Korres-kasvovoidesuosikkini!

En ole aiemmin juurikaan innostunut Korresin kasvojenhoitotuotteista. Huulikiiltoja olen ylistänyt jo aiemmin, ja myös Korresin poskipuna on ahkerassa käytössä. Vartalotuotteetkin ovat olleet mieleeni. Olen kokeillut oikeastaan kaikki Korresin kasvonaamiot kokeilutuubeissa, eivätkä ne mitkään ole tehneet minkäänlaista eroa ihoni kuntoon. Kaverini Sannan sanoin ”naamiointia naamioinnin ilosta”, hän oli kokeilemistaan naamioista samaa mieltä.

Sain kuitenkin Sokoksen verkkokaupan tilaukseni mukana taannoin näytteen Korresin Quercetin & Oak Anti-Ageing & Anti-Wrinkle Day Cream SPF 10-kasvovoiteesta, ja rakastuin oitis! Voide on tarkoitettu sekaiholle. Kuivalle ja rasvoittuvalle iholle on sitten vielä omat versionsa, niitä en ole kokeillut.

Quercetin & Oak on kellertävää hedelmäiseltä tuoksuvaa voidetta, joka levittyy helposti, imeytyy nopeasti ja jättää ihanan himmeän pinnan iholle. Toimii meikinalusvoiteena täydellisesti, meikki levittyy päälle hyvin ja pysyy siistinä. Olen kesällä vuorotellut tämän ja Flow Kosmetiikan Mustikka-kosteusvoiteen välillä. Korres on selkeästi kosteuttavampi ja ravitsevampi kuin tuo keveän raikas Mustikka-voide. Quercetin & Oak on pintakuivalla sekaihollani parhaimmillaan keväällä ja syksyllä, talvella se voisi mennä seerumin kanssa käytettynä.

Kasvovoidevarastojen pullistellessa mutta uuden voideihastuksen roihutessa, tilasin Lookfantsusta Quercetin & Oak-sarjan kaikki tuotteet minikokoisena testiin (taas näitä settejä, te mietitte!). Yövoide- ja seerumituubit käytin jo loppuun, silmänympärysvoidetta on vielä vähän jäljellä ja tämä kasvovoide surukseni loppui myös juuri. Sarjan silmänympärysvoide on ”ihan ok”, ei ole ärsyttänyt ja sopii hyvin meikin alle.

Korres Quercetin & Oak Anti-Ageing & Anti-Wrinkle Day Cream SPF 10:n sisältö on 79,9%:sti luonnon ainesosia. Lainaus korres.fi-sivuilta, jossa tämä rakkausvoide on muuten nyt alennuksessa: Tehokas flavonoidi, kversetiini, aktivoi proteasomeja pidentämään solun elinikää, ja samalla se toimii ikääntymisen merkkien varastoijana. Myrtti lisää ihon kimmoisuutta, kurpitsauute imee ylimääräisen talin ja jättää iholle pitkäkestoisen mattapinnan. SPF 10 suojaa auringon haittavaikutuksilta.

Beautypediassa voiteen kerrotaan olevan discontinued, eli lopetettu. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, ainoastaan pakkaus on uudistumassa. Alla kuva uudistuneesta pakkauksesta, eroa ei ole tullut kuin pakkauksen kielivalikoimaan. Täysikokoinen 50 ml pakkauskoko on siis pakattu lasiseen pumppupulloon.
Beautypedian kauneusguru Paulan mukaan voiteen aktiiviainetta kversetiinia on niin vähän, että sillä ei käytännössä ole merkitystä solutasolla. Muita antioksidantteja voide kyllä sisältää sitten enemmän.

Voidetta voi hankkia itselleen jo mainitsemastani Korresin verkkokaupasta, Sokoksen verkkokaupasta, Korresin noutomyymälästä (Lönnrotinkatu 43, Helsinki), Helsingin Stockmannilta ja suurimmista Sokoksista. Itse olen myös tilannut Korresia edullisesti kreikkalaisista verkkoapteekeista Pharmazon.gr, Pharmacyonline.gr ja Pharmacy4u.gr (tätä viimeistä en suosittele, tilaukseni kanssa oli haasteita).

Siskonjäystöpuuhia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *