Syyskuun loppuneet

Syyskuussa loppui ilahduttavan paljon hiustuotteita, jesh! Tässä koko kuukauden urotyö loppuneiden osalta.

Ja sitten tarkemmin arvioiden kera.

Clarins Moisture-Rich Body Lotion 30 ml tuli osana laivalta ostamaani Clarins-tuotesettiä. 30 ml putelista rasvasin itseni kaulasta varpaisiin kolme kertaa. Voide oli täyteläistä ja vähän muovisen oloista. Iho jäi vähän nahkean tuntuiseksi, ja sen huomasi seuraavanakin päivänä vielä. Tuoksusta en pitänyt, mummomainen. Ei tehnyt minuun vaikutusta tämä siis.

Yves Rocher Moment de Bonheur Perfumed body lotion oli lirua vartalovoidetta, jossa parfyymimäinen kukkaistuoksu (ylläri). Ei kovin riittoisaa, mutta kosteutti ihoa ihan hyvin.

Lumene Berry Refresh Suojaava käsivoide SK10 oli makuuni turhan kevyttä. Suojakertoimelliset käsivoiteet tuntuvat muutenkin jättävän inhan kalvon iholle, yhdestäkään en ole vielä tykännyt.

Nivea Creme Soft Cream Shower oli ensimmäinen markettisuihkusaippuani pitkään aikaan. Sain sen joulupukilta osana Nivea-settiä viime jouluna. Setin dödö ja vartalovoide ärsyttivät ihoni ihottumalle asti, mutta suihkusaippuan pystyin käyttämään. Se vaahtosi todella runsaasti ja tuoksui perus Nivealta. Mies sanoi aina kylppärin tuoksuvan tytöltä kun olin tällä suihkutellut. Ihan kiva tuote.

L’Occitane Amande Cleansing And Soothing Shower Oil 35 ml oli ihan ok, mutta hintaansa nähden siinä ei ollut mitään ihmeellistä. Korkki oli surkea, jouduin avaamaan sen usein hampailla. Suihkuöljyt ovat tosi hyviä vedenkestävien aurinkovoiteiden poispesuun, ja kuivattavat ihoa vähemmän kuin suihkugeelit. Itse vaan tykkään käyttää pesupuffia, jonka kanssa nämä öljyt eivät oikein toimi.

Dove Beauty Cream Washin sain kaupan päälle ostaessani hammastahnaa 😀 Enpä ole vuosiin käyttänyt muita käsisaippuoita kuin niitä halpistäyttöversioita, niin oli tämä kivaa vaihtelua. Saippua oli tosi riittoisaa, sen tiivis koostumus vaahtosi hyvin. Tykkäsin perus-Dovemaisesta tuoksusta. Voisin ostaa!

Sebastian 2+1 Conditioning Treatmentin käytin yhteistyössä mieheni kanssa. Olen tämän ostanut vitosella Hairstoren alepöydältä joskus aikoja sitten, joten tämä on oikeasti varmaan ihan kauhean vanha. Poistunut valikoimistakin varmasti kauan sitten. Ihan mukavan tuntuinen tehohoito tämä silti oli, mutta hyvä että saimme sen käyteltyä loppuun, vihdoinkin.

 KC Professional Color Mask Mandarin oli tehokkaasti värjäävä hoitonaamio, näitä olen kehunut aiemmin täällä. Ostin uuden jo aikapäivää sitten.

No Nothing Strong Moussesta juttelin jo aiemmin täällä. Hajuton, mauton, vähän tylsä. Kiva pakkaus pelasti paljon. Sarjan hiuslakkaa voisin kyllä kokeilla, mutta tätä en varmaankaan hanki uudelleen.

Tigi Bed Head Moisture Maniac Moisturizing Conditionerin 750 ml pönikkä tyhjeni myös. Tuote on lopetettu, mikä on tosi harmi. Sisältö oli todella priimaa kamaa, ja toimi sekä pitkissä että lyhyissä hiuksissani hyvin. Silikoniton koostumus joka siloitti ja pehmensi latistamatta. Nykyään Tigi ei enää tee yhtä hyvällä INCIllä varustettuja tuotteita, vaan raaka-aineet ovat paljon halvempia. Moisture Maniacin ananastuoksu vei mielikuvat armeija-aikoihini, silloin pumppailin tätä aina pienempään pulloon mukaan kasarmille. Olen siis käyttänyt samanlaisen ison pullon aiemminkin. Toki olen myös tyytyväinen että sain tämän ison pönikän tilaa viemästä pois, mutta ikävä tätä silti jää :’)

Cutrin Sensitive Finish It Hair Spray on ollut suosikkini jo vuosia. Kehupostaus löytyy täältä. Pitää otsatukkani ojennuksessa eikä lemua. Jemmasta kaivoin jo uuden samanmoisen tilalle.

Max Factor Masterpiece Waterproof teki ripsissäni aika vaatimatonta jälkeä. Ei tarpeeksi pituutta eikä tuuheutta, joten ei tätä enää. Max Factorin ripsivärit eivät muutenkaan ole oikein sopineet ripsilleni, en saanut False Lash Effectilläkään ihmeitä aikaan vaikka se on monen suosikki.

Tresemmé Heat Defence Styling Sprayn olen saanut aikoja sitten kaveriltani. Käytin tätä suoristusrautojen alla. Tresemmén lämpösuojasuihke on siitä harvinainen, että se ei sisällä hiuksia kuivattavaa alkoholia niinkuin useimmat suojasprayt tuppaavat sisältämään. Siinä ei myöskään ole mitään muotoilevaa ominaisuutta, mitä olisin ehkä itse kaivannut. Se pitää suoristuksen parempana pidempään.

L’Oreal Dermo-Expertise Nutrissime Extreme-voide on oikeasti kasvoille tarkoitettu tuote. Sen INCI oli kuitenkin niin pullollaan mineraaliöljyjä ja silikoneja, että holvasin tämän paksun jankkivoiteen käsiin ja jalkoihin. Ja hei, jos tuote on hyvä jalkavoide on se sitten aika tuhtia kasvoille, eikö? Olen ostanut tämän joskus vuosia sitten joltain alepöydältä ja se oli unohtunut vanhempieni luokse. Käytin tuotteen nyt parissa viikossa pois. Niin ja purkin tekstit kuluivat pois tuon parin viikon käytön aikana…

La Roche-Posay Anthelios XL Fluide Extreme SPF 50+ on äärimmäisen korkeatasoinen aurinkosuoja kasvoille. Se kuitenkin valitettavasti viimeistään kerrostaessa värjää ihon valkoiseksi, joten sekoitin sitä saman voiteen sävytettyyn versioon. Sitä sävytettyä ei enää myydä Suomessa, mutta ulkomailla olen sitä nähnyt. Omani ostin Budapestistä. Koostumus tässä on juoksevan fluidmainen, eikä tuote tuoksu miltään. Putelin muotoilu tuo mieleeni minikokoisen bensakanisterin, se on mielestäni söpö 🙂

Lumene Natural Kolmitehoinen yövoide on ihan mahtistuote. 99%:sti luonnonmukainen yövoide oli Lumenen synttärikausituote, jota olen sen jälkeen ostanut Lumenen tehtaanmyymälästä lisää. Hihkuin ilosta kun löysin tätä vielä kesäkuussa paikallisesta Tarjoustalostamme, ja hamstrasin kaksi purkkia lisää jemmoihini. Yksinkertaisesti ihana voide tuoksua ja koostumusta myöten. Laitan tähän pahvipakkauksen kuvan myös, jos joku tätä näkee jossain ja haluaa testata 🙂

Vanhentuneina heitin roskiin lähes käyttämättä jääneen Lumene Vitamin+ Radiant C-Energy Eye-silmänympärysseerumin, Lindexistä ostetun Kiss&Goodbye-huulikiillon, J.Lynne-mineraalimeikkifirman huulikiiltonäytteen sävyssä Penelope, Smashboxin huulikiilon sävyssä Simmer, Make Up Storen huulikiillon sävyssä Oui (kaikki omistamani MUS-purkkikiillot ovat vanhentuneet ennen kuin olen ne ehtinyt käyttää, joten en niitä hanki enää), NYXin Round Lip Glossin ja jonkun mineraalimeikkifirman sävyttävän huulirasvan, josta pakkaustekstit ovat kuluneet pois.

Dermosilin After Sun Shower Gelin näyte oli perussuihkugeeli, joka tuoksui mielestäni aika miesmäiseltä. Vichyn Normaderm-finnintappoaine oli tehoton, jaksoin sitä pari kertaa kokeilla.

Sellaista tässä kuussa 🙂

2 thoughts on “Syyskuun loppuneet

    1. Joo, olen ylpeä itsestäni! 😀 Ensi kuuta odottelemaan jäi vielä yksi tween-shampoo jossa vain lirut pohjalla, voi kun olisin halunnut sen syyskuun listaukseen, mutta ei 😉
      Kissat kiittävät! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *