läheskään yhtä huono tuoksu kuin se Arden 😀 Olen siitä RENin seerumista käyttänyt minipullon ennen pakkaus- ja nimuudistusta, joten en tiedä onko se uudistunut ihan samaa kamaa. Siinä oli seerumi joka oikeasti teki silminnähtävän eron ihooni, harmi vaan että se on tosi kallista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *